Uusimmat kommentit

Uskonto palaa mediaan

Kirjoittanut Milla Suonio, Seurakuntalainen.fi

 

Uskonto palaa entistä yksilöllisempänä, Ruokanen uskoo. Ihmiset ovat ”valintamyymälässä” ja valikoivat itselleen sopivia käsityksiä, oppeja ja uskomuksia.

Tapani Ruokanen on tehnyt pitkän uran journalistina. Hän jäi vuonna 2014 eläkkeelle työstään Suomen Kuvalehden päätoimittajana oltuaan tehtävässä yli 18 vuotta. Hän on aiemmin toiminut toimittajana Suomen Kuvalehdessa, päätoimittajana Kotimaa-lehdessä ja Sana-lehdessä sekä tehnyt säännöllisesti radio- ja televisio-ohjelmia. Ruokanen on myös teologian maisteri ja pappi.

Ruokanen näkee, että teologin koulutuksesta on paljon apua toimittajan työssä, koska sen kautta hän on oppinut tuntemaan kulttuurihistoriaa, ihmismielen liikkeitä ja maailmanuskontoja.

– Tapasin Lähi-Idässä paljon muslimeja. Meillä sujui aina hyvin kommunikaatio. Kun kerroin, että olen kristitty – jossain tilanteessa jopa kerroin, että olen pappi – niin sain vastauksen, että ”sittenhän me ymmärrämme toisiamme – olemme molemmat Aabrahamin lapsia.”

Uskonnollisen journalismin keskiössä islam, uskonnottomuus, ortodoksit ja kirkosta eronneet.
Tapani Ruokanen kertoo, että vuosikymmenet, jotka hän työskenteli Suomen Kuvalehdessä, olivat aikaa, jolloin ei juuri uskonnollisista aiheista kirjoitettu. Hän tuo esiin, että teki juttua karismaattisista ilmiöistä ja Niilo Yli-Vainiosta 1970-luvun lopulla.

Ruokasen mukaan uskontososiologit näkevät, että uskonto on palaamassa ”yhteiskunnalliselle agendalle”. Siinä missä sosiologit aiemmin puhuivat sekularisaatiosta eli maallistumisesta, nyt ajatellaan, että se suuntaus on tiensä päässä ja uskonto palaa, joskin erilaisissa ilmenemismuodoissa kuin ennen.

Pitkän linjan journalistin mielestä uskonto on tänä päivänä luonteva osa mediaa ja myös uskonnollisista aiheista kirjoittaminen kuuluu jokaisen toimittajan ammattitaitoon. Toisaalta uskonnon tuputtamisen aika on ohi, jolloin erilaisten uskonnollisten tahojen edustajat koittivat saada läpi mediassa erilaisia kristillisiä teemoja.

Ruokanen näkee, että luterilainen kirkko on menettämässä valta-asemaansa suomalaisessa yhteiskunnassa, mikä heijastuu myös siihen, miten paljon näkyvyyttä se saa mediassa. Aikaisemmin vallalla olleen yhtenäiskulttuurin tilalle – johon kuului myös puhe kansankirkosta – ovat journalistin mielestä tulleet yhä yksilöllisemmät uskonnon määrittelyt.

– Uskonto palaa yksilöiden kautta. Ihmiset miettivät uskonnollisia kysymyksiä. He ovat ikään kuin valintamyymälässä ja katsovat sieltä itselleen sopivia käsityksiä, oppeja ja uskomuksia. Tällä tavalla uskonto on hyvin yksilöllistä verrattuna aikaisempaan.

Ruokanen on sitä mieltä, että uskonnolliset aiheet nousevat tänä päivänä yhteiskunnalliseen keskusteluun ja mediaan yhä useammin uskonnottomien ihmisten, venäläisten ortodoksien tai islaminuskon edustajien kautta.

Uskonto näyttäytyy suomalaisessa mediassa myös kirkosta eroamisten kautta. Ruokanen muistuttaa, että jotkut ”aika pienet, aggressiivisesti kirkon vastaiset ryhmät” käyttävät sosiaalista mediaa taitavasti hyväkseen kiihottaessaan ihmisiä eroamaan kirkosta.

– Kirkolla on sellainen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa, että sitä vasten testataan arvoja. Se on myös semmoinen [instituutio], jota vastaan voi kapinoida, voi olla vapaasti eri mieltä ja kiukutella.

Sotareportterin henki hiuskarvan varassa: – Viereisessä autossa oli pommi
Ruokanen toimi useiden vuosien ajan sotareportterina konflikteissa eri puolilla maailmaa. Hän seurasi pitkään puolalaista Solidaarisuus-liikettä, teki uutisia Etelä-Amerikan diktatuureista ja Namibian apartheid-hallinnosta ja oli Suomen Kuvalehden toimittajana uutisoimassa ensimmäisenä Kambodzan joukkomurhasta.

Journalisti paljastaa, että kerran hän oli vähällä päästä hengestään työkomennuksella sisällissodan repimässä Libanonissa. Hän oli Beirutissa majoittuneena hotelleihin vuoron perään kahta puolen ”Vihreää linjaa”, joka jakoi kaupungin muslimien Länsi-Beirutiin ja kristittyjen Itä-Beirutiin.

