Uusimmat kommentit

LUOTTAMUS TULEVAISUUTEEN

Suomen Kansallinen Rukousaamiainen 11.3.2014

Tapani Ruokanen

Hyvät kuulijat

Kuvitelkaamme aluksi näkymä lähes viisikymmentä vuotta sitten. Elämme 1950-luvun jälkipuolella. Olot ovat Suomessa vielä melko vaatimattomat, mutta jälleenrakennus sodan jälkeen on täydessä käynnissä. Niin myös kaukana pohjoisen napapiirin tuntumassa, missä alkaa Lappi, Rovaniemellä. Lapin sodassa saksalaisten polttaman kauppalan kivijalat ovat vielä näkyvissä. Pikkupojat leikkivät niissä sotaa – ja löytävät joskus vanhaa romua, kuten sotilaskypärän, jossa on luodinreikä. Syksyllä rauniokellareissa on vettä, niissä voi käydä uimassa, kunhan varoo törröttäviä betonirautoja. Maailmansodasta on kulunut jo yli kymmenen vuotta, sen rauniot alkavat väistyä uudisrakennusten tieltä hitaasti, mutta varmasti. Suomi on käymässä läpi jälleen kerran yhtä suurta kehitysvaihetta.

Suuri Keskuskansakoulu on jo noussut ja sen pihalla kirmaa parhaimmillaan yli tuhat lasta. Monella pienellä koululaisella ovat paikatut vaatteet – eräälläkin isän sotilasmanttelista tehdyt. Siinä ovat vielä armeijan leijonanapit tallella ja niitä poika näyttää ylpeänä koulutovereilleen. Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat saavat käydä koulua – Suomi rakentaa tulevaisuutta uudella tavalla, joka osoittautuu tulevina vuosina erinomaiseksi: monen perheen vesasta kasvaa sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja ensimmäinen akateemisesti koulutettu. Elossa on vielä vanhoja, jotka syntyivät 1800-luvulla Euroopan takapajuisimpaan maahan, missä nälänhätä tappoi ihmisiä vielä heidän vanhempiensa aikana.

Suomi on selviytynyt sodasta ja luottamus tulevaisuuteen kasvaa hitaasti. Nyt jalostetaan raaka-ainetta, josta ei ole pulaa: tietoa. Tiedon kasvattaminen luo uusia mahdollisuuksia. Suomalaiset alkavat kerätä uutta pääomaa, jota ei konkurssi, ei devalvaatio eikä mikään ulkoinen vihollinen voi kansakunnalta ryöstää. Se pääoma on koulutus, sivistys, ammattitaito ja osaaminen. Ne pysyvät, vaikka kaikki muu voi hävitä. Vielä 1960-luvulle saakka eletään Maailmanpankin rahoituksen avulla, amerikkalaiset sotilaat lentävät Saksan tukikohdistaan pohjoisimpaan Lappiin jouluna tuomaan lahjoja Riutulan lastenkodin orvoille. Monet auttavat toisiaan ja koko Eurooppa nousee raunioista.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta saa perustuksensa ja siitä kasvaa pohjoismainen malli, jonka oikeudenmukaisuutta ja turvallisuutta käydään vielä ihailemassa kaikkialta maailmasta. Suomi nousee sivistysvaltioiden joukkoon, sodasa on opittu: ”Kaveria ei jätetä” ja tätä periaatetta sovelletaan yhteiskunnan rakentamisessa. Yhteisön heikoimmatkin jäsenet halutaan pitää mukana, Suomessa on tilaa kaikille, ei vain parhaimmille ja osaavimmille.

