Uusimmat kommentit

Kiveen hakattu valtakunta – Petra

Monet nykyihmiset tuntevat Petran (=kallio) Hergén Tintti-sarjakuvasta, mutta ennen muuta Steven Spielbergin Indiana Jones –elokuvasta Last Crusade (Viimeinen ristiretki). Siinä tohtori Jones vanhempi (Sean Connery) ja tohtori Jones junior (Harrison Ford) päätyvät natsien jahtaamina Graalin maljan kätköön, jossa ikuista elämää lupaavaa pyhää esinettä on vartioinut ritari jo 700 vuotta.

Elokuvan Graalin maljan säilytyspaikka on kreikkalaisin pylväin koristeltu temppeli, jonka portti on hakattu kallioon. Valtava sisäänkäynti korinttilaisine pylväineen ja kaksinkertaisine päätykolmioineen tuntuu johtavan suoraan vuoren sisään, missä filmin huippukohdat tapahtuvat.

Elokuva on aikuisten satua: tällaista Graalin temppeliä ei ole. Vain sisäänkäynti on.

Ristiretkeläiset tulivat todellisuudessakin Petraan vuonna 1116. He kohtasivat vain rauniot, kaupunki oli ollut tyhjä ihmisistä jo vuosisatoja. Petra oli luhistunut maanjäristyksiin ja lopulta elämä sammui arabien valloitukseen vuonna 663. Jäljelle jäi ihmisen työ, arkkitehtuuri: vanhoja asumuksia, temppeleitä ja muita pyhiä paikkoja sekä yli 800 hautaa.

Nabatealaiset olivat toimineet toisin kuin monet kansat. He omaksuivat kohtaamistaan kulttuureista parhaita piirteitä. Niinpä Petrassa voi nähdä yhä vaikutteita Egyptistä, Foinikiasta, Assyriasta, Syyriasta, Kreikasta, Roomasta – lopulta eräistä kivitemppeleistä tehtiin Bysantin kristillisiä kirkkoja, jotka ovat myös islamin pyhiä paikkoja.

Ristiretki jäi lyhyeksi, kun sulttaani Saladin karkoitti valloittajat Petrasta vuonna 1189. Petra painui unohduksiin yli kuudeksi vuosisadaksi. Vain autiomaan beduiinit tiesivät salaperäisestä kadonneesta kaupungista vuorten sylissä.

Petra pysyi piilossa vuoteen 1812 , kunnes syyrialaiseksi kauppiaaksi muuntautunut sveitsiläinen orientalisti Ludwig Burckhardt houkutteli beduiinit paljastamaan salaisuuden. Suomalainen tutkimusmatkailija, myöhemmin itämaisten kielten professori Georg August Wallin pukeutui myös itämaisittain ja kävi lähellä Petraa 1845.

Alkoi jälleen uusi vaihe Petran elämässä. Tutkijat, arkeologit ja taiteilijat välittivät tietoa merkillisestä kulttuurista. Kaivaustyöt jatkuvat yhä, viimeisimmät suuret löydöt on tehty 2000-luvulla. Lopulta myös matkailijat löysivät kadonneen kaupungin.

Wadi Musan mukaan nimetyn pikkukaupungin kautta turisteja kuhisee Petraan nykyisen Jordanian länsipuolella Akaban kuvernementissa. Olemme aloittamassa pyhiinvaelluksen muinaisuuteen.

+

Vuori on halki. Astun kuumalta aukealta vuorten rakoon. Aukko on lähes huomaamaton. Kävelen varjoisan rotkon pohjalla, vuorten sylissä ja läpi kuin Mooses Punaisen meren yli. Paitsi että meren sijasta lainehtii kivi. Aurinko leikkii alati vaihtelevilla pinnoilla.

Perimätieto väittää, että Mooses pääsi tänne asti matkalla Luvattuun Maahan ja että hänen veljensä ylipappi Aaron on haudattu Petraan.

Kiemurteleva rotko ei ole veden syövyttämä kanjoni, vaan vuori on haljennut ja synnyttänyt kuilun vuosimiljoonia sitten maapallon yli kulkevan hautavajoaman sivujuonteena. Viilto kulkee täällä Akaban lahdesta Kuolleeseen mereen, Jordan-virtaan ja Genesaretin järveen. Vajoama on maailman matalimpia paikkoja, syvimmillään 400 metriä Välimeren pinnan alapuolella.

Polku Petraan on nimeltään yksinkertaisesti al-Siq (kuilu). Sen hiekkakiviset reunat kohoilevat korkeimmillaan parinsadan metrin korkeuteen. Alkumatkasta seinämissä näkyy luolia, joitten suuaukot vuosisatojen hiekkamyrskyt ja auringon paahde ovat pyöristäneet.

