Uusimmat kommentit

Venäjän etu olisi paluu yhteistyöhön

Ukrainassa on mahdollista saada aikaan ratkaisu, mutta haluaako Venäjä pyrkiä sellaiseen? Lähipäivät näyttävät sen.

Ukrainan hallitusta ei voi syyttää passiivisuudesta kriisin ratkaisemisessa, päinvastoin. Se on tarjonnut tulitaukoa, osallistunut diplomatiaan suurten valtioiden kanssa, vetänyt omaa linjaa Euroopan unioniin ja ryhtynyt lopulta hyökkäykseen suuria kaupunkeja valloittaneita separatisteja vastaan. Kiova haluaa rauhan palaavan.

Useat kysymykset ovat kuitenkin vailla vastausta. Yksi keskeinen on: haluaako Venäjä rauhaa? Presidentti Valdimir Putinin tavoitteena on ollut epäilemättä Krimin niemimaan liittäminen takaisin Venäjään, ja se näyttää onnistuvan. Alueen palauttamisesta Ukrainaan puhuvat enää ukrainalaiset poliitikot. Valloitus saattaa tosin osoittautua Pyrrhoksen voitoksi, kun ongelmat tataarien kanssa syvenevät ja Venäjä joutuu vastuuseen alueen talousvaikeuksista.

Ulkopuolisten mielestä järjettömän konfliktin logiikka saattaa piillä yllättävissä asioissa: onko Venäjän tavoitteena säilyttää ote jättämällä Itä-Ukraina epämääräiseen tilaan, jossa vallanpitäjiä ovat pikemminkin yksittäisten kaupunkien sotilasjohtajat kuin mikään keskushallitus? Jäätynyt konflikti on yksi tapa hallita, myös Israelin käyttämä menetelmä.

Kuka hyötyy Ukrainan konfliktista, on keskeisin kysymys. Vastaus on yksiselitteinen: Venäjä. Se näkee nykyisin Naton lisäksi myös EU:n vaikutuspiirin leviämisen oman valtansa rajoituksena, vaikka tilanne voisi olla toisinpäin – kuten länsimaat pitkään luulivat Venäjän liittyessä mukaan kansainvälisiin järjestelmiin ja diplomatiaan kommunismin jälkeen.

Olisiko mahdollista, että Venäjä kuitenkin palaisi takaisin kansainväliseen yhteistyöhön ja alkaisi taas noudattaa sen lainalaisuuksia? Se riippuu yksinomaan Venäjästä itsestään. Jos Putin näkee kansainvälisen yhteistyön kehittymisen nakertavan Venäjän vaikutusvaltaa, tappion tiellä ei näy loppua. Talouden lakien luulisi viimeistään pakottavan maan takaisin ruotuun, sillä häiriökäytös tuhoaa maan kehityksen.

Lännen ei ole tarvinnut ottaa käyttöön kovimpia sanktioita, koska talouden lait ovat jo nyt pysäyttäneet Venäjän kasvun, romahduttaneet ruplan ja pelästyttäneet sijoittajat. Tästä Putin ei voi todellakaan syyttää länttä – vain itseään. Se on ehkä ollut hänelle suurin yllätys. Vallan logiikka on muuttunut. Armeijan voima ja alueen laajuus eivät enää ratkaise.

Mikä on kapinallisten todellinen suosio separatistien hallitsemilla alueilla, on toinen keskeinen kysymys. Venäjä on harjoittanut taitavaa propagandaa, jonka hedelmänä Kiovan hallitus on saanut kriisialueella fasistisen leiman. Tämäkin operaatio sattuu lopulta sen harjoittajien omaan nilkkaan. Nyt pitäisi pyrkiä rauhaan, mutta miten muuttaa kovia asenteita? Tässäkin Putin voi syyttää vain itseään, ei muita.

Venäjän johtajan teatraaliset elkeet, kuten luopuminen duuman antamasta oikeudesta käyttää voimaa Itä-Ukrainassa, eivät hämää ketään. Separatistien sota on mahdollinen ainoastaan ulkopuolelta saatavalla tuella. Mistä tulevat aseet, huolto, varat? Vastaus kysymykseen voi olla ainoastaan yksi: Venäjältä.

Venäjän virheiden osoittaminen on kansainvälisen median tehtävä, mutta poliittisella tasolla on turha osoitella syyllisiä. Ainoastaan käytännön diplomatia on perusteltua. On löydettävä tie ulos kriisistä. Inhimilliseltä kannalta olisi onnellista, jos vältettäisiin veriset kaupunkisodat ja löydettäisiin sellainen tapa vetäytyä, että kaikki säilyttäisivät kasvonsa.

(11.7.2014)