Arvot ja kulttuuri

Kahdenlaista sotaa

Ihmisen raadollisuus pysyy. Raatteen Portin talvisotanäyttelyn uudistus vihittiin viikko sitten Suomussalmella. Nykyinen Ukrainan kriisi oli läsnä, vaikka ei siitä juuri puhuttu. Talvisodan verisissä taisteluissa lähes 75 vuotta sitten olivat vastakkain suomalaiset ja puna-armeija, jossa hyökkäsivät vastahakoiset ukrainalaissoturit, kuten uudistettu Raate-elokuva kertoo. Heitä kaatui ehkä 15 000. Venäläiset ja suomalaiset laskivat seppeleitä, myös ukrainalaisten muistomerkille. Ukrainan lähetystöstä ei tullut edustajaa paikalle. Ymmärrän sen. Pakotetaanko ukrainalaiset taas taisteluun Moskovan etujen takia, nyt kotimaassaan? Pääsiäistä ennen sananvapausjärjestö IPI kokoontui maailmankongressiinsa Kapkaupunkiin. Journalistin sota ei pääty: tällä hetkelläkin useat ammattitoverit istuvat vankiloissa eri puolilla maailmaa. Al-Jazeera-uutistoimisto jakoi osanottajille julisteita, joissa luki: journalismi ei ole rikos. Heidän kuvaajansa tuli suoraan kokoukseen vapauduttuaan vankilasta Egyptistä kuukausien jälkeen. Oikeusvaltion perusta on sananvapaus. Jokaisen sukupolven täytyy opetella se ihan itse. Mediaa tarvitaan, vaikka sekin on raadollinen. (Jälkiruokanen...

Suomi kuuluu länteen häpeämättä sitä

Idän ja lännen kulttuurit ovat vuosisatoja kohdanneet Suomen itärajalla – ja aina tämä puoli on ollut osa länttä. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli ihanteellista ja lapsellista toiveajattelua. Suomi korosti pahimpina turvallisuusuhkina luonnonmullistuksia, rikollisuutta ja terrorismia. Päättäjät uskoivat uuden Venäjän mukautuvan kansainväliseen yhteisöön, jota hallitsevat sopimukset eikä väkivalta. Ylin johto halusi vahvistaa Suomen asemaa luopumalla jalkaväkimiinoista ja pysyttelemällä Naton ulkopuolella. Herääminen todellisuuteen viime vuosina on ollut karua. Jälkiviisastelu ei pyyhi omia virheitä, on katsottava eteenpäin. Suomi ei kuulu itäisen naapurin etupiiriin eikä ole koskaan kuulunutkaan, vaikka jotkut imperialistiset isovenäläiset niin väittävät. Sinäkin runsaan sadan vuoden aikana, jolloin maa oli Venäjän autonominen alue, Suomi säilytti ruotsalaiset lait, läntisen kirkon, oman kielen. Keisari vahvisti viisaasti Suomen erityisasemaa rakentamalla Venäjästä riippumattomia instituutioita, joista tuli itsenäisyyden perusta. Suomen itsenäistyminen bolševistisesta Neuvosto-Venäjästä 1917 oli paluuta siksi, mikä Suomi oli aina ollut, länsimaaksi. Jo Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Nevski määritteli Bysantin ja Rooman täkäläisen rajan lyötyään pohjoismaiset sotajoukot 1240. Pähkinäsaaren rauhan raja Novgorodin kanssa vahvistettiin 1323 kulkemaan Karjalan kannaksella, myös Viipuri oli osa Suomea. Sittemmin raja on elänyt, mutta myös pysynyt. Venäjän läheisyys on ollut välillä pelottavaa, mutta useimmiten hyödyllistä molemmille osapuolille ja niin lienee tulevinakin vuosikymmeninä. Suomi vapautui itsenäisyyttä viime sotien jälkeen rajoittaneista sopimuksista Neuvostoliiton romahtaessa 1991. Suurin virhe oli jättäytyminen lännen puolustusliitto Naton ulkopuolelle, tyydyttiin vain rauhankumppanuuteen, koska Venäjäkin teki niin. Siitä on ollut hyötyä harjoituksissa ja rauhanturvatyössä. Suomi on jopa johtanut Nato-joukkoja Balkanilla. Puolustusvoimat noudattaa puolustuksessa Nato- sekä kaupassa ja teollisuudessa EU-standardeja. Kuulumme länteen. Se on yhä tärkeämpää sotateknologian monimutkaistuessa ja hintojen noustessa. EU-jäsenyys ei ollut turvallisuusratkaisu, vaikka suomalaiset kokivatkin sen lännen kulttuurin vahvistumisena. Unionilla ei ollut puolustusta eikä ole vieläkään. Brysselissä oli muutama...

Porsastelu kuriin

Johtajien palatsit ja autokokoelmat hämmästyttävät, viimeksi Ukrainassa. Siellä on siirretty valtion varojakin lähes Suomen valtion budjetin verran pimeästi ulkomaille. Syylliseksi epäillään demokraattisesti valittua presidentti Viktor Janukovytšia kavereineen. Kansainvälisellä yhteisöllä pitäisi olla keinot selvittää tämmöinen ryöstö nykyisten tietojärjestelmien aikana. Pankit ovat ottaneet vastaan varat? Maailmasta löytyy tietysti piiloja, myös elektronisia, joista varastettua omaisuutta on vaikea kaivaa esiin. Sivistysmaiden, kuten Sveitsin, on kuitenkin mahdotonta puolustaa suuren luokan rosvousta pankkisalaisuudella. Jos kyetään luomaan järjestelmä jättimäisten rahansiirtojen ja omaisuuksien varastoinnin valvomiseksi, se suitsisi rosvojen ahneutta. Myös kehitysmaiden satraappien säästöpossut voitaisiin avata – niissähän pakkaa olemaan rikkaiden maiden keskiluokan verorahaa, kuten kehitysapua. Julkisuus on myös hyvä valvontakeino. Läpinäkyvyys raha-asioissa on ainoa keino porsastelun hillitsemiseksi. Suuriin rahoihin käsiksi pääsevä ihminen löytää aina perusteet sille, että juuri hän on poikkeus ja tarvitsee nämäkin rahat. (Jälkiruokanen...

Mitä on globalisaatio suomeksi?

Toivoin ideoita ”globalisaatio”-sanan kääntämiseksi suomeksi. Ystävälliset lukijat ovat lähettäneet ehdotuksia, joihin voisi vaihtaa tämän lehden lukijoitten aiemmin keksimän ”maapalloistuminen”-sanan. Siinä on kyllä hyvät puolensa: on globus-pallo ja planeetta Maa kokonaisuudessaan. Se tuntuu vain jotenkin jäykältä, pallolta ja pitkältä, kun globalisaatio kulahtaa kurkussa somasti kuin pronssinen onnitteluryyppy. Mitäpä siis tuumaisimme seuraavista lukijoiden ehdotuksista. Kävisikö tilalle viljan kypsymistä korjattavaksi tarkoittava ”tuleentuminen”? Globalisaatiolla tarkoitetaan yleensä kansallisrajojen ylittämistä ja murtumista – siis ”kansainlittomuus” tai ”kansallittomuus”. Moni ehdottaa: ”maailmanlaajuistuminen”. Termi lähtee ilmiön luonteesta eikä pikkutarkasta suomennoksesta, sillä kaikki kysymykset ovat nykyään maailmanlaajuisia, talous, kulttuuri, politiikka, sää, kansainvaellukset. Entäpä seuraavat: ”maailmanympäristyminen”, ”jokakolkkaistuminen”, ”kaikkiallistuminen”. Entäpä ”tellustuminen” tai ”lopalisaatio”? Voisiko se olla ”palloaika”, koska mikä tahansa on koko ajan mahdollista, samanaikaisesti. (Jälkiruokanen...

Lukio tarvitsee historian ja uskonnon

Lukio on viimeinen mahdollisuus saada laajaa yleissivistystä. Opintoputki jatkoon ja liiat valinnat pilaavat tavoitteen. Uskonnon ilmenemismuodot historiassa, ideologiat, ihmisyys, eettisyys ja arvot, politiikan ja kulttuurin pohjavirrat, jopa päivän uutiset kulkevat uskontotunneilla. Opetus on ikuinen kiistanaihe, vaikka uskonnon opettajat ovat Suomessa huippuasiantuntijoita. Kansainvälisissä arvioissa Helsingin yliopiston teologian tutkimus on todettu erittäin korkeatasoiseksi: tiedekunnassa toimii kaksi Suomen Akatemian huippuyksikköä 2014–2019. Opettajien tiedollinen ja pedagoginen tausta unohtuu usein heiteltäessä poliittisin perustein tai ateistisista lähtökohdista ehdotuksia uskonnonopetuksen lopettamiseksi – kuten ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) blogissaan (11.1.). Opettajat ovat korkeinta kansainvälistä tasoa. Opetussuunnitelmien tarkat tavoitteet, opetushallituksen hyväksyntä ja koulun valvonta takaavat osaltaan opetuksen huipputason. Tunnustuksellisesta opetuksesta uskonnossa luovuttiin jo 2003. Opetus ei tähtää uskonnon harjoittamiseen, vaan oman uskonnon ymmärtämiseen. Näin myös vähemmistöjen, kuten islamin, opetus tuli kouluun. Sitä voi verrata äidinkielen oppimiseen. Yleisen koulun laadukas uskonnonopetus on myös ääriliikkeiden torjumista. Suomen hyvää mallia kopioidaan maailmalla. Meiltä puuttuu uskonnollisten ääriryhmien vastakkainasettelu – kiitos hyvän opetuksen. Suomalaisten uskonnollisten vähemmistöjen edustajat puolustavat voimakkaasti oman uskonnon opetusta ja syyttävät keskustelua yksisilmäiseksi. Heille opetus on vähemmistöpolitiikan väline (HS 1.2.). Olisi naiivia kuvitella, että uskonnonopetukseksi riittäisi eri taustoista tulevien lasten keskustelupiiri uskontotunnilla, vaikka sekin on tarpeen. Vain harva edes tietää omasta taustastaan riittävästi. Opettajien asiantuntemusta ja pedagogista taitoa tarvitaan. Uskonnon merkitys kasvaa maailmalla. Koulun tehtävänä on auttaa oppilasta ymmärtämään oma taustansa, sen arvot. Niiden pohjalta voi käydä keskustelua toisten omaksumien totuuksien ja vakaumusten kanssa rakentavasti rauhaa edistäen. Jos ei tunne omaa uskontoaan, ei voi ymmärtää toistakaan. Yleissivistävien aineiden merkitys kasvaa, kun vuorovaikutus lisääntyy kulttuurien kesken. Myös tietoja ja taitoja vaaditaan entistä enemmän. Lukio ei ole akateemisen opetuksen esiaste, vaan viimeinen mahdollisuus lisätä ymmärrystä, vahvistaa opiskelijan kokonaispersoonallisuutta, kasvattaa ihmistä hyvään suuntaan. Siihen tarvitaan humanistisia aineita,...

Suomentakaa globalisaatio

Pohjois-pohjalainen osakunta vietti 107. vuosijuhlaa. Ostrobotnian juhlakerros Helsingissä veti salillisen väkeä, suurimmaksi osaksi opiskelijoita, mutta myös vanhoja partoja. Vanhat tutut pääsevät pitkälle: vieressä istui rippikoulutoverini, osakunnan inspehtori, professori Aila Lauha, joka oli vuosia teologisen tiedekunnan dekaani. Ennen juhlaa laskettiin seppele Jääkärihuoneessa. Katselin siellä tämän lehden perustajan ja ensimmäisen päätoimittajan Matti Kivekkään nimilaattaa. Hän kuoli 1918 Tampereella juttumatkalla Punaisen Ristin sanitäärinä. Kerrotaan, ettei ole varmaa, kummalta puolelta luoti tuli. Se sopii lehden linjaan. Puhuin osakuntatovereille muutoksesta – kuinkas muuten. Näemme jo edessämme kehityksen, joka on verrattavissa uuden ajan alkuun kirjapainotaidon ja reformaation seurauksena, kun ihmiset oppivat lukemaan, ajattelemaan, kokoontumaan – syntyi nykyajan kulttuuri, tiede, demokratia, oikeusvaltio. Uusi teknologia tekee saman. Ja maapalloistuminen. Somessa on käyty keskustelua, onko tämä globalisaation suomennos hyvä. Ei minustakaan. Keksikää parempi ja lähettäkää ehdotus tänne. (Jälkiruokanen...

