Uusimmat kommentit

Suomi kuuluu länteen häpeämättä sitä

Idän ja lännen kulttuurit ovat vuosisatoja kohdanneet Suomen itärajalla – ja aina tämä puoli on ollut osa länttä.

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli ihanteellista ja lapsellista toiveajattelua. Suomi korosti pahimpina turvallisuusuhkina luonnonmullistuksia, rikollisuutta ja terrorismia. Päättäjät uskoivat uuden Venäjän mukautuvan kansainväliseen yhteisöön, jota hallitsevat sopimukset eikä väkivalta. Ylin johto halusi vahvistaa Suomen asemaa luopumalla jalkaväkimiinoista ja pysyttelemällä Naton ulkopuolella. Herääminen todellisuuteen viime vuosina on ollut karua.

Jälkiviisastelu ei pyyhi omia virheitä, on katsottava eteenpäin. Suomi ei kuulu itäisen naapurin etupiiriin eikä ole koskaan kuulunutkaan, vaikka jotkut imperialistiset isovenäläiset niin väittävät. Sinäkin runsaan sadan vuoden aikana, jolloin maa oli Venäjän autonominen alue, Suomi säilytti ruotsalaiset lait, läntisen kirkon, oman kielen. Keisari vahvisti viisaasti Suomen erityisasemaa rakentamalla Venäjästä riippumattomia instituutioita, joista tuli itsenäisyyden perusta.

Suomen itsenäistyminen bolševistisesta Neuvosto-Venäjästä 1917 oli paluuta siksi, mikä Suomi oli aina ollut, länsimaaksi. Jo Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Nevski määritteli Bysantin ja Rooman täkäläisen rajan lyötyään pohjoismaiset sotajoukot 1240. Pähkinäsaaren rauhan raja Novgorodin kanssa vahvistettiin 1323 kulkemaan Karjalan kannaksella, myös Viipuri oli osa Suomea. Sittemmin raja on elänyt, mutta myös pysynyt. Venäjän läheisyys on ollut välillä pelottavaa, mutta useimmiten hyödyllistä molemmille osapuolille ja niin lienee tulevinakin vuosikymmeninä.

Suomi vapautui itsenäisyyttä viime sotien jälkeen rajoittaneista sopimuksista Neuvostoliiton romahtaessa 1991. Suurin virhe oli jättäytyminen lännen puolustusliitto Naton ulkopuolelle, tyydyttiin vain rauhankumppanuuteen, koska Venäjäkin teki niin. Siitä on ollut hyötyä harjoituksissa ja rauhanturvatyössä. Suomi on jopa johtanut Nato-joukkoja Balkanilla. Puolustusvoimat noudattaa puolustuksessa Nato- sekä kaupassa ja teollisuudessa EU-standardeja. Kuulumme länteen. Se on yhä tärkeämpää sotateknologian monimutkaistuessa ja hintojen noustessa.

EU-jäsenyys ei ollut turvallisuusratkaisu, vaikka suomalaiset kokivatkin sen lännen kulttuurin vahvistumisena. Unionilla ei ollut puolustusta eikä ole vieläkään. Brysselissä oli muutama WEU-operettiupseeri. Kaavailtu turva- ja puolustusunioni, ajatus eurooppalaisesta Natosta, hiipui ja vanha Länsi-Euroopan unioni WEU lopetettiin virallisesti 2011. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka vaihtui ulkopolitiikan korkeaan edustajaan Lissabonin sopimuksessa 2009.

Ulkopolitiikka ilman puolustusta on heiveröinen loitontaja Euroopan turvallisuustilanteen heiketessä. Suurin osa EU-maista kuuluu Natoon ja nyt on tullut aika avata myös Suomessa vakava keskustelu liittymisestä siihen. Pohjoismainen puolustusyhteistyö on viisasta ja ekonomista, mutta ei riitä. Venäjä on tehnyt palveluksen osoittaessaan EU:lle sen heikon kohdan.

Euroopan puolustus on rakennettava Nato-yhteistyöhön jo taloudellisista syistä. Eri mailla, kuten Suomella, on erilaisia perusratkaisuja, jotka toimivat Nato-yhteydessä. EU tarjoaa uuden poliittisen viitekehyksen, joka vanhalta USA-Natolta puuttuu. Naton uusi johtaja, norjalainen Jens Stoltenberg aloittaa 1.10.2014. Entisenä pääministerinä hän on oikea henkilö rakentamaan poliittisen yhteistyön, johon Suomi voi liittyä. Ruotsi seuraa meitä, kuten EU:ssakin.

(4.4.2014)