Uusimmat kommentit

Wihurin kunniapalkinnon johdosta

Jenny ja Antti Wihurin rahasto

Kunniapalkinto 9.10.2014

Savoy, Helsinki

Arvoisa Jenny ja Antti Wihurin Rahaston hallituksen puheenjohtaja vuorineuvos Simo Palokangas, hallituksen kunnioitetut jäsenet, hyvät juhlavieraat.

Tänä iltana olen nähnyt jälleen sieluni silmin pienen pojan, joka pujahtaa koulumatkallaan Lapin Kansan latomoon. Sulan metallin hehku levittää lämpöään, latomakoneet rynkyttävät, kolisevat ja sylkevät painorivejä palstan levyiseen kokoojaan. Pojan silmät yltävät tuskin pöydän tasalle, missä faktorin taitavat kädet napsauttelevat palstoja latomahakaan.

Pieni poika katselee, kuuntelee ja haistelee lumoutuneena ihmettä, kirjapainotaitoa sanomalehden latomossa. Hikinen työmies nahkaesiliinassaan katselee huvittuneena pikkumiestä eikä komenna häntä tiehensä vaan kysäisee: tahtoisitkos leimasimen, jossa on nimesi? Tietenkin poika tahtoo. Kohta hän juoksee kuumaa ladelmariviä käsissään pallotellen kotiin, etsii opettajaäidin leimasintyynyn – ja pian on virsikirjoissa ja muissa kodin pienen kirjaston teoksissa leimattuna hänen nimensä, mistä ei tietenkään seuraa pelkkää kiitosta.

Aikaa tuosta on kulunut 56 vuotta, siitä kun kuumaladontakoneesta lennähti kipinä, joka ei sammu.

Kun katselin Lapin Kansan latomoa pikkupoikana, edessäni oli – vaikka en sitä tiennytkään – viisisataa vuotta vanha keksintö, jonka ansiosta koko maailma oli muuttunut: kirjapainotaito. Yksinkertaiset oivallukset, irtokirjakkeet ja viininpuristimesta kehitelty painokone, synnyttivät kehityksen, joka johti reformaatioon, kirjakielten syntyyn, kansalaisten järjestäytymiseen, ihmisoikeuksien ja vapauden vaatimukseen ja lopulta nykyaikaiseen oikeusvaltioon.

Kirjatiedon myötä tieto ja uudet aatteet muuttivat ihmisten tavan ajatella ja oppia. Syntyi nykyaikainen tiede, kirjallisuus ja lehdistö. Nyt jälleen on tapahtumassa samanlainen paradigman eli perustava ajattelutavan muutos kuin uuden ajan alussa. Jälleen tänään, kuten 1400-luvulla, teknologiset innovaatiot, digitalisaatio yhdistyneenä globalisaatioon mullistavat kaiken, ei vain mediaa. Jo nyt ihmisten tapa olla yhdessä ja muodostaa yhteisö, on saanut ennennäkemättömiä piirteitä sosiaalisen median kautta.

Maailma muuttuu entistä läpinäkyvämmäksi, julmuudet paljastuvat, tiedon ja viestien kohteista on tullut niiden tuottajia, kansalaisjournalismin myötä joukkotiedotuksen aika on päättynyt ja on alkanut kommunikaation aika. Kansalaiset saavat nähdä omin silmin myös toisten kansalaisten kuvaamina ja raportoimina, mitä tapahtuu.

Myös poliittinen valta on saanut uudet ulottuvuudet, uusia välineitä ihmisten kontrolloimiseksi ja manipuloimiseksi. Sodankäynnin muodot muuttuvat kyberhyökkäyksiksi, propagandaksi ja valehteluksi silmää räpäyttämättä koko maailman edessä.

Puhutaan median vastuusta ja kysytään, miksi media puhuu kielteisesti. Tosiasiassa se juuri on median tehtävä. Muistamme lähihistoriasta hyvin naapurimaan, jossa kerrottiin vain hyviä uutisia. Sellaista harva haluaa enää.

Yhteiskunnallisessa työnjaossa tarvitaan toimija, joka nostaa väsymättä esiin ikäviä asioita, jotka vaativat korjausta ja jotka on kerrottava. Median vastuu on sen velvollisuus kertoa rehellisesti, miten asiat ovat, sillä kansalaisilla on oikeus tietää. Silminnäkijän raportointi on entistä tärkeämpää.

Vakavasti otettava tutkiva journalismi selvittelee asioiden oikeaa laitaa. Valitettavasti tutkivan journalismin nimissä kulkee paljon myös epäpätevää sensaatioiden tavoittelua, jossa toimittaja sekoittaa tosiasiat ja kuvitelmat omiin ennakkoluuloihinsa. Ongelmaa ei silti ratkaista rajoittamalla sananvapautta. Paras lääke siihen on journalistinen kilpailu. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että Suomessa säilyy monipuolinen lehdistö ja muu media, joka kilpailee keskenään, paljastaa ja korjaa toinen toisensa virheitä.

Ehkä teistä tuntuu kaiken kaupallisuuden ja sensaatiojournalismin keskellä oudolta, jos väitän, että journalismikin on totuusyhteisö, tieteen ja taiteen tapaan. Muistan erään kommentin tähän väitteeseeni vuosien takaa. Olimme jakamassa Suomen Kuvalehden journalistipalkintoa, sillä kertaa Antti Blåfieldille, joka toimi myös presidentti Mauno Koiviston apuna muistelmien teossa. Presidentti oli paikalla ja pyysi spontaanisti puheenvuoroa jälkeeni. Toki se hänelle annettiin. Vanha presidentti totesi, että hyvä puhe ja tuo totuusjuttu osoitti, että täytyyhän tämmöisissä arvokkaissa tilaisuuksissa olla huumoriakin.

