Maailma

Venäjän menetetty vuosi

Vuosi 2014 alkoi Venäjän kannalta lupaavissa merkeissä. Suurelliset olympialaiset herättivät arvostelua, mutta osoittivat Venäjän kyvyn olympiahengen luomisessa ja maailmanluokan tapahtuman järjestämisessä. Kukaan ei voinut väittää, etteivätkö kisat olisi onnistuneet, boikoteiltakin vältyttiin. Presidentti Vladimir Putin sai loistaa toivomallaan tavalla. Tämän PR-tilaisuuden – poliittisen johdon kannalta – pääoma tuhlatiin pikavauhtia Venäjän vastattua Ukrainan kansannousuun hyökkäämällä Krimille ja ottamalla sen haltuunsa. Putin käytti uudenlaista ”hybridisodan” mallia, joka yllätti maailman. Ilman tunnuksia liikkuneiden sotilaiden alkuperä ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi. Samanlainen sodankäynti jatkuu yhä Itä-Ukrainassa, missä Venäjä avustaa paikallisia kapinallisia separatisteja. Putin teki muutamia perustavaa laatua olevia virheitä. Menneisyyden valtapolitiikka ei enää toimi toivotulla tavalla. EU:n ja Yhdysvaltojen vastaus oli odotettu, mutta vaikutukset ehkä yllättivät. Itsenäisten valtioiden on mahdotonta hyväksyä kansainvälisen oikeuden räikeitä loukkauksia ja seurauksena olivat vähitellen kiristyvät taloudelliset pakotteet. Niiden ja öljyn hinnan romahduksen yhteisvaikutuksesta Venäjä on joutumassa taloudelliseen ahdinkoon, jollaista kukaan ei voinut ennustaa vuosi sitten. Kun lisäksi maan teollisuuden kehittäminen on vuosien mittaan laiminlyöty, se on jäänyt lähes täysin riippuvaiseksi energian viennistä. Kielteiset vaikutukset moninkertaistuvat. Venäjä joutuu turvautumaan kassaansa, johon on hyvinä vuosina kerätty miljardisäästöt. Sekin riittää vain lyhyeksi ajaksi. Talousromahdus ei ollut Putinin tarkoitus, mutta se ei ole myöskään lännen etu, vaikka öljyn hinnan halpeneminen antaakin juuri nyt kaivatun elvytysruiskeen Euroopan takkuilevaan talouteen. Neuvostoliitto oli suljettu järjestelmä, mutta nyky-Venäjä on kytköksissä monin tavoin koko maailman talouteen. Poliittiset ylilyönnit ja uhkarohkeat riskinotot näkyvät välittömästi talouden seismografissa rahan arvon heikkenemisenä ja investointien katoamisena. Pääomalla ei ole isänmaata ja se on hyvin herkkää, suorastaan arkaa levottomuuksille. Venäjän luonnollisin yhteistyökumppani on länsi: EU ja Yhdysvallat. Kiina kyllä kättää mielellään hyväksi Venäjän ahdinkoa, mutta todellinen kehitys käynnistyy vain monenkeskisten suhteiden avulla. Kiinan lisäksi tarvitaan koko maailma. Venäjän riippuvuus maailmantalouden yhdentymisen vaikutuksista saattoi...

Jäätynyt konflikti on pahinta politiikkaa

Israel ja Hamas eivät halua rauhaa, seurauksena on viattomien kärsimys ja tuho. Sama tila uhkaa nyt Ukrainaa. Lähi-idän rauha on ollut usein hyvin lähellä – alkaen Jasser Arafatin ja Jitzhak Rabinin kuuluisasta kädenpuristuksesta Valkoisen talon nurmikolla yli 20 vuotta sitten. Ratkaisevassa vaiheessa aie on romuttunut. Tämä on jälleen toistunut ja seuraukset ovat kammottavat. Nytkin Hamas pommittaa tarkoituksettomasti ja tuloksettomasti Israelin siviikohteita. Israel kostaa Gazassa murhaavasti. Tilanne on umpikujassa, vaikka sota saataisiin vaihteeksi loppumaan. Rauhantahtoa saattaa olla, varsinkin kansan parissa, mutta poliitikoilta puuttuu kokonaisnäkemys, joka loisi sovun. Osapuolten lisäksi heidän tukijoidensa uskottavuus on mennyt. Vihankylvö alkaa aina uudelleen ja jatkuu tulevaisuuteen. Jäätynyt konflikti on kyynisen politiikan välineistä kammottavin. Se toimii, kun rauha voi johtaa vastapuolen vahvistumiseen ja oman aseman heikentymiseen. Lähi-idän malli uhkaa nyt myös Ukrainaa: Venäjän kannalta rauha merkitsisi sen valloitusten kyseenalaistumista Krimillä ja Ukrainan siirtymistä osaksi länttä. Siksi on parempi tukea roistoja, jotka tappavat säälimättömästi myös ulkopuolisia. Konfliktien syyt vaihtelevat, sodankäynnin menetelmät ovat samantapaisia. Ainoa ratkaisu on kansainvälinen puuttuminen tilanteeseen. Presidentti Martti Ahtisaari totesi (Suomenkuvalehti.fi 16.7.), kuinka Israel–Palestiina-konflikti tarjoaa tekosyyn vihaan kaikille ääriryhmille. Kyvyttömyys yhteistyöhön USA:n, Venäjän ja Euroopan välillä on yksi syy Syyrian 100 000:een kuolemaan. Syy on sama Gazassa. Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) on korostanut, että on aika ryhtyä pakottamaan Lähi-idän osapuolia rauhaan. Ahtisaaren mukaan amerikkalaiset eivät ole käyttäneet vaikutusvaltaansa tärkeimmän konfliktin ratkaisemiseksi. Taloudellisen tuen leikkaaminen Israelilta olisi hyvä keino lähteä liikkeelle. Yhdysvalloilla ja EU:lla on suurin vastuu sekä israelilaisten että palestiinalaisten saamisesta järkiinsä, kun nämä eivät siihen itse kykene. Ulkopuolisuutta ei ole, kun viattomia teurastetaan. Tuen leikkaamisen lisäksi siviilien tappamisen vieminen kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen hillitsisi väkivaltaa. Balkanin murhaajat joutuivat jo vastuuseen – samanlaisia löytyy Lähi-idän useista maista Ukrainan lisäksi. Riittävä tuomion uhka...

