Arvot ja kulttuuri

Nauru on sananvapauden terävin miekka

Terroristit hyökkäsivät Ranskassa oikeusvaltion ja demokratian ytimeen. Kansanvallan olennaisin vapaus on kansalaisten oikeus vaihtaa hallitsijansa. Se on mahdollista, jos vallitsee sananvapaus. Vain se voi estää korruption, vallan juovuttavan rappion, joka on koodattu jokaiseen ihmisyksilöön riippumatta hänen hurskaista pyrkimyksistään. Kaikkein vaarallisimpia ovat uskontoa hyväksi käyttävät vallan tavoittelijat. Heidän perustelunsa menevät järjen tuolle puolen. Niiden valheellisuus on paljastettava. Sananvapaus on enemmän kuin perustuslain pykälä, jonka mukaan Suomessakin se on oikeus julkaista ”kenenkään ennalta estämättä”, siis ilman ennakkosensuuria, olipa se poliittista, uskonnollista, hallinnollista, oikeudellista tai omissa aivoissa syntyvää itsesensuuria. Ainoa sananvapautta rajoittava tekijä on yksityisyyden suoja, joka on tehty yksilön turvaksi. Sananvapauden tarkoitus ei ole kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti. Mitä julkisempi henkilö on ja mitä enemmän hän käyttää valtaa, sitä heikompi on hänen yksityisyyden suojansa, sitä kovempaa arvostelua hänen on kestettävä. Vastaavasti heikkoa, syrjäytettyä ja ääntä vailla olevaa ihmistä on suojeltava ja tarvittaessa annettava hänelle ääni, tarjottava tilaa hänen asialleen. Sananvapaus on rakennettava aina uudelleen, jokaisessa sukupolvessa, sillä se ei periydy yksilölle eikä yhteisölle. Yhteiskunnan työnjaossa median tehtävä on kaivaa esiin kaikkien kannalta merkittäviä asioita, joita piilotellaan ja joista halutaan vaieta. Median tehtävä on paljastaa ja pilkata tekopyhyyttä, vallan väärinkäyttöä, ihmisten nujertamista ja polkemista. Huumori on yksi kaikkein väkevimpiä aseita tässä työssä. Pahantekijät pelkäävät eniten naurettavuutensa paljastamista. Sitä miekkaa ranskalaiset kollegat osasivat käyttää. Journalistin tehtävänä on suhtautua tiedon lähteisiin kriittisesti, ettei joku ulkopuolinen käytä häntä hyväkseen. Journalisti on lukijansa, kuulijansa, katsojansa asialla – vastuussa vain hänelle, koska hänellä on oikeus tietää ja toimittajalla on velvollisuus kertoa. Myöskään journalistinen ammatillisuus ei periydy. Jokaisen toimiuttajasukupolven on opeteltava se uudelleen ja harjoitettava lähdekritiikkiä, myös tapauskohtaisesti. Journalistien tehtävä on tuottaa ”ikäviä uutisia”, jotka yhteiskunnan demokraattisessa prosessissa tulevat yhteiselle esityslistalle tietoina...

Jäähyväiset Suomen Kuvalehden lukijoille

Tämä on viimeinen Suomen Kuvalehti, josta vastaan päätoimittajana. Takana on lähes 18,5 vuotta ja yli 900 pääkirjoitusta. Nyt tiedätte, ketä syyttää niistä. Olen pyrkinyt ilmaisemaan pian 100-vuotiaan lehden linjan tässä ajassa, uskollisena sen historialle ja perinteille. On siis kyse enemmästä kuin vain päätoimittajan yksilöllisistä näkemyksistä. Siksi pääkirjoitus on nimetön, se on lehden kanta. Toki olen ollut useimmiten samaa mieltä itse kirjoittamani pääkirjoituksen kanssa. Lisäksi eri palstoilla, kuten tässä, on vuosien mittaan julkaistu pari tuhatta muuta kannanottoani. Olen saanut puhua suuni puhtaaksi. Kiitän Lukijaa, kaiken sietänyttä, vastaan väittäjää, joskus kiittäjää. Päätoimittajavuosien lisäksi olin 1980-luvulla seitsemän vuotta tämän lehden toimittaja, paljolti ulkomaan- ja sotareportteri. Jutuntekoon olen silloin tällöin vieläkin ryhtynyt. Se on ilo. Elämästä 25 vuotta on mennyt yleisessä hälytystilassa, jotta lehti palvelisi Teitä. Toista mieltä oleville olen raivannut tilaa, alkaen lehden toimituksesta. Sananvapaus kuuluu kaikille. Demokratia toimii, jos ikävät asiat otetaan esiin ja korjataan. Sananvapaus ei periydy eikä edes säily ilman huolenpitoa. (Jälkiruokanen...