Totuusyhteisö ilmenee kuitenkin toisella tavalla kuin jossain muualla. Sitä ehkä voi havainnollistaa ajankohtaisella Ukrainan tilanteella. Kun toimittaja Marja Manninen raportoi suoraan Donetskista, mitä siellä juuri nyt tapahtuu, presidentti Putin saa sanoa aivan mitä lystää, mutta ei kykene kumoamaan tätä silminnäkijän raporttia. Ammattijournalistin kriittinen, suora raportointi pyrkii totuuteen sellaisena kuin se on.

Yksi keino journalismin laadun parantamiseksi on väsymätön työ oikeiden tietojen jakamiseksi median käyttöön. Uskomattomalta voi tuntua, mutta sielläkin on vastuuntuntoisia, jopa moraalisia ihmisiä, jotka haluavat pyrkiä totuuteen. Heitä kannattaa rohkaista työssä.

Maailma muuttuu jälleen, kuten tapahtui kirjapainotaidon syntyessä 1400-luvulta alkaen. Kulttuuri on muuttumassa, mutta ihminen ei muutu kovinkaan nopeasti, jos ollenkaan. Digitaalisen laitteen kelmeässä valossa istuu olento, joka muistuttaa erehdyttävästi luolansa edustalla nuotion loimussa kykkivää esivanhempaansa.

Ihminen haluaa tarinoida, juoruilla, päivitellä – ihmisyhteisö rakentaa tarinaansa, johon kietoutuvat tieteen löydökset, taiteen elämykset, politiikan tavoitteet, uskonnon pohdiskelut ja median viestit.

Yhteisöä luovien ja kiinteyttävien tarinoiden lisäksi ihminen etsii yhä maailmanselitystä. Ihminen kysyy, mitä tapahtuu ja miksi ja millaisia vaikutuksia sillä on minun elämääni. Tiedon tulviessa ihminen aprikoi, mikä on tarpeellista, mikä tarpeetonta, mikä oikeaa, mikä väärää, mikä rumaa, mikä kaunista, mikä hyvää, mikä pahaa. Ihminen on edelleen moraalinen olento, joka miettii vanhoja peruskysymyksiä.

Olemme matkalla uuteen aikaan, jälleen kerran. Muutos on käynnissä. Vauhti kiihtyy. Jos edessämme on jotain samaa kuin Gutenbergin keksinnön jälkeen, tarvitsemme vahvan identiteetin, käsityksen siitä, keitä me olemme. On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa omat juurensa, viljellä, vahvistaa ja varjella niitä, jotta ne kestävät. Ihmisten yhteydessä yli planeetan, on tärkeää tietää, kuka minä olen.

Uutiset ovat usein kielteisiä, mutta juuri niin saamme yhteistä listaa korjausten tarpeesta. Siksi maailma on kokonaisuudessaan kehittymässä entistä parempaan suuntaan. Se näkyy selvästi, kun katsomme historiaan, sinne mistä ihmiskunta on tullut tähän. Tulevaisuus on valoisa, jos vapaus säilyy. Jokainen sukupolvi on kasvatettava aina uudestaan vapauteen, joka on niin vaikeaa. Sananvapaus on yksi vaalittava elämänala. Se ei itsestään periydy, mutta se voidaan ryöstää, kuten näemme juuri nyt Venäjällä.

Te olette antaneet tänään kunniapalkinnon kriittiselle journalismille, liittäneet sen yhteiskunnan rakentajien joukkoon. Siinä te olette tehneet oikein. Yhteiskunnallisessa työnjaossa sillä on oma elintärkeä paikkansa oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien puolustajana,

Katselin eilen illalla niitten kansalaisten nimiä, jotka ovat saaneet Jenny ja Antti Wihurin rahaston kunniapalkintoja jo yli kuuden vuosikymmenen ajan. Siellä on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat antaneet juurihoitoa kansallemme sen eri vaiheissa ja hengenviljelyn moninaisilla aloilla. He ovat uskoneet totuuteen, kauneuteen ja hyvyyteen.

Te olette halunneet tänään liittää vaatimattoman nimeni tähän kunniakkaaseen joukkoon. Tunnen olevani kovin vähäinen reportteri, jonka tehtävä on ollut kertoa yksinkertaisesti siitä, mitä muut ovat tehneet, ajatelleet ja selvittää, mitä tässä maailmassa oikeasti tapahtuu.

Johtoajatuksenani on näky ihmisen vapautumisesta ja kasvusta vähitellen toteuttamaan käytännössä niitä jaloja vapauden, totuuden ja oikeudenmukaisuuden ajatuksia, jotka hän on kirjannut tavoitteekseen niin monta kertaa. Te rohkaisette tänään työhön paremman maailman puolesta. Me kaikki olemme siinä mukana, jokaisella on siinä paikka eikä kukaan ole turha. Teemme yhdessä työtä elämän puolesta.

Tunnen suurta nöyryyttä ja kiitollisuutta odottamattoman kunnianosoituksenne johdosta. Kiitos teille siitä.