Yhtenä aamuna reportteri lähti hotellihuoneestaan. Hän oli jo jonkin aikaa yrittänyt ottaa kaukokirjoittimella eli telexillä yhteyttä Suomeen saadakseen uutisjuttunsa läpi onnistumatta siinä, joten hän kysyi hotellin vastaanotosta lupaa saada yrittää vielä kerran heidän laitteellaan.

Saatuaan luvan hän meni takahuoneeseen. Siinä vaiheessa kuului valtava jysähdys ja Ruokanen lensi nurin telex sylissään. Hänen autonsa viereiseen autoon oli asennettu pommi, joka räjähti. Journalisti toteaa, että jos hän olisi ollut alkuperäisen suunnitelmansa mukaan juuri pakkaamassa autoaan, niin hän olisi kuollut räjähdyksessä.

Tapani Ruokanen kuvaa, että yhdellä työmatkalla hän oli matkalla Filippiineille tarkoituksenaan asettautua hotelliin sen pääkaupungissa, Manilassa. Hänelle tuli kuitenkin yhtäkkiä sellainen olo, ettei menekään kyseiseen hotelliin. Seuraavana yönä hotelli paloi rajussa tulipalossa.

Journalisti kertoo päässeensä toimittajanuransa aikana haastattelemaan monenlaisia ihmisiä huippujohtajista Kööpenhaminan aidspotilaisiin. Hän on jututtanut vaikuttajia Äiti Teresasta paavi Johannes Paavali II:en ja Jasser Arafatista Saddam Husseiniin.

– Kaikkein mielenkiintoisimmat tapaamiset ovat yleensä jossakin äärimmäisessä tilanteessa, missä ihminen elää suuressa hädässä tai köyhyydessä, jossa kaikki muuttuu paljaaksi – tai sitten ihan huipulla. Tässä vastakohtaisuudessa on se juttu – siitä puuttuu turha tärkeily ja joutava byrokratia välistä ja elämä on pelkistettynä juuri sitä mitä se on.

– Journalismi on muuttunut kriittisemmäksi
Pitkän linjan journalistina Tapani Ruokanen näkee, että suomalainen journalismi on muuttunut vuosikymmenten kuluessa ”kovemmaksi ja kriittisemmäksi”. Toimittajat eivät enää hyväksy suoraan poliitikkojen, virkamiesten tai yritysjohtajien antamia vastauksia, vaan esittävät kriittisiä jatkokysymyksiä.

Ruokanen kokee, että journalismin suurin haaste tällä hetkellä on trollaaminen propagandan levittämisen välineenä. Propaganda voidaan määritellä jonkin aatteen tai opin järjestelmälliseksi levittämiseksi, jolla pyritään harkitusti muokkaamaan ihmisten mielipiteitä ja asenteita. Trollaamiselle on keskeistä, että sen kautta ”syötetään totena sellaisia asioita, jotka ovat joko puolitotuuksia tai eivät pidä paikkaansa ollenkaan”.

Venäjällä on Ruokasen mukaan varta vasten ammattimaista trollausta varten perustettuja virastoja. Tämän vuoksi journalisti pitää äärimmäisen tärkeänä sitä, että toimittajat perustavat raportointinsa faktatietoon ja silminnäkijähavaintoihin.

– Propagandan tavat ovat nykyisin monimutkaisempia ja hienostuneempia, koska on käytössä sosiaalinen media ja paljon enemmän välineitä. Ei ole enää portinvartijoita, koska joukkotiedotuksen aika on päättynyt ja kommunikaatio on hyvin avointa. Vapaassa tiedonvälityksen ilmapiirissä on helppo myös syöttää valheita.

Ruokasen mielestä sananvapaus on median toiminnan kannalta kaikista tärkein kysymys, koska se on oikeusvaltion ja demokratian edellytys ja perusta. Suomi komeilee kärkisijalla sananvapaustilastoissa. Ruokanen kuitenkin muistuttaa, että sananvapaus ei periydy, vaan jokaisen sukupolven täytyy sitoutua siihen erikseen.

Journalisti aloitti Radio Deissä vuosi sitten oman Isäntänä Tapani Ruokanen -ohjelman. Hän keskustelee ohjelmassaan teemoista, jotka heijastelevat ajankohtaista yhteiskunnallista debattia. Ruokasen haastattelemat henkilöt ovat yhteiskunnallisia vaikuttajia ja eri alojen asiantuntijoita.

Viime syksynä ilmestyi Ruokasen mukaan erityisen paljon ulko- ja turvallisuupolitiikkaa ja talouspolitiikkaa käsitteleviä kirjoja, joiden julkaisijoista hän haastatteli muun muassa Sixten Korkmania ja Jaakko Iloniemeä. Isäntänä Tapani Ruokanen -ohjelma liikkuu ohjelman isännän mukaan kirkon, uskonnon ja yhteiskunnan rajapinnassa.

Isäntänä Tapani Ruokanen Radio Deissä joka toinen torstai kello 16 ja uusintana sunnuntaina kello 16.