Myös uusi suomalainen teollisuus ja yritystoiminta lähtevät liikkeelle. Ankarat sotakorvaukset kääntyvät vähitellen kukoistavaksi vientiteollisuudeksi. Välttämättömyydestä tehdään Suomessa hyve. Menestystarinan perustaa luodaan. Suomi valmistautuu siirtymään maatalousyhteiskunnasta teolliseksi valtioksi. Vähitellen 1960-luvun alkaessa pahin puute alkaa väistyä, tuontirajoituksia helpotetaan, katukuvaan alkaa ilmestyä länsiautoja. Sodan väistyttyä vallitsee suuri luottamus tulevaisuuteen, vaikka maailma elää ydinkokeiden varjossa, rakennetaan Berliinin muuria ja mannertenvälisiä ohjuksia.

Kuvitelkaa seuraava tapahtuma 1950-luvulta. Näette pienen pojan, joka pujahtaa koulumatkallaan sanomalehden latomoon. Sulan metallin hehku levittää lämpöään, latomakoneet rynkyttävät, kolisevat ja sylkevät painorivejä palstan levyiseen kokoojaan. Pojan silmät yltävät tuskin pöydän tasalle, missä faktorin taitavat kädet napsauttelevat palstoja latomahakaan.

Pieni poika katselee, kuuntelee ja haistelee lumoutuneena ihmettä, kirjapainotaitoa. Hikinen työmies nahkaesiliinassaan katselee huvittuneena pikkumiestä eikä komenna häntä tiehensä vaan kysäisee: tahtoisitkos leimasimen, jossa on nimesi? Tietenkin poika tahtoo. Kohta hän juoksee kuumaa ladelmariviä käsissään pallotellen kotiin, etsii opettajaäidin leimasintyynyn – ja pian on virsikirjoissa ja muissa kodin pienen kirjaston teoksissa leimattuna hänen nimensä, mistä ei tietenkään seuraa pelkkää kiitosta. Aikaa tuosta on kulunut 57 vuotta.

Kun katselin Rovaniemellä Lapin Kansan latomoa pikkupoikana, edessäni oli – vaikka en sitä tiennytkään – yli viisisataa vuotta vanha keksintö, jonka ansiosta koko maailma oli muuttunut: kirjapainotaito. Yksinkertaiset oivallukset, irtokirjakkeet ja viininpuristimesta kehitelty painokone, synnyttivät kehityksen, joka johti reformaatioon, kirjakielten syntyyn, kansalaisten järjestäytymiseen, ihmisoikeuksien ja vapauden vaatimukseen ja lopulta nykyaikaiseen oikeusvaltioon.

Kirjatiedon myötä tieto ja uudet aatteet muuttivat ihmisten tavan ajatella ja oppia. Syntyi nykyaikainen tiede, kirjallisuus ja lehdistö. Maailman kehitys on mennyt eteenpäin eräänlaisten hyppäysten jälkeen. Kirjapainotaito oli yksi merkittävimmistä – sen keksiminen on yksittäinen tapahtuma, joka on aiheuttanut ehkä suurimman muutoksen historiassamme. Uusi teknologia vaikutti muiden tekijöiden kanssa yhdessä koko maailman kehitykseen, poliittiseen, taloudelliseen, uskonnolliseen ja sivistykselliseen – ja tietysti yksilöiden elämään. Alkoi historian uusi vaihe, uusi aika. Siitä sai alkunsa koko nykyaikainen yhteiskunta, tiedon varastointi ja tieteellinen tutkimus, joka tuotti aikanaan muut keksinnöt, joista merkittävimpiä olivat höyryvoima 1780 ja sähkö vuoden 1890 jälkeen.

Nyt jälleen on tapahtumassa samanlainen paradigman eli perustava ajattelutavan muutos kuin uuden ajan alussa. Jälleen tänään, kuten 1400-luvulla, teknologiset innovaatiot, digitalisaatio yhdistyneenä globalisaatioon mullistavat kaiken, ei vain mediaa. Jo nyt ihmisten tapa olla yhdessä ja muodostaa yhteisö, on saanut ennennäkemättömiä piirteitä sosiaalisen median kautta.

Koko ihmiskunnan kulttuuri on muutostilassa, jollaista ei ole ennen koettu: emme pysty vielä täysin kuvittelemaan, millainen mullistus on tapahtumassa. Varmaa on ainoastaan se, että muutos on verrattavissa kirjapainotaidon keksimiseen 1400-luvulla. Mitä siis silloin tapahtui?