Siq on huomaamaton yhteys Petrasta ulkomaailmaan. Se suojeli vuosisatojen ajan kaupunkia ulkopuolella riehuvien kansojen iskuilta.

Täällä on suuria kivipaasia, joilla on nimi djinn: kaupungin sisäänkäyntiä vartioivat jumalista vanhimmat. Arabialainen kulttuuri sai henkimaailmansa täältä. Vuoren seinämissä on kuin pääkallon silmäkuoppia: luolan suita, jotka johtavat hautoihin parin tuhannen vuoden taa.

Palvontapaikkojen lisäksi täällä kulkee muinainen akvedukti, painovoimalla toimiva vesijohto ja kastelujärjestelmä, jonka avulla petralaiset säästivät sadekausien vettä suuriin säiliöihin kuuman vuodenajan varalle.

Rotkon reunat aaltoilevat kanjonissa: kivettynyt tsunami hyökkää molemmilta puolilta. Liikkumaton kivilippa peittää kohta auringon, sitten avautuu enemmän sinitaivasta sulkeutuakseen taas lähes holviksi. Luonto on muovannut runsaan kilometrin kulkureitin, jota muinainen kansa osasi käyttää.

Polku mutkittelee, levenee tieksi ja kapenee runsaan parin metrin levyiseksi. Rotkon reunat tuntuvat välillä lähes koskettavan toisiaan ylhäällä. Aina uuden mutkan jälkeen odotan, että näen Sen.

Kivikuilu jatkuu koko ajan muuntuen muodoltaan ja kiviseinien punaisilta sävyiltään. Luonto on leikitellyt värittämällä kivet hurjiksi abstraktioiksi.

Joku ratsastaa ohi hevosella, toinen kamelilla. Väistelen.

+

Lopulta viimeisen kivisen mutkaan takaa Se avautuu. Näkymä on enemmän kuin uskalsin odottaa, todellisuus ylittää elokuvan: Al Khazneh. Arabiankielinen sana tarkoittaa yksinkertaisesti ”aarre”.

Kymmenien turistien tavoin katselen epäuskoisin silmin vastapäistä näkyä. Keskellä kivierämaata kuilun edessä avautuu vuorten ympäröimä kattila. Sen vastapäisellä reunalla vajaan sadan metrin päässä rosoisesta vuorenrinteen hiekkakivestä, suoraan seinämästä kasvaa esiin noin 40 metriä korkea kreikkalainen temppeli patsaineen, pylväineen, friiseineen, ornamentteineen, päätykolmioineen.

Tai ei kokonainen temppeli, vaan sen majesteettinen pääty, sisäänkäynti. Se on erottamaton osa vuorta, mutta näyttää erilliseltä rakennukselta. Kerrotaan, että vuoren veistäjät tekivät työtään aloittaen ylhäältä ja edeten lopulta lattiatasoon – ja sen allekin. Viimeksi tästä temppelistä on tehty uusia löytöjä kymmenen vuotta sitten, maanalainen huoneverkosto.

Rosanvärinen temppeli on ihmeen hyvin säilynyt. Sen kotkat ovat kivettyneet valmiusasentoon kuljettaakseen vainajan sielun tuonilmaisiin. Olennot kaksoiskirveineen tanssivat vuosisadasta toiseen. Outo yhdistelmä erilaisia uskomuksia. Tutkijat puhuvat yhteyksistä Assyriaan, Egyptiin, Kreikkaan ja Roomaan.

Petraa ja sen aarretta kutsutaan nykyisin ihmiskunnan maailmanperinnöksi ja yhdeksi nykyajan seitsemästä ihmeestä. BBC valitsi paikan yhdeksi paikoista, ”jotka sinun on nähtävä ennen kuolemaa” ja UNESCO arvioi sen kuuluvan ”ihmisen kulttuuriperinnöistä arvokkaimpiin”.

Se on näyttänyt tältä lähes kaksi vuosituhatta. Ryöstäjät löysivät haudasta kuolleitten luita – nabatealaisten kuningas Aretas lepäsi täällä – mutta he eivät saaneet Mooseksen ajan faaraon aarretta mukaansa. Se on kivettynyt suureen uurnaan ikuisiksi ajoiksi.

Jos sitä edes olikaan, sillä uurnaa ei saa auki. Sekin on umpikiveä. Luodinreiät kertovat että rosvot vuosisatojen vieriessä ovat uskoneet aarteeseen ja yrittäneet avata kivikantta. Illuusio toimii.

