Uusimmat kommentit

Saarnan tuskaa

Saarnan tuskaa

 

Olen kirjoittanut journalistin työssä satoja pääkirjoituksia ja kolumneja. Niiden tekeminen on aina ankara paikka, lukijat ovat vaativia. Mutta se on pientä verrattuna saarnan tekemiseen. Lehden nimissä esiintyessä on kunnioitettava sen perinteitä, mutta kenen nimissä pappi saarnaakaan?

 

Saarnan pohjaksi on aina olemassa annettu teksti, jopa useita vaihtoehtoja: voi saarnata päivän evankeliumista tai epistolasta tai sitten jostain Vanhan testamentin tekstistä, joita niitäkin on useita. Valinnanvaraa siis on eikä sen pitäisi olla vaikeaa, kun perusviestiä ei tarvitse keksiä omasta päästä. Mutta on se.

 

Ongelma syntyy, kun oivaltaa, mistä oikeastaan on kysymys. Papin tehtävänä on tuoda kuulijoille viesti Korkeimmalta, Jumalan Sana. Kun muistaa, kenen nimissä puhuu, kyvyt hupenevat, ajatukset takkuuntuvat, visiot sumenevat, itsevarmuus rapisee ja epävarmuus iskee. Mikä minä olen puhumaan? Mitä voin ylipäänsä sanoa?

 

Jokainen ajatus Jumalasta on rajallinen, melkein pilkkaa, koska inhimillinen kieli ei voi tavoittaa sellaista, mikä on sanoin kuvaamatonta todellisuutta. Turhaan ei filosofi todennut: mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Mutta kun saarna on annettu tehtäväksi, on saarnattava.

 

Vaatimukset ovat jo inhimillisesti kovat. Sanan pitäisi tulla lähelle kuulijaa, ihmisen elämän tuntumaan, aidosti ja häntä ymmärtäen. Vanha Raamatun teksti pitäisi tulkita niin, että sen ikuinen viesti sijoittuu kuulijan elämään tässä ja nyt, rakentaa häntä, rohkaisee, luo toivoa, antaa voimaa ja luottamusta. Ihmissydämessä pitäisi syntyä katumusta, mutta myös uskoa.

 

Koin tämän kauhun taas valmistellessani saarnaa Helsingin yliopiston avajaisjumalanpalvelukseen. Vanhaan perinteeseen kuuluu, että akateeminen väki tulee juhlallisena kulkueena Tuomiokirkkoon lukuvuoden avajaisista yliopiston päärakennuksesta. Jumalanpalvelus on normaalista lyhennetty – en tosin oikein ymmärrä, miksi kaikki pitää nykyisin lyhentää. Aikahan ei ole vähentynyt.

 

Saarnatekstinä oli Vuorisaarnasta kohta, joka alkaa: ”Te olette maailman valo.” Jeesus sanoo nämä sanat tavallisille ihmisille, jotka ovat seuranneet häntä uteliaina kuulemaan ja näkemään yllättäviä asioita. Vaikka sanat lausuttiin ensi kertaa Rooman imperiumin syrjäkulmalla pari tuhatta vuotta sitten, ne elävät yhä tässä meidän maailmassamme.

 

Jälleen – kuten silloin – maailman pimeys näyttää tiivistyvän, väkivalta uhkaa ihmispoloa, joka pelkää tulevaisuutta. Jeesus ei lähetä seuraajiaan piehtaroimaan pelossa ja ahdistuksessa. Hän uskoo meihin ihmisiin, että me voimme olla ”maailman valo”. Se on hurja, uskomaton näkökulma. Kun sitä alkoi miettiä, saarnan teksti alkoikin pikku hiljaa avautua. Henki alkoi saarnata saarnaajalle itselleen. Ja mielen täytti suuri ilo siitä, että saan julistaa evankeliumia.

 

SANA 15.9.2016