Ihmisoikeuksista ei voi tinkiä

Arkkipiispan anteeksipyyntö homoilta oli kristillisen etiikan mukainen teko, vaikka osa kristikansasta sitä arvosteleekin. Radikaali, perusteisiin menevä uusi ajattelutapa ihmisyhteisöstä syntyi Rooman valtakunnassa ensimmäisellä vuosisadalla alkukristittyjen parissa: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” Tämä Paavalin tulkinta ihmisyhteisöstä Galatalaiskirjeen 3. luvussa on vallankumous: se rikkoo sääty- ja sukupuolirajat tavalla, jonka toteutumiseen kului lähes kaksi vuosituhatta, tarvittiin tiedettä sekä poliittisia liikkeitä, vasemmistoa ja liberalismia. Arkkipiispa Kari Mäkisen anteeksipyyntö seksuaalivähemmistöiltä palauttaa heidät kristilliseen yhteisöön Suomessa paavalilaisessa hengessä. Jokaiselle on paikka seurakunnassa. Ihmiset ovat erilaisia luomisen perusteella ja elämän monimuotoisuutta on katsottava Jumalan töitä ihmetellen eikä moralisoiden sellaista, mistä ei voi ymmärtää paljoakaan. Ihmisoikeudet ovat syntymälahja, ei tietyn käyttäytymisen tai ominaisuuden seuraus. Luomisen teologia ajaa ohi avioliittokäsityksen, käyttäytymisen, jolla turvattiin heimon jatkuvuus. Perinteisen kristityn on vaikea ymmärtää nopeaa muutosta seksuaalietiikassa. Ehkäisypilleri rikkoi 1960-luvulla yhdynnän ja elämän syntymisen väistämättömän yhteyden. Syntyi uudenlainen käsitys seksistä. Seuraavaksi samaa sukupuolta olevat saattoivat muodostaa julkisesti parin. Siirryttiin biologiasta ihmissuhteeseen. Moraalittomuus syntyy siitä, ettei pohdita oikeaa ja väärää. Se on aina vaarana, ei vain seksuaalisuudessa. Kristillisen etiikan näkökulmasta pääpaino on lähimmäisestä välittämisessä, rakkaudessa. Se ratkaisee aina ja kaikissa suhteissa. Toisen ihmisen hylkääminen, välinpitämättömyys ja hyväksikäyttö on epäkristillistä. Rakkauden rinnalla kulkee aina totuus.Se on tässä asiassa yksinkertainen: homoseksuaalisuutta on esiintynyt aina ihmis- ja eläinkunnassa, sen ei pitäisi olla yllätys eikä omituista ihmisyhteisössä. Homojen oikeuksien puolustaminen on nyt elävän sukupolven ihmisoikeustaistelu, jossa kirkon tulee olla mukana, selkeästi ja yksiselitteisesti, jos se haluaa edustaa ihmisyyden asiaa ja taistelua elämän puolesta kuivettuneen opillisuuden sijaan. Taistelussa tulee ylilyöntejä ja esiintyy suvaitsemattomuutta, myös homojen suhtautumisessa perinteistä avioliitto- ja pariutumiskäsitystä edustavia kohtaan. Se on väärin....

Nuorisoon kannattaa panostaa

Nuorisotakuu on entisen hallituksen idealistinen kärkihanke syrjäytymisen pysäyttämiseksi. Ajatus on yhä hyvä. Tarkoituksena oli vuosi sitten saada nopeita tuloksia nuorten tilanteen parantamiseksi: ketään ei jätetä yksin, työ, koulutus tai kuntoutus taataan jokaiselle. Julkinen sektori tukee yritysten saamista mukaan. Kansallisena tavoitteena on kasvattaa nuorista ammattilaisia, jotka elättävät itsensä hyödyllistä työtä tehden ja veroja maksaen. Erinomaista ideaa ei kannata hylätä vieläkään. Jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja vastavalmistuneelle alle 30-vuotiaalle luvataan paikka kolmen kuukauden sisällä. Työn ja koulun ulkopuolelle tippuminen maksaa yhteiskunnalle, mutta ennen muuta nuorelle itselleen. Vuoden jälkeen tulokset ovat vaatimattomia. Alle 25-vuotiaita työttömiä on enemmän kuin vuosi sitten, lähes 40 000, ja heidän työttömyysasteensa on noussut 26 prosenttiin. Lähes 60 000 alle 24-vuotiasta on järjestelmän ulkopuolella – osa huvikseen välivuotta viettämässä, mutta kaksi kolmesta työttöminä. Nuorisotakuuta ei silti kannata vielä tuomita epäonnistuneeksi kokeiluksi. Siihen liittyvä etsivä nuorisotyö on tavoittanut syrjään luisuvia lähes 30 000. Näyttää siltä, ettei pelkkä työpaikan osoittaminen riitäkään, vaan tarvitaan yksilöllisempää kannustusta ja ohjausta. Hakuprosessit ovat liian umpimähkäisiä. Nuorille ei pidä maksaa kotisohvalle jäämisestä, vaan yrittävää tulee kannustaa myös taloudellisesti. Työttömyysturva ei ole eläke. Useimmissa kunnissa on työpajoja, ja ne ovat keränneet kiitosta nuorilta.Moni nuori ei tiedä koulun jälkeen, mitä itse asiassa tahtoisi – tai sitten haaveet ovat epärealistisia. Juuri työpaja voi tarjota oven oikeaan työelämään ja sitä kautta vähitellen myös haaveitten muuttamiseen todeksi oman työnteon avulla. TE-toimistoilla on tärkeä rooli alkuun pääsemisessä. Nuori ei voi tuntea byrokratiaa, hän tarvitsee koulutus-, harjoittelu- ja työpaikan. Viranomainen auttaa juuri siihen. Nuorisotakuu on parhaimmillaan juuri auttaessaan käytännössä tekemisen alkuun – ei taitavaksi byrokratian etujen käyttäjäksi. Myös nuoria palkkaavia yrittäjiä täytyy rohkaista: vuosiksi 2014–2016 luvattu työssäoppimis- ja oppisopimusuudistus onnistuu vain, jos sen kustannuksia ei oteta yksin työnantajalta. Nuorten työpanos on aluksi...

Porrassalmen muisto

Suomalaiset lähtevät kauan kaivatun kesän viettoon jälleen näinä viikkoina – vaikka yhä useampi elää eurooppalaista aikaa, jolloin todellinen lomakausi alkaa vastaa elokuussa. Suomessa kesä liittyy valoisaan aikaan, joka on parhaimmillaan juuri nyt. Aloitin oman kierrokseni Mikkelistä, missä tarjoiltiin tietoa ja näkemistä sotahistoriallisten tapahtumien merkeissä: Suomen toinen – tai oikeastaan Ruotsin viimeinen – marsalkka Curt von Stedingk, ”Salonkien suosikki Savon sodassa”, toimi Porrassalmen taistelujen päällikkönä ja torjui venäläisten hyökkäyksen vallankumousvuonna 1789. Toinen marsalkka, Mikkelin päämajasta tuttu on tietysti C.G.E. Mannerheim. Mikkelistä matka jatkui toisen vallankäyttäjän maailmaan, Ilmajoen Kekkosoopperaan. Kerroimme pari viikkoa sitten (SK 23/2014) musiikkijuhlien hallituksen puheenjohtajasta Timo Kososesta, joka on oikeastaan lääkäri, mutta ahkera talkoolainen ja apumies pitäjän yhteisessä projektissa. Polvissa lääkärissä on näyttelijän vikaakin, maanviljelijästä puhumattakaan. Vaatii otsaa ryhtyä rakentamaan oopperaa maaseudun oloissa, ei tulisi mieleen ihan ensimmäisenä. Mutta siinä voi onnistua. (Jälkiruokanen...

