Uusimmat kommentit

Ihmisoikeuksista ei voi tinkiä

Arkkipiispan anteeksipyyntö homoilta oli kristillisen etiikan mukainen teko, vaikka osa kristikansasta sitä arvosteleekin.

Radikaali, perusteisiin menevä uusi ajattelutapa ihmisyhteisöstä syntyi Rooman valtakunnassa ensimmäisellä vuosisadalla alkukristittyjen parissa: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” Tämä Paavalin tulkinta ihmisyhteisöstä Galatalaiskirjeen 3. luvussa on vallankumous: se rikkoo sääty- ja sukupuolirajat tavalla, jonka toteutumiseen kului lähes kaksi vuosituhatta, tarvittiin tiedettä sekä poliittisia liikkeitä, vasemmistoa ja liberalismia.

Arkkipiispa Kari Mäkisen anteeksipyyntö seksuaalivähemmistöiltä palauttaa heidät kristilliseen yhteisöön Suomessa paavalilaisessa hengessä. Jokaiselle on paikka seurakunnassa. Ihmiset ovat erilaisia luomisen perusteella ja elämän monimuotoisuutta on katsottava Jumalan töitä ihmetellen eikä moralisoiden sellaista, mistä ei voi ymmärtää paljoakaan.

Ihmisoikeudet ovat syntymälahja, ei tietyn käyttäytymisen tai ominaisuuden seuraus. Luomisen teologia ajaa ohi avioliittokäsityksen, käyttäytymisen, jolla turvattiin heimon jatkuvuus. Perinteisen kristityn on vaikea ymmärtää nopeaa muutosta seksuaalietiikassa. Ehkäisypilleri rikkoi 1960-luvulla yhdynnän ja elämän syntymisen väistämättömän yhteyden. Syntyi uudenlainen käsitys seksistä. Seuraavaksi samaa sukupuolta olevat saattoivat muodostaa julkisesti parin. Siirryttiin biologiasta ihmissuhteeseen. Moraalittomuus syntyy siitä, ettei pohdita oikeaa ja väärää. Se on aina vaarana, ei vain seksuaalisuudessa.

Kristillisen etiikan näkökulmasta pääpaino on lähimmäisestä välittämisessä, rakkaudessa. Se ratkaisee aina ja kaikissa suhteissa. Toisen ihmisen hylkääminen, välinpitämättömyys ja hyväksikäyttö on epäkristillistä. Rakkauden rinnalla kulkee aina totuus.Se on tässä asiassa yksinkertainen: homoseksuaalisuutta on esiintynyt aina ihmis- ja eläinkunnassa, sen ei pitäisi olla yllätys eikä omituista ihmisyhteisössä.

Homojen oikeuksien puolustaminen on nyt elävän sukupolven ihmisoikeustaistelu, jossa kirkon tulee olla mukana, selkeästi ja yksiselitteisesti, jos se haluaa edustaa ihmisyyden asiaa ja taistelua elämän puolesta kuivettuneen opillisuuden sijaan. Taistelussa tulee ylilyöntejä ja esiintyy suvaitsemattomuutta, myös homojen suhtautumisessa perinteistä avioliitto- ja pariutumiskäsitystä edustavia kohtaan. Se on väärin. Yhteiskunnan instituutioiden uudistamisessa on edettävä koko yhteisön edellytysten mukaisessa tahdissa, vaikka uudistajat ovat aina kärsimättömiä.

Irstautta ja holtittomuutta esiintyy ihmisyhteisössä sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Siitä on kyse, kun ihmisten väliset suhteet eivät perustu täysivaltaisten aikuisten keskinäiseen vapaaehtoisuuteen, vaan hyväksikäyttöön ja alistamiseen. Tällä perusteella esimerkiksi pedofilia, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, on aina tuomittavaa, rikos.

Homoilla ja heteroilla on yhteinen ongelma: miten elää ihmisiksi omassa yhteisössä ja maailmassa. Tästä kilvoittelusta ei kukaan vapaudu, vaikka suvaitsevaisuus lisääntyy ja erilaisuutta siedetään. Lähimmäisen rakastamisen periaate on vaikea, eikä siihen aina kyetä. Silloinkin on kunnioitettava toista sillä perusteella, että hänkin on syntynyt, saanut elämän lahjan. Kirkon tehtävä on opettaa tätä yhä uusille sukupolville ja kaikille ihmisille, eikä seksuaalisuus ole ainoa tärkeä piirre yhteisön jatkuvuudenkaan kannalta.

(18.7.2014)