Uusimmat kommentit

Eurooppa tarvitsee politiikkaa, ei oppia

Oppikeskustelu Euroopan talouden hoidosta karkaa käsistä. Oikea politiikka on tärkeintä – ja se on vaikeinta.

Onko talouskriisiä sammutettu oikein? Nobel-ekonomisti Paul Krugman otti maalikseen komissaari Olli Rehnin, joka toteuttaa EU:n talouspolitiikkaa. Nobelistin erehtymättömyydellä Krugman lyttäsi Oxfordin tohtori Rehniä – mutta unohti, ettei Eurooppa ole Yhdysvallat. Tarvitaan erilaista politiikkaa, jopa EU:n sisällä.

Oppikeskustelua käydään jokaisen talouskriisin yhteydessä. Hyviä neuvoja on harvemmassa silloin, kun kriisi on päällä. Jälkikäteen viisaus lisääntyy ja tiedetään, miten olisi pitänyt toimia. Nobelistin kunniaksi on, että hän neuvoo nyt. Tosin puhe muistuttaa teologian dogmatiikkaa – sillä erotuksella, että teologinen oppikeskustelu on täsmällisempää.

Keskustelu ulottuu jo Suomeenkin: ekonomistit suosittelevat elvytystä tai talouskuria sen mukaan, ollaanko ammattiyhdistysliikkeen vai pankin palkkalistoilla. Mutta oppi ei auta täälläkään, vain politiikka.

Euroopan kriisimaiden säästöohjelmalle ei ole ollut vaihtoehtoja, jos aiotaan pysyä eurossa – eri asia on, pitikö kaikkien siinä pysyä, mutta sekin jouduttiin ratkaisemaan reaalimaailmassa, ei teorian tasolla.

Jos talouspolitiikkaa höllennettäisiin olennaisesti juuri nyt, kun Välimeren maiden sopeutus on pitkällä, koettu kärsimys menisi hukkaan. Eläminen suu säkkiä myöten on vaikeaa, mutta jokaisen on vastattava omista veloistaan, myös valtion.
Kriisin ratkaiseminen ei ole joko–tai-politiikkaa vaan sekä–että-toimenpiteitä.

Troikka eli Euroopan keskuspankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja EU:n komissio ovat muotoilleet linjan, jolla Eurooppaa nostetaan. Poliittinen todellisuus on karu. Kypros on konkurssin partaalla, nuorisotyöttömyys Välimeren maissa jopa 60 prosentin tasolla. Poliittisia ääriliikkeitä muhii useissa maissa, kansa on kaduilla. Slovenian arvellaan pyytävän pian apua, Portugal tarvitsee uuden pelastusohjelman.

Yhteisvastuun rajat velanotossa ovat näkyvissä. Saksa on henkinen johtaja – preussilainen kurilinja on ajautunut törmäyskurssille ranskalaisen kanssa. Saksan johtava ekonomisti Hans-Werner Sinn muistuttaa, että ongelman ydin on eteläisten maiden kilpailukyvyn menetys. Euro tarjosi niille tilaisuuden halpaan luottoon, jolla nostettiin palkat yli tuottavuuden tason. Se johti hintakuplaan ja massiiviseen velkaantumiseen. Keinotekoiset, halvat luotot ja eurobondit varmistaisivat lopullisen kilpailukyvyn tuhon.

Sinnin ratkaisu on: etelän tulee laskea hintojaan ja pohjoisen sallia inflaatio. Välimeren maiden tulee ”halventua” 20–30 prosenttia ja Saksan ”kallistua” 20 prosenttia. Tuskien tie ei pääty, jos sopeutus jää kesken. On poliittisesti mahdotonta, että elämä velaksi muiden piikkiin voisi jatkua. Vaihtoehto on ero euroalueesta – kriisimaiden tai Saksan lähtö. Kumpikin vaarantaisi koko sodanjälkeisen EU:n rauhanprojektin ja vapaakaupan. On siis jatkettava.

Suomi tuijottaa eurokriisiin näkemättä omia mahdollisuuksiaan. Meillä pitäisi nyt huolehtia kulutuskysynnän jatkumisesta, kun vienti tökkii. Suomi ei ole ylivelkaantunut, vielä. Se kehitys täytyy pysäyttää. Siksi täällä täytyy soveltaa erilaista oppia kuin Etelä-Euroopassa: on pantava vauhtia kulutukseen ja sallittava inflaation kohoaminen. Kuluttajan verotusta on kevennettävä, koska palkkoja ei voida nostaa, jotta kilpailukyky säilyy. Yhteinen etu vaatii sopimista, konsensusta – jälleen. Tarvitaan siis politiikkaa, ei oppia.

Vastaa