Hodorkovskin lohduton Venäjä

”Ihminen on valtiollemme vähemmän kuin ei mitään – pelkkä numero tilinpidossa.” Tämä on lause Mihail Hodorkovskin pienestä kirjasta Uusia muistelmia kuolleesta talosta. Se antaa lohduttoman kuvan Venäjästä: järjestelmän väeltä puuttuu omatunto, valehteleminen on laki. Lyhyet kuvaukset ihmisistä vankilassa koskettavat ja jatkavat venäläistä kärsimysnäytelmää – kovin vähän on muuttunut sitten Dostojevskin ja Solženitsynin päivien. Suuri venäläinen kirjallisuus on päättymätöntä, sillä sen lähde on pohjaton. Yksi maailman rikkaimmista pudotettiin kymmeneksi vuodeksi pohjasakkaan poliittisista syistä. Kirjoittaja luo toivoa kirjan lopussa: Venäjä kasvaa vielä ulos 1800-luvusta. Voiko murskattujen ihmisten ja vääryyden valepuvussa kulkevien kuvaajasta nousta Venäjän pelastaja? Hän vaatii isänmaata kääntymään pahalta tieltä. Ei ihme, että Putin pelkää tätä miestä. Suomentaja Jukka Mallinen toteaa: Venäjä ei nouse ja vakaudu ennen kuin se siirtyy feodaalis-bysanttilaisesta kahmimisen, pakkoluovuttamisen ja valtiollisen rosvokapitalismin hengestä protestanttiseen moraaliin. (Jälkiruokanen...

Venäjän etu olisi paluu yhteistyöhön

Ukrainassa on mahdollista saada aikaan ratkaisu, mutta haluaako Venäjä pyrkiä sellaiseen? Lähipäivät näyttävät sen. Ukrainan hallitusta ei voi syyttää passiivisuudesta kriisin ratkaisemisessa, päinvastoin. Se on tarjonnut tulitaukoa, osallistunut diplomatiaan suurten valtioiden kanssa, vetänyt omaa linjaa Euroopan unioniin ja ryhtynyt lopulta hyökkäykseen suuria kaupunkeja valloittaneita separatisteja vastaan. Kiova haluaa rauhan palaavan. Useat kysymykset ovat kuitenkin vailla vastausta. Yksi keskeinen on: haluaako Venäjä rauhaa? Presidentti Valdimir Putinin tavoitteena on ollut epäilemättä Krimin niemimaan liittäminen takaisin Venäjään, ja se näyttää onnistuvan. Alueen palauttamisesta Ukrainaan puhuvat enää ukrainalaiset poliitikot. Valloitus saattaa tosin osoittautua Pyrrhoksen voitoksi, kun ongelmat tataarien kanssa syvenevät ja Venäjä joutuu vastuuseen alueen talousvaikeuksista. Ulkopuolisten mielestä järjettömän konfliktin logiikka saattaa piillä yllättävissä asioissa: onko Venäjän tavoitteena säilyttää ote jättämällä Itä-Ukraina epämääräiseen tilaan, jossa vallanpitäjiä ovat pikemminkin yksittäisten kaupunkien sotilasjohtajat kuin mikään keskushallitus? Jäätynyt konflikti on yksi tapa hallita, myös Israelin käyttämä menetelmä. Kuka hyötyy Ukrainan konfliktista, on keskeisin kysymys. Vastaus on yksiselitteinen: Venäjä. Se näkee nykyisin Naton lisäksi myös EU:n vaikutuspiirin leviämisen oman valtansa rajoituksena, vaikka tilanne voisi olla toisinpäin – kuten länsimