Uusimmat kommentit

Kultaranta-keskustelut vahvistavat presidentin otetta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta

Tasavallan presidentin kolmatta kertaa järjestämät Kultaranta-keskustelut keskittyvät ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Niihin osallistuu poliittisia päättäjiä, tutkijoita sekä hallinnon, elinkeinoelämän, järjestöjen ja median edustajia.

Presidentti Sauli Niinistö on rakentanut uuden tavan johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa perustuslain mukaisesti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Niinistö on laajentanut vaikutustaan yli valtioneuvoston ja ottanut mukaan myös opposition sekä yleisen mielipiteen.
Entisen perustuslain aikana ulkopoliittinen yksimielisyys on ollut tasavallan presidentin vallankäytön keskeinen väline. Niinistö on löytänyt keinot johtaa ulkopolitiikkaa myös aikana, jolloin presidentin valtaoikeuksia on riisuttu radikaalisti. Hän rakentaa kansallista yksimielisyyttä vaikuttamalla henkilökohtaisesti vaikuttajiin.
Kansallisen yksimielisyyden rakentamisen tärkein perustelu on Venäjän uusi, hyökkäävä ulkopolitiikka, Ukrainan sota ja Krimin valloitus. Mutta on toinenkin syy: Sauli Niinistö on ottanut ulkopolitiikan ohjakset tiukasti käsiinsä. Keskustelua käydään kuitenkin uudella tavalla.
Kesällä 2013 Kultarantaan kokoontui poliitikkojen lisäksi kansalaisjärjestöjen, tiedemaailman ja elinkeinoelämän edustajia. Ykkösalustajana oli presidentti itse. Seminaarin rakenne työryhmineen sekä luottamuksellinen ilmapiiri mursivat vanhat juupas-eipäs -asetelmat. Vanhat Nato-haukat ja pasifistit kykenivät kuuntelemaan toisiaan.
Presidentti itse sai hyvän kuvan suomalaisista mielipiteistä. Hän linjasi vierailleen, ettei Suomessa voi olla erakkoarmeijaa. Yhteistyötä tarvitaan, sillä kysymys turvallisuudesta on palannut yllättävän nopeasti Eurooppaan. Onnekkaasti keskustelu aloitettiin yli puoli vuotta ennen Ukrainan tapahtumia.
Viime kesän Kultaranta-keskusteluissa Niinistö korosti velvollisuutta turvata elämän puitteet. Se on hänen mukaansa taloudenpidon, ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan tarkoitus. Leimakirvestä ei heiluteltu, vaan pureuduttiin turvallisuuteen, jonka reunaehtoja Venäjä oli yllättäen muuttanut. Niinistö muistutti Pohjoismaiden yhteistyöstä ja EU-sopimusten puolustusvelvoitteesta. Presidentin mukaan on poliittisesti mahdotonta, ettei EU tukisi konfliktiin joutunutta jäsentään. Tästä linjauksesta syntyi vilkasta keskustelua myös julkisuudessa.
Vaihtoehdoista puhutaan nyt kiihkottomasti. Oli syntynyt kokemus historiallisesta muutoksesta. Suomi ei ole enää yksin. Presidentti Niinistö näki Nato-puheiden ja Venäjä-puheiden lisäksi turvallisuusyhteyteen liittyvän olennaisesti elämän turvallisuuden. Eihän taloudenkaan tehtävä ole mitään muuta kuin turvata ihmisille elämä, presidentti sanoi.
Niinistö tuo ulko- ja turvallisuuspolitiikan yleiseen keskusteluun normaaliksi keskustelunaiheeksi. Presidentti kuuntelee, millainen yksimielisyys vallitsee kansakunnan kannalta olennaisissa kysymyksissä. Se puolestaan näyttää vaikuttavan presidentin muotoiluihin, joissa Naton painoarvo on vähentynyt, mutta pohjoismainen ja eurooppalainen ulottuvuus korostuneet – nämä toki ovat myös Niinistön omia, perinteisiä korostuksia.
Tämä kuuntelemalla johtaminen ilmeni myös tavassa, jolla presidentti keskusteli ulko- ja turvallisuuspolitiikan pois päiväjärjestyksestä ennen vaaleja puoluejohtajien kanssa Mäntyniemessä. Venäjän ulkopolitiikan täyskäännös vaatii myös Suomelta uutta orientoitumista ja johtamistapaa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jälleen elintärkeää.
Idealismin sijaan puhutaan tosiasioiden tunnustamisesta. Puolustusministeri Jussi Niinistö totesi (Yle 3.6.), että virheellinen päätös luopua jalkaväkimiinoista maksetaan viime kädessä suomalaisten verellä. Hänen mukaansa eroaminen Ottawan sopimuksesta tuntuu mahdottomalta ja korvaavia järjestelmiä on etsittävä uudesta teknologiasta.
Politiikan virheiden maksaminen verellä on uutta retoriikkaa, ulko- ja turvallisuuspolitiikan oikea hintalappu – se lopullinen viime kädessä. Virheisiin ei siis ole varaa.
Seuraava presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelutilaisuus, kolmannet Kultaranta-keskustelut järjestetään 14.–15. kesäkuuta 2015. Ensi kertaa mukaan on kutsuttu myös kansainvälisiä puhujavieraita. Presidentin keskusteluissa voidaan tehdä myös kansainvälisiä aloitteita.
Brookings-instituutin johtaja, Yhdysvaltain entinen varaulkoministeri Strobe Talbott tuli tunnetuksi Balkanin kriisin aikana yhtenä presidentti Martti Ahtisaaren työtovereista. Kansalaisaloitteiden komitean puheenjohtaja, Aleksei Kudrin toimi 2000–2011 Venäjän valtiovarainministerinä ja varapääministerinä, kunnes sukset menivät ristiin valtiojohdon kanssa. Münchenin kansainvälisen turvallisuuskonferenssin puheenjohtaja Wolfgang Ischinger on pitkän linjan diplomaatti ja myös tuttu Balkanilta.
Ulkomaiset vieraat käyvät keskustelua aiheesta ”The World Disorder?” (Maailman epäjärjestys). Muissa istunnoissa ja työryhmissä käsitellään Suomea, länsimaita ja demokratiaa, Venäjän kehitysnäkymiä sekä tiedustelua, terrorismia ja turvallisuutta.
Noin sata ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijaa ja vaikuttajaa yhteiskunnan eri tahoilta tulee mukaan, poliittisia päättäjiä, tutkijoita sekä hallinnon, elinkeinoelämän, järjestöjen ja median edustajia.

(Julkaistu Kotimaa-lehdessä 11.6.2015)