Olympialaiset yli äyräitten

Putin haluaa vakuuttaa maailmaa Venäjän mahdista olympialaisillaan. Vaikutus voi olla päinvastainen. Olympiatuli syttyy Sotšissa kuljettuaan 14 000 viestinviejän voimin yli 65 000 kilometriä sen jälkeen, kun se sytytettiin Olympos-vuorella syyskuussa. Kaikkien aikojen kalleimmat ja suurellisimmat olympialaiset ovat leimautuneet poliittisesti – eivätkä ole siinä ainoalaatuiset. Kisoja on valmisteltu kuusi vuotta yli 70 000 työntekijän voimin: uusia väyliä, rautateitä, hotelleja, kisakyliä. 38 miljardin euron budjetti ylittää moninkertaisesti edelliset Vancouverin talviolympialaiset. Venäjä osoittaa vaurauttaan ja nykyaikaisuuttaan. Sotši näyttää suurvallan voimaa. Siinä on hyvääkin: parempi ökyolympialaiset kuin aseiden mahti. Aseetkaan eivät ole kaukana, naapurissa on Tšetšenia. Lisäksi Ukrainan kansannousu on saanut aidon vallankumouksen piirteitä. Presidentti Vladimir Putin joutuu pohtimaan, kuinka tiiviinä osana Venäjän imperiumia lähes 50-miljoonaista kansakuntaa on pidettävä. Jännite on läsnä päättäjien kohdatessa Sotšissa. Aseet tuskin puhuvat kisojen aikana. Lisäksi kisoja varjostaa terroristiuhka. Venäjä tekee kaikkensa kisarauhan puolesta 100 000 turvamiehen voimin. Politiikka näkyy myös tyhjinä tuoleina 40 000 hengen Fišt-stadionin katsomossa. Useita tärkeitä kutsuvieraita puuttuu, kuten Yhdysvaltain, Ranskan, Saksan ja Britannian johtajat. Kisojen suuruus ei riitä maailmalle, joka odottaa Putinilta oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Putin on tehnyt kaikkensa kisojen onnistumiseksi, alkaen omasta esiintymisestään englanniksi KOK:n kokouksessa Guatemalassa 2007, kun kisaisännyys ratkaistiin. Alppikeskus luotiin Sotšiin tyhjästä, rahasta tinkimättä. Järjestelyjen ympärillä on pyörinyt korruptio- ja ympäristöskandaaleja: Venäjän kleptokratian väitetään vieneen päältä parikymmentä miljardia euroa. Urakat valuivat Putinin tuttavapiiriin, myös Suomessa tunnetuille venäläisille liikemiehille. Putinin kisavalmisteluihin kuului vangittujen oligarkkien ja mielenosoittajien vapauttaminen. Putin on toivottanut kaikki tervetulleiksi etnisestä taustasta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Presidentillä lienee vaikeuksia ymmärtää, miksi tämä ja järjestelyjen suuruus eivät riitä. Venäjän johtaja käyttää valtansa osoittamiseen diktaattorien keinoja – mieleen tulevat Peking 2008, Moskova 1980 ja Berliini 1936. Olympialaisten rakentaminen vallankäyttäjän henkilökohtaisen profiilin kehyksiksi, omaksi muistomerkiksi, on tuomittu epäonnistumaan. Koko...

Luottamus järjestelmään on säilynyt

Kansalaisten luottamus yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin on pysynyt korkeana, vaikka parantamisen varaa on. Kunnallisalan kehittämissäätiön mielipidemittaukseessa kansalaiset luottavat eniten tasavallan presidenttiin: seitsemän kymmenestä luottaa erittäin tai melko paljon; kokoomuksessa eniten (95 %) ja vasemmistoliitossa vähiten (39 %) – sekin on paljon verrattaessa luottamusta muihin instituutioihin. Presidentti-instituutio on uskottava. Luottamus eduskuntaan on kohtuullista (43 %), vahvinta Sdp:ssa (63 %), kokoomuksessa (63 %) ja keskustassa (56 %). Vasemmistoliittolaiset (29 %) ja perussuomalaiset luottavat vähiten (26 %). Hallitukseen luottavat eniten kokoomus (71 %), Sdp (65 %) ja Rkp (63 %). Opposition epäluottamus hallitukseen kuuluu asiaan, mutta miksi vasemmistoliitossa luottamus on kaikkein heikointa (24 %)? Mikä on vaihtoehto demokratiassa, jos ei luota hallitukseen, jossa on itse mukana päättämässä? Epäluottamus kotikunnanpäättäjiin yllättää: vain reilu kolmannes (36 %) luottaa heihin. Epäluottamus on suurta (yli 50 %) kaikissa muissa puolueissa paitsi keskustassa. Tästäkin voi tehdä johtopäätöksiä. Kuntauudistus on tarpeen myös kuntalaisten luottamuksen lisäämiseksi kunnnan päättäjiin. Sen puute osoittaa kunnallisten rakenteiden epäuskottavuutta. Luottamuspula horjuttaa paikallisdemokratiaa. Kuntauudistusta pitäisi siis katsoa myös kansalaisten kannalta, ei vain puoluepelin ja byrokratian himmeleiden näkökulmasta. Luottamusta ei saisi ainakaan heikentää, kuten käynnissä oleva kuntauudistuspeli arveluttavine piirteineen varmasti tekee. Kaikkein vähiten luottamusta nauttii kansalaisten keskuudessa oppositio (25 %). Yllätys ei ole, että luottamus oppositioon on suurinta perussuomalaisten (61 %) ja keskustan (50 %) piirissä. Hallituspuolueiden piirissä luottamus oppositioon on heikointa Sdp:ssä (10 %), vasemmistoliitossa (13 %) ja kokoomuksessa (15 %). Tästä ei voi päätellä, ketkä sopivat seuraavaan hallitukseen. Opposition vaihtoehto ainakaan näin mitattuna ei ole kansan suosiossa ja toisinpäin: hallitus on vahvoilla, kun oppositio on pieni ja heikko. Yllätys on median nauttima luottamus kansalaisten parissa (54 %), heti toisena presidentin jälkeen. Ammattien arvostustutkimuksissa toimittaja sijoittuu huonosti, nyt moitiskelijatkin...

