Uusimmat kommentit

Nationalismin ja isänmaallisuuden ero

Hyvä ja paha kulkevat lähekkäin. Niiden erottaminen toisistaan on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Isänmaallisuus on uhrivalmiutta ja rakkautta omaa maata ja sen kulttuuria kohtaan. Nationalismi on vihamielisyyttä muita kohtaan omaa kansallisuutta korostamalla. Ihmisten virheiden, kehnojen päätösten arvostelu korjaa epäkohtia. Ihmisten arvostelu heidän ominaisuuksiensa, rotunsa, uskontonsa tai ihonvärinsä perusteella on rasismia, antisemitismiä, syrjintää. Erot tunnistaa parhaiten jälkikäteen. Isänmaallisuudesta kasvaa itsenäisyys ja vahva kulttuuri; nationalismista sorto ja vaino. Kriittisestä keskustelusta seuraa parannuksia yhteiseen elämään. Ihmisten arvostelusta heidän eristämisensä yhteisöstä. Hedelmistään puu tunnetaan.

Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppaan on syntynyt kolmas sukupolvi, joka on unohtanut vanhat virheet. Siksi ne toistuvat. Ihminen oppii hitaasti, jos ollenkaan.On harhaluulo, että oma käsitys on tärkein, ainoa oikea, ja että muut on saatava samalle kannalle, Todelisuus on monimuotoita.Erilaisuudesta syntyy luova ristiriita, kehitys ja uuden oivallus.

Vastaa