Turistien iloksi muinaisen haudan edustalla seisoo taas elävä nabatealainen sotilasvartio – ja kaikkea valvoo tavallinen jordanialainen poliisipari. Vähän matkan päässä vuoren onkalossa piileskelee maasturi.

Kännykät ja kamerat kurottautuvat. Jokaisella on tarina kerrottavana kunhan päästään kotiin.

+

Al Khazneh jää taakse ja vuorten ympäröimä laakso avautuu laajana. Sitä ympäröivät vuorenseinämät ovat täynnä muinaisten kulttuurien jäänteitä. Paikoin on jäljellä enää aavistus temppelin pylväiden piirteistä. Ne ovat vaipumassa takaisin kallion sisään, josta menneisyyden kivenhakkaaja kutsui ne esiin. Luonto korjaa vääjäämättä pois ihmisen kädenjäljen.

Nabatealaisille oli tärkeää rakentaa näyttävä sukuhauta – tämä on nekropolis kuolleitten kaupunki.

Kivet ja kaiverrukset vuorissa ovat olleet ensimmäisiä jumaluuksien symboleita tai ehkäpä Auringon alttareita ennen kuin ne vaihtuivat kreikkalaisten jumaliin – tai sekoittuivat heihin. Edomilaiselta kansalta lainattu luonnonvoimien hallitsija, Vuoren herra Dushares alkoi muistuttaa Zeusta ja Jupiteria.

Täällä on palvottu ennen helleenien vaikutusta foinikialaisten, kanaanilaisten, seemiläisten ja arabialaisten, jopa egyptiläisten vanhoja jumaluuksia – vuosisatoja ennen kuin profeetta Muhammad oli syntynyt. Tärkeä rakkauden jumalatar Afrodite eli Venus tunnettiin täällä nimellä Al Uzza.

Temppelit säilyivät vaikka jumalat vaihtoivat nimeä. Rauniot lepäävät laakson reunalla yhä. Tutkijat löytävät näistä kivistä yhä jälkiä nabatealaisten uskonnon kehitysvaiheista. Aaronin vuoren haudalla polvistuvat yhä tänään juutalaiset, muslimit ja kristityt. Paikka on kaikille pyhä.

Kuuluisa Petran perintö ihmiskunnalle ovat 152 papyruskääröä, jotka löytyivät vanhasta varhaisbysantin kirkon sivuhuoneesta vuonna 1993. Kääröt olivat mustia, kasaan palaneita, hauraita kakkuja.

Niitten avaaja löytyi lopulta: kreikkalaisen filologian professori Jaakko Frösen Suomesta tiimeineen yhdisti voimansa amerikkalaisten kanssa Helsingin ja Michiganin yliopistojen papyrustyöryhmissä. Ihmiskunta sai yllättävän tiedon lähteen muinaisen Petran elämään. Syntyi ensimmäinen puhtaasti suomalainen arkeologinen kaivaushanke Lähi-idässä.

Frösen on löytänyt myös selityksen, miten Mooses iski vettä kalliosta Israelin korpivaelluksella: hän oli näillä seuduilla, missä asuivat silloin edomilaiset, ja pamautti sauvallaan rikki akveduktin, josta vesi ryöpsähti kalliosta valloilleen. Kansa sai kokea ihmeen (4. Moos.20:7-11).

Vanhimmat papyrukset ajoitettiin 500-luvulle ja ne toivat uutta tietoa: Petra ei tuhoutunut maanjäristyksessä vuonna 551, kuten oli luultu, vaan elämä siellä jatkui ainakin seuraavalle vuosisadalle.

Vanhat kauppakirjat, sopimukset, testamentit, omaisuusluettelot, lait avasivat tutkijoille uuden ikkunan Petran hyvin järjestäytyneeseen elämään kauan sitten. Varmistui, että kristinusko oli edennyt Petraan ensimmäisessä vaiheessa – päinvastoin kuin aiemmin otaksuttiin.

Papyrukset kertoivat arkielämästä, kuinka kuivan hiekkaerämaan vuorten keskellä oli vuodenaikojen vaihtelua, joka salli maanviljelyksen. Ihmiset elivät sadekausien ja kuivuuden jännitteessä ja oppivat myös varastoimaan ja säätelemään vettä.

                                                                       X

Turistit saavat juomaa ja ruokaa Petraan rakennetussa ravintolassa kivisen kaupungin reunalla. Patikkamatka takaisin kohti Siqiä alkaa. Väsyneimmät vuokraavat aasin, hevosen tai kamelin. Rihkamakauppiaat ovat levittäneet pöytänsä matkan varrelle, mutta nuokkuvat pensaan tarjoamassa pienessä varjossa.