Joku näkee mitä olet tekemässä

Ehdotettu autovero siirtäisi yksityisyyden rajaa vääjäämättä. Se on tärkein aihe poliittisessa keskustelussa uudistuksesta. Uusi teknologia luo hyvää eikä sitä pidä pelätä, vaikka nykyajan gps-tekniikka voi jäljittää satelliitin avulla ihmisen sijainnin muutaman metrin tarkkuudella. Teknologiaa käytetään tehokkaasti esimerkiksi sodassa: tuhokoneita ohjataan tuhansien kilometrien päästä taistelusta. Keksintöjä on käytettävä myös rauhan töissä. Ihmiskunta on vasta alkumetreillä suuressa muutoksessa, joka vaikuttaa kaikkeen elämiseen vääjäämättömästi ja pysyvästi. Muutos on pääsääntöisesti myönteinen, vaikka esimerkiksi media vaikeroi parhaillaan alan vanhan teollisuuden sopeutumistuskissa uuteen aikaan, joka on kuluttajan kannalta entistä parempi. Muutoksessa on keskusteltava digiajan mahdollisuuksien rajoista. Kansalaisten valvomisen rinnalla on säilytettävä yksilön vapaus. Uusi ehdotus autoveroksi kilometripohjalla voi olla hyvä: on löydettävä uusia keinoja kansalaisten keskenään ristiriitaisten tarpeiden tyydyttämiseksi oikeudenmukaisesti. Esimerkiksi käy liikenne Suomen harvaan asutuilla alueilla ja tiivistyvissä kaupungeissa: jotkut tarvitsevat välttämättä omaa autoa. Kuka sanoo, ketkä? Missä määrin ihmisellä itsellään on oikeus määritellä omat tarpeensa ja valinnanvapautensa, milloin viranomaisen sallitaan ohjata häntä? Viranomaisohjaukseen liittyy myös uuden tasapainon löytäminen luonnon ja ihmisen kesken. Verotus on tehokas ohjauskeino ja sen avulla ollaan siirtymässä nopeasti entistä vähäpäästöisempiin autoihin, jotka kuluttavat entistä vähemmän polttoainetta. Valtiolle tarjoutuisi mahdollisuus muuttaa verotusta entistä enemmän käytön mukaiseksi. Jokainen yksilö on vastuussa ympäristön tilasta. Ohjaus oikeaan suuntaan on viranomaisen tehtävä. Autoveroa pohtinut työryhmä pitää tärkeänä paitsi ehdottamansa tekniikan toimivuutta verotuksessa, myös yksityisyyden suojan varmistamista. Tämä on tärkeä viesti. Vapautta on vaalittava sääntelyä kehitettäessä – ja varsinkin silloin. Paluu entiseen on aina vaikeaa. Siirtymäajan verotus on yksi suurista ongelmista: auton hankinta on aina iso kauppa, joka tehdään vuosiksi eteenpäin – miten hyppäys vanhasta järjestelmästä uuteen tehtäisiin vahingoittamatta autokauppaa ja vanhojen autojen omistajien oikeuksia? Muitakin kysymyksiä riittää: miten kohdellaan vierasmaalaisia, miten estetään uuden ja kalliin verobyrokratian paisuminen, mitä...