Elämän puitteet on turvattava

Venäjä ajaa Suomea lähemmäs Natoa, vanha pelottelupolitiikka toimii nyt eri suuntaan kuin kylmän sodan aikana. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti Kultaranta-keskustelujen päätöspuheessa velvollisuudesta ”turvata elämän puitteet”. Se on taloudenpidon, ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan tarkoitus. Keskusteluissa ei heiluteltu poliittista leimakirvestä, jaettu väkeä hyviin ja pahoihin, vaan pohdittiin vakavasti turvallisuutta. Toivottavasti keskustelussa laskeudutaan laajemminkin tosielämään, jonka reunaehdot Venäjä muutti. Etyk ja EU olivat askelia arjen turvallisuuteen, samoin euro ja rauhankumppanuus Naton kanssa. Muutos on syvä: vanha myytti Suomesta yksin jätettynä lännen etuvartiona on nyt muuttumassa. Suomesta on tullut lännen hyvä kumppani, jolla on paljon annettavaa yhteistyössä, kaupassa, kulttuurissa, mutta myös sotilaallisesti. Saammeko olla yhä myös Venäjän kumppani  – se ei riipu vain meistä. Suomen linja on muuttunut vääjäämättömästi ja lopullisesti. On rakennettu eri tavoin yhteyksiä länteen, mutta perusasetelma ei taidakaan olla aivan uusi. Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Nevski veti rajan lännen pyrkimyksille jo 1240-uvulla. Ortodoksikirkon pyhäksi julistama Nevalainen on pysynyt Venäjän sankarina läpi vuosisatojen jopa Stalinin vuosienkin läpi nykyaikaan saakka. Nevski äänestettiin Venäjän merkittävimmäksi henkilöksi televisiokanava Rossijan äänestyksessä vuonna 2008. Suomi on pysynyt osana länttä, myös Venäjän autonomisessa suuriruhtinaskunnassa 1809–1917 keisari piti Ruotsin lait voimassa ja vahvisti kansakuntaa. Suomelle Venäjä on pysyvästi tärkeä naapuri, joka otetaan huomioon. Tämä ei muutu, mutta ei ole estänyt käytännöllistä Suomea ajamasta omia etuja. Jopa ankarat sotakorvaukset Neuvostoliitolle käännettiin voitoksi, kun Suomesta kehittyi ikkuna idästä länteen, sen tavaroihin ja tuotantoon, kylmän sodan ehdoin. Venäjän ja Suomen yhteinen, vuosisatainen historia osoittaa, että suomalaiset ovat  – kun meitä ei ärsytetä – luotettavia, sanansa pitäviä ja vaarattomia naapureita, joista on enemmän hyötyä kuin haittaa. Käsitys omasta identiteetistä on korkea ja itsepäinen asenne jyrkkä, kuten jo autonomian aikana havaittiin. Suomalaiset saadaan hyvällä pragmaattisiksi kumppaneiksi, ei pahalla. Viime sodat...