Muutokset käynnistyvät usein sekalaisista motiiveista ja erilaisista samaan aikaan sattuvista ilmiöistä. Kirjapainotaito oli omassa lajissaan nerokas ja täydellinen. Se antoi mahdollisuuden nopeaan ja taloudellisesti edulliseen julkaisutoimintaan. Seurauksena oli valtava tiedon lisääminen renessanssiajan Euroopassa, jossa kirjat oli siihen saakka jäljennetty käsin. Yksi käsipelillä kirjoja valmistava ihminen sai kopioiduksi yhden Raamatun kolmessa vuodessa. Gutenbergin keksinnön ansiosta samassa ajassa voitiin tuottaa 180 Raamattua. Ensimmäinen Gutenbergin Raamatun painotyö alkoi vuonna 1455, sitä ennen Gutenberg oli painanut jo runoja, mutta tuon ajan tärkein sanankäyttäjä oli kirkko – ja se oivalsi, millaisia käyttömahdollisuuksia kirjapaino avaisi. Mullistus oli valtava.

Jos katolinen kirkko oli löytänyt avun kirjapainosta, sama keksintö auttoi reformaation ajatusten levittämisessä nopeasti yli Euroopan. Lopulta kirjapainotaidon seurauksena oli valtataistelu reformaation ja katolisen kirkon kesken. Vastauskonpuhdistuksen seurauksena paavi perusti elimen, jonka nimi oli congregation de propaganda fide. Tästä katolisen uskon levittämisen virastosta sai alkunsa käsite propaganda, kätevä apu myös tuleville poliitikoille esimerkiksi tämän päivän Itä-Ukrainan hybridisodassa ja sitä koskevassa disinformaatiossa.

Olennaisinta oli se, että suuri kansa sai Gutenbergin keksinnön ansiosta Raamatun käsiinsä. Se opetteli lukemaan – ja alkoi yllättäen ajatella itse. Vapauden tuuli alkoi puhaltaa Euroopassa, monella suunnalla. Se vapautti ensin kirkon taakkojen alla uupuvat Saksan vaaliruhtinaat ja lopulta vähä vähältä kansalaiset. Suomessakin tunnetaan herätysliikkeet, jotka olivat talonpoikien esipoliittinen, hengelliseen kokoontumiseen ja kieleen tukeutuva vapautusliike.

Kansankielisten raamatunkäännösten myötä syntyivät kirjakielet, joita kansat opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan. Lutherin saksankielinen Raamattu loi saksan kielen perustan. Mikael Agricolan pyhien tekstien suomennos perusti suomen kielen. Agricola opiskeli Saksan reformaattoreiden jalkojen juuressa ja toi uuden ajan tuulet Suomeen.

Kirjatieto mullisti ajattelun, tieto ja sen varastointi muutti ihmisten tavan oppia ja ajatella. Syntyi nykyaikainen tiede, kirjallisuus ja lopulta myös media. Alkoi uusi aika. Ihmiset alkoivat käyttää aivojaan myös muuhun kuin välittömään ravinnon hankintaan, hengissä pysymiseen ja parittelukumppanin löytämiseen. Syntyi nykyajan ihminen, kulttuuri ja historia sellaisena kuin me olemme oppineet sen tuntemaan.

Miksi tällainen historiankertaus? Koska Gutenbergin aika on nyt päättymässä. Jotain uutta on syntymässä. On tapahtumassa samanlainen paradigman eli perustava ajattelutavan muutos kuin uuden ajan alussa. Tämä murros vaikuttaa useille elämänalueille yhtä aikaa aivan kuten vaikutti aikanaan painokoneen keksiminen. Muutoksen keskeisiä piirteitä ovat jälleen, kuten 1400-luvulla, uusi mullistava teknologia ja sen seurauksena syntynyt uusi kommunikaatio, ihmisten tapa olla yhteydessä toisiinsa.