Vuoriin hakatut jo haalistuneet rakennelmat katsovat vaitonaisina hullunkurisesti pukeutuneita turisteja arabialais-amerikkalaisissa asuissaan.

Aurinko, tuuli ja vesi syövät vähitellen kaiken. Kivi painautuu takaisin vuoreen. Petra kulkee kohti väistämätöntä kuolemaa – vaikka vielä moni sukupolvi saa sen nähdä.

Poika on tien varrella myymässä – kiviä. Pienen kauppiaan intoa täytyy kunnioittaa: jos pystyy myymään kiviä kivierämaassa kulkevalle, osaa varmaan myydä hiekkaa Saharassa ja lunta Pohjoisnavalla.

”Osta samalla kaksi – saat kolmannen kaupan päälle!”

Petran kauppiaskansa ei olekaan kadonnut.

 

 

Sovinnollinen kansa

 

Nabatealaiset olivat salaperäinen keitaiden kauppiaskansa, vanhatestamentillisista ajoista Lähi-idässä tunnettu. He puhuivat Jeesuksen äidinkieltä arameaa arabialaisittain murtaen. Kansa siirtyi Kuolleen meren tuntumaan 2500 vuotta sitten. Babylonialaiset olivat tuhonneet Jerusalemin 587 eKr ja Israelin kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen nykyisen Irakin alueelle.

Kreikkalaisen Aleksanteri Suuren luoma hellenistinen imperium hallitsi 300-luvulla eKr aluetta Persiasta Egyptiin. Valloitukset loivat tyhjiöitä, jotka alkoivat täyttyä uusista kansoista. Kreikan kulttuuri löi leimansa kaikkialle.

Vuorten välissä teltoissa myöhempien beduiinien tapaan eläneitä nabatealaisia tuskin enää muistettaisiinkaan, ellei olisi Petraa, ruusunpunaisten vuorten autiokaupunkia muinaisuudesta. Se on myös suunnaton hautausmaa ja entisaikojen kulttipaikka.

Ajanlaskumme alku oli Petran suuruuden aikaa, jolloin rakennettiin Petran suuri temppeli. Kuningas Aretas IV hallitsi yli 30 000 asukkaan Petran lisäksi keskeistä Lähi-itää Damaskoksesta Siinaille Akabaan – omalla tavallaan.

Petran vaikutus oli toki sotilaallista, mutta ennen muuta taloudellista. Se ei valloittanut suurta aluetta eikä painostanut muita omiin tapoihinsa vaan muodosti kattavan verkoston yli Lähi-idän keitaiden ja karavaanireittien. Karavaanit kulkivat Petran läpi ja tankkasivat siellä.

Nabatealaiset halusivat ja osasivat elää rauhassa kameleita kasvattaen ja kauppaa käyden, jopa sotaisen juutalaisen naapuriheimon, Israelin, kanssa. Kauppiailla oli asemiaan Roomaa myöten.

Petran kukoistuksen aika sattui samoihin vuosiin, jolloin muutaman kymmenen kilometrin päässä länteen vaelsi ja saarnasi oppilaineen Jeesus Nasaretilainen.

Rooman keisari Trajanus valloitti Petran verettömästi vuonna 106. Petralaiset alkoivat rakentaa roomalaisia kylpylöitä, tricliniumeja eli ravintoloita. Kaupunki muistutti pylväskäytävineen ja temppeleineen Roomaa. Trajanuksen seuraaja Hadrianus vieraili kaupungissa, joka oli osa Roomaa.

Nabatealaisten vanha sivilisaatio sammuu lähes puolen vuosituhannen jälkeen. Jälkeen jää kuolema, haudat, palvontapaikat. Vai kävikö sittenkään niin? Eräiden tietojen mukaan Petrassa vallitsi 300-luvulla kristillinen aika ja siellä oli piispanistuin.

Wadi Musan (Mooseksen laakso) joenuoma on kesän alkaessa kuiva. Se halkaisee laakson Petran vuorten välissä. Se on muuttanut maiseman vihreäksi keitaaksi, jossa myös maanviljelys on ollut mahdollista. Täältä on voitu huoltaa erämaassa risteileviä kulkijoita.

Petran yhteiskunnallisessa hierarkiassa olivat kauppiaat huipulla. Mutta heitä lähellä olivat kuvanveistäjät ja muut taiteilijat sekä käsityöläiset. Kauppa edellytti laillista järjestystä – ja myös naisen kunnioitusta. Nabatealaisten kielen aakkoset loivat arabian kirjoituksen perustan.