Osaajien johtaminen ratkaisee

Korkeasti koulutetut ja taitavat työntekijät tarvitsevat uutta johtajuutta, jonka jo osaavat monet nuoret yrittäjät. Supercell on se suomalaisyritys, johon japanilaiset sijoittivat yli miljardin ja jonka nuoret johtajat ilmoittivat maksavansa mielellään veronsa Suomeen – ovathan he saaneet koulutuksensa ja eväänsä elämään täältä. Tällainen oppi tuntuu oudolta maassa, jonka vanhemmista huippumenestyjistä moni saarnaa ja toimii aivan toisin. Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen kertoo, millaisia johtamisajatuksia menestyksen taustalla on. Ajatukset ovat varsin yksinkertaisia: on luotava parhaille ihmisille paras mahdollinen työympäristö, onnistumisen puitteet – ja sitten on pysyttävä pois tieltä. Kun tarpeeksi monta lahjakkuutta saa aikaa yhdistää voimansa, voi syntyä hittituote. Myös muitten johtamisen asiantuntijoiden neuvot ovat samansuuntaisia: olennaisinta on auttaa ihmisiä antamaan parastaan, kasvamaan täyteen mittaansa. Luottamus, vapaus ja vastuu tuntuu yksinkertaiselta yhdistelmältä ja näyttö sen toimivuudesta on kiistaton. Johdettaessa asiantuntijoita nykyajan yrityksissä koko työyhteisön kaikki korkeasti koulutetut yksilöt ovat avainhenkilöitä, jotka luovat ja ylläpitävät menestystä. Johtaminen on huolen pitämistä ihmisistä ja uutta luovien tekijöiden hankintaa yhteisöön. Omistajan, sijoittajan ja työntekijän intressit yhtyvät, kun myös palkitsemisjärjestelmiä kehitetään tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Marxilainen työn ja pääoman ristiriita on ratkaistu, kun tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toimivat käytännössä. Ratkaisevaksi tekijäksi tässä nousee johtaminen. Menestyksen resepti on sama yrityksen koosta ja toimialasta riippumatta: Kone-yhtiöstä eläköitynyt, elinkeinoelämän vaikuttajaksi jäänyt Matti Alahuhta on selittänyt hissiyhtiön menestyksen salaisuutta: yksilöllinen johtaminen, sitouttaminen ja innostaminen ratkaisevat; yksilöllinen suoritus yhteisen vision toteuttamisessa luovat menestyksen. Vuorineuvos Kari Neilimo kiteyttää: johtaja on joukkojen palvelija ja hyvä paimen. Mentorit ja yrityskummit auttavat samantapaisin reseptein johtajia. Poliittisessa johtamisessa pätevyyttä testataan vertaamalla puheita ja tekoja eli poliitikon on saatava aikaan sitä, mitä lupaa. Päätösten lisäksi poliitikolta odotetaan linjausta, kokonaisnäkemystä, visiota – silläkin uhalla, että välillä siitä saa pilkkaa. Pian käydään minihallitusneuvottelut. Ratkaisevaa on löytää yhteinen johtamisen...

Hyvä tarina ei kuole koskaan

Muutos on päällä ja seminaareja siitä tarjolla tukuttain. Media-alalla kärvistellään kuin missä tahansa vanhassa teollisuudessa, kun muutos koskettaa lopulta myös graafista tuotantoa. Se on elänyt rauhassa vuosisatoja. Nyt media vapautuu painokoneista ja analogisesta jakelusta, kuten eräs puhuja hyvin kiteytti. Kuka tahansa ihminen voi tavoittaa kenet vaan – vaikka miljoona muuta pelkästään omalla blogillaan. Mieleen hiipi kuitenkin piru: mitä tällä kaikella erinomaisella teknologialla ja miljoonalla kontaktilla tekee, jos ei ole mitään sanottavaa? Ihmisyhteisö syntyi tarinan ympärille. Siksi hyvä tarina ei kuole koskaan, vaikka esittämistavat ja -välineet muuttuvat. Ympäristö on täynnä tapahtumia, juoruja ja mielenkiintoisia ihmisiä, joista riittää raportoitavaa, kerrottavaa ja myytävää. Lehdet syntyivät taistelemaan, ajamaan asiaa, tuomaan esiin ihmisten toiveita, haaveita, tavoitteita. Entä nyt? Kohderyhmien ja sisältöjen merkitys kasvaa – tarvitaan uusia konsepteja, sanottiin. Ja: perustarpeet eivät muutu, on yhdistettävä tavara ja ihmiset, tehtävä rahaa. Mikä on tämän ajan tarina? Meidän tarinamme, joka koskettaa ja innostaa? (Jälkiruokanen...

Venäjän arvojen sortuminen on pettymys

Ukrainan kriisi osoittaa, ettei Venäjä seuraa samoja arvoja kuin länsi. Sen tosiasian kanssa on opittava elämään. Venäjän irrottautuminen kansainvälisistä pelisäännöistä oli odottamaton, tyrmäävä isku ja sai EU:n ja USA:n käyttämään pakotteita, joilla paheksutaan sopimusten rikkomista ja poikkeamista yhteisistä arvoista – jos niitä nyt oli. Venäjän johto on viestittänyt jo jonkin aikaa, että sen arvot poikkeavat lännestä, jonka on totuttauduttava taas ajatukseen erilaisista maailmankatsomuksista. Pettymys on erityisen suuri, koska länsi odotti Venäjästä liittolaista yhteisten arvojen toteuttamisessa. Sitä prosessia on käytävä myös Afrikan, Kiinan ja muun Aasian sekä muslimimaiden kanssa: ne eivät seuraa universaaleja arvoja demokratiasta, oikeusvaltiosta, ihmisoikeuksista ja vapaudesta. Nyt Venäjä irrottautui näistä Ukrainassa. Arvojen kehitys taantuu, maailma ottaa askeleen väkivaltaan, menneisyyteen. Kommunismin romahdus sai länsimaat luulemaan, että liberaalit arvot ovat voittaneet, edessä on ”historian loppu”: on syntymässä yhteinen käsitys hyvästä, tavoiteltavista arvoista. Keski-Euroopan maat palautuivatkin nopeasti läntisten kulttuuriensa lähtökohtiin, ja kehitys saattoi jatkua oikeusvaltion ja liberaalin demokratian rakentamisessa – hyvin tuloksin. Venäjä näytti omaksuvan samat arvot ja pyrkimykset kansainvälisissä järjestelmissä ja tavoittelevan ihmisoikeuksia lännen tapaan. Se näyttääkin olleen vain välivaihe: Venäjä on palannut suurvaltahaaveisiin. Ideologia rakennetaan nyt nationalismista, kapitalismista, ortodoksisuudesta, yksinvaltiudesta ja imperialismista, Venäjän arvoista ennen bolševismia. Läntisiksi sanotut vapauden arvot ovat itse asiassa YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa, Etykissä ja useissa kansainvälisissä sopimuksissa ilmaistuja käsityksiä ihmisen hyvästä – niiden uskotaan olevan universaaleja, kaikkia koskevia ja yhteisiä tavoitteita, vaikka niiden toteuttaminen on vaikeaa, myös länsimaissa. Nyt länneltä puuttuu Venäjän kumppanuus tässä työssä. Euroopan ja Yhdysvaltojen yksimielisyys on myönteinen pilkahdus: se kertoo, etteivät ne halua luopua siitä, minkä kansakunnat kokevat oikeaksi. Kansakuntien itsemääräämisoikeuden loukkaamista ei voida hyväksyä, Ukrainan on saatava päättää itse tiestään. Kauppa ja talouden yhdentyminen ovat varmoja keinoja rauhan rakentamisessa: kun edut yhdentyvät, väkivaltainen käyttäytyminen muuttuu...

Meitä on netissä 2,5 miljardia

Meistä 7,5 miljardista ihmisestä 2,5 miljardia on tänäänkin netissä. Googlen maajohtaja Anni Ronkainen julisti Tekesin teemapäivässä, että internet muutti kaiken. YouTubeen tuotetaan vuorokaudessa niin paljon kuvaa, että kaiken sen katseleminen yhdeltä näytöltä vuorokaudet ympäriinsä veisi 16 vuotta. Seuraavaksi tulee ”puettava teknologia” eli viihdytys- ja hyötyhärpäkkeet vaatteissamme. Tekesin pääjohtaja Pekka Soini kuvasi vastakohtien ykseyttä: uusi teknologia vanhassa teollisuudessa aloitti kestävän kehityksen. Paikallinen ja kansainvälinen ovat yhtä. Perinteinen liiketoiminta voidaan keksiä uudelleen, uuteen aikaan ja tilaan. Innostavia kuvia on näissä digiseminaareissa nykyisin niin paljon, etteivät kyynikot ehdi mediassa ampua alas tulevaisuudenuskoa ja rohkeutta, joka kukkii uusimmassa teollisuudessa. Itseluottamus kasvaa, uusia asioita yhdistellään ennen tuntemattomalla tavalla. Tunne ja järki toimivat yhdessä uudella tavalla kuten Suomen siirtyessä maataloudesta teollisuuteen. Enää ei etsitä yhtä uutta Nokiaa, vaan muutos on kaikkialla, nyt. Globalisaatio ja uusi teknologia aloittivat uuden ajan. (Jälkiruokanen...