Uusi teknologia ja sen rinnalla globalisaatio eli maapalloistuminen muuttavat kaiken. Kun pikkupoikana katselin Lapin Kansan kirjapainon työskentelyä, se käytti lähes täsmälleen samaa oivallusta, jonka Gutenberg oli lähes 500 vuotta aiemmin saanut. Tänään se on historiaa. Uusi teknologia on lopulta syrjäyttänyt Gutenbergin kirjapainon.

Muutos vaikuttaa jälleen kerran – kuten aikoinaan kirjapainotaito – kaikkeen inhimilliseen toimintaan.

Maailma muuttuu entistä läpinäkyvämmäksi, julmuudet paljastuvat, tiedon ja viestien kohteista on tullut niiden tuottajia, kansalaisjournalismin myötä joukkotiedotuksen aika on päättynyt ja on alkanut kommunikaation aika. Kansalaiset saavat nähdä omin silmin myös toisten kansalaisten kuvaamina ja raportoimina, mitä tapahtuu.

Myös poliittinen valta on saanut uudet ulottuvuudet, uusia välineitä ihmisten kontrolloimiseksi ja manipuloimiseksi. Sodankäynnin muodot muuttuvat kyberhyökkäyksiksi, propagandaksi, disinformaatioksi, vanhalla kiellellä sanottuna valehteluksi silmää räpäyttämättä koko maailman edessä.

Puhutaan median vastuusta ja kysytään, miksi media puhuu kielteisesti. Tosiasiassa se juuri on median tehtävä. Muistamme lähihistoriasta hyvin naapurimaan, jossa kerrottiin vain hyviä uutisia. Sellaista harva haluaa enää.

Yhteiskunnallisessa työnjaossa tarvitaan toimija, joka nostaa väsymättä esiin ikäviä asioita, jotka vaativat korjausta ja jotka on kerrottava. Median vastuu on sen velvollisuus kertoa rehellisesti, miten asiat ovat, sillä kansalaisilla on oikeus tietää. Silminnäkijän raportointi on entistä tärkeämpää.

Vakavasti otettava tutkiva journalismi selvittelee asioiden oikeaa laitaa. Valitettavasti tutkivan journalismin nimissä kulkee paljon myös epäpätevää sensaatioiden tavoittelua, jossa toimittaja sekoittaa tosiasiat ja kuvitelmat omiin ennakkoluuloihinsa. Ongelmaa ei silti ratkaista rajoittamalla sananvapautta. Paras lääke siihen on journalistinen kilpailu. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että Suomessa säilyy monipuolinen lehdistö ja muu media, joka kilpailee keskenään, paljastaa ja korjaa toinen toisensa virheitä.

Ehkä teistä tuntuu kaiken kaupallisuuden ja sensaatiojournalismin keskellä oudolta, jos väitän, että journalismikin on totuusyhteisö, tieteen ja taiteen tapaan. Totuusyhteisö ilmenee kuitenkin toisella tavalla kuin jossain muualla. Sitä ehkä voi havainnollistaa ajankohtaisella Ukrainan tilanteella. Kun Helsingin Sanomien toimittaja Pekka Hakala raportoi suoraan Donetskista, mitä siellä juuri nyt tapahtuu, presidentti Putin ei kykene kumoamaan tätä silminnäkijän raporttia. Kun kysyin Pekka Hakalalta, mistä hän voi tietää, että sinne tulevat joukot ovat venäläisiä, hän vastasi: ”Minä kysyin heiltä, mistä te tulette, ja he vastasivat iloisesti, Venäjältä. ” Ammattijournalistin kriittinen, suora raportointi pyrkii totuuteen sellaisena kuin se on.

Yksi keino journalismin laadun parantamiseksi on väsymätön työ oikeiden tietojen jakamiseksi median käyttöön. Uskomattomalta voi tuntua, mutta sielläkin on vastuuntuntoisia, jopa moraalisia ihmisiä, jotka haluavat pyrkiä totuuteen. Heitä kannattaa rohkaista työssä.

Hyvät ystävät

Maailma muuttuu jälleen, kuten tapahtui kirjapainotaidon syntyessä 1400-luvulta alkaen. Muutos tuntuu median lisäksi kaikilla muillakin elämänalueilla. Aivan tuoreimpana muutoksen kouriin on joutunut kauppa, jonka suuret investoinnit myymälöihin, supermarketteihin, tavarataloihin ja kauppakeskuksiin ovat vaakalaudalla, kun ihmiset ovat siirtymässä verkkokauppaan.

Voimme nähdä historiasta kuinka odottamattomia, ällistyttäviä ja outoja asioita on tapahtunut viidessä vuosisadassa – sellaista ei kukaan osannut kuvitella. Nytkään emme tiedä, millainen tulevaisuus on edessämme.

Hyvä esimerkki on talous. Olemme eläneet viime vuodet globaalin finanssikriisin ja eurokriisin kourissa. Kukaan ei aavistanut kuinka hauras talouden maapalloistumisen luoma rahoitusjärjestelmä onkaan. Kukaan ei uskonut finanssikriisiin, koska uudet vapauden tuulet puhalsivat jälleen, kuten uuden ajan alussa. Vapailla markkinoilla otettiin miljardiriskejä, jotka sitten toteutuivat. Rahakin on muuttunut biteiksi, informaatioksi, joka kulkee yli planeetan sekunnin murto-osissa. Pörssikauppaa käyvät koneet pikavauhtia ostaen ja myyden. Kokonaiset valtiot velkaantuivat yli voimiensa rahan virratessa rajoittamattomasti. Syntyi epäluottamus valtioiden kykyyn hoitaa velvoitteensa.

Vain maailmanlaaja operaatio pelasti tärkeimmät pankit ja sen myötä maailman talousromahdukselta. Kriisi ei päättynyt siihenkään. Euroopassa on testattu pankkien kriisinkestävyyttä ja havaittu se paikoin aivan liian heikoksi. Taloudellinen toiminta on keskeistä ja maailmaa muuttavaa, kuten näemme esimerkiksi Kiinan ja Intian valtavasta kehityksestä viime vuosikymmeninä. Globaaleilla sijoituksilla on saatu myös paljon hyvää aikaan, vaikka ne voivat myös hetkessä tuhota paljon. Hyvä ja paha kehittyvät siis rinnakkain. Ihminen valitsee.

Hyvä ja paha kulkevat rinta rinnan kaikessa vallan käytössä, talouden lisäksi politiikassa, hallinnossa, ihmisten suhteissa.

Kulttuuri on muuttumassa, mutta ihminen ei muutu kovinkaan nopeasti, jos ollenkaan. Digitaalisen laitteen kelmeässä valossa istuu olento, joka muistuttaa erehdyttävästi luolansa edustalla nuotion loimussa kykkivää esivanhempaansa.

Ihminen haluaa tarinoida, juoruilla, päivitellä – ihmisyhteisö rakentaa tarinaansa, johon kietoutuvat tieteen löydökset, taiteen elämykset, politiikan tavoitteet, uskonnon pohdiskelut ja median viestit.

Uutiset ovat usein kielteisiä, mutta juuri niin saamme yhteistä listaa korjausten tarpeesta. Siksi maailma on kokonaisuudessaan kehittymässä entistä parempaan suuntaan. Se näkyy selvästi, kun katsomme historiaan, sinne mistä ihmiskunta on tullut tähän. Tulevaisuus on valoisa, jos vapaus säilyy. Jokainen sukupolvi on kasvatettava aina uudestaan vapauteen, joka on niin vaikeaa. Sananvapaus on yksi vaalittava elämänala. Se ei itsestään periydy, mutta se voidaan ryöstää, kuten näemme juuri nyt Venäjällä.

Me tarvitsemme tilaa myös kriittiselle journalismille, ei vain mukaville tarinoille ja juoruille. Yhteiskunnallisessa työnjaossa kritiikillä on oma elintärkeä paikkansa oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien puolustajana.

Yhteisöä luovien ja kiinteyttävien tarinoiden ja kriittisen analyysin lisäksi ihminen tarvitsee yhä maailmanselitystä. Ihminen kysyy, mitä tapahtuu ja miksi ja millaisia vaikutuksia sillä on minun elämääni. Tiedon tulviessa ihminen aprikoi, mikä on tarpeellista, mikä tarpeetonta, mikä oikeaa, mikä väärää, mikä rumaa, mikä kaunista, mikä hyvää, mikä pahaa. Ihminen on edelleen moraalinen olento, joka miettii vanhoja peruskysymyksiä.

Ihmiskunnan suuri kysymys on: säilyykö luottamus, voimmeko uskoa, että olemme matkalla parempaan tulevaisuuteen? Kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen tärkeä tehtävä on pitää yllä luottamusta. Se ei perustu sinisilmäiseen uskoon ihmisen hyvyydestä, vaan realistiseen, todellisuudentajuiseen näkemykseen kaikkien raadollisuudesta. Ihminen elää jännitteessä, joka syntyy vapaudesta ja vastuusta. Niiden välille on luotava toimintatapa, joka on elämän puolesta.

Olemme matkalla uuteen aikaan, jälleen kerran. Muutos on käynnissä. Vauhti kiihtyy. Jos edessämme on jotain samaa kuin Gutenbergin keksinnön jälkeen, tarvitsemme vahvan identiteetin, käsityksen siitä, keitä me olemme. On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa omat juurensa, viljellä, vahvistaa ja varjella niitä, jotta ne kestävät. Ihmisten yhteydessä yli planeetan, on tärkeää tietää, kuka minä olen.

Meillä on länsimaisissa yhteiskunnissa vahva kristillinen perusta – paljolti juuri Gutenbergin keksinnön ansiosta ja kirkon joskus kovankin koulun myötä: eihän ennen päässyt naimisiin ellei osannut lukea, kuten muistamme hyvin Suomen historiasta. Kristillinen usko antaa meille selviytymisen keinot, opastaa erottamaan oikean väärästä, ruman kauniista, pyhän epäpyhästä.

Puolueista ja eturyhmistä riippumatta suomalaisen arvomaailman perustana on kristinuskon perintö – vaikka joskus se on jo niin monien kulttuurikerrostumien alla, että sitä on vaikea erottaa. Kristillinen usko on myös yleismaailmallisten ihmisoikeuksien perusta. Meidän ei tarvitse väheksyä eikä hävetä sitä. Myös muut Abrahamin lapset, kirjan kansat jakavat paljolti nämä arvot, jotka ovat universaaleja yhä tänään suurten mullistusten aikana. Tästä syntyy se sosiaalinen pääoma, joka liimaa kansakunnat keskinäiseen riippuvuuteen ja rakentaa niiden välille luottamuksen.

Kristillinen usko antaa meille kansakuntina, mutta myös yksilöinä eväät matkalle täällä muuttuvassa maailmassa, kohti tulevaisuutta, joka on aivan toisenlainen kuin nyt uskallamme ennustaa. Kaikki muuttuu paitsi yksi: ihminen itse. Tietokoneen valon kajossa istuu suunnilleen samanlainen olento kuin kauan sitten nuotion loimussa luolansa edessä. Hän pohtii omaa olemassaoloaan, ainoana olentona. Ja sitä, mitä on elämä ja mitä on kuolema ja minkä varassa kaikki perimmältään on.

Kristillinen usko kasvattaa luottamuksen tulevaisuuteen, mutta myös täältä ikuisuuteen. Meidän ei tarvitse olla huolissamme, vaikka kaikki muuttuu. Meitä kannattavat iankaikkiset käsivarret ja turvamme on ikiaikojen Jumala, hän, joka ei muutu, vaikka koko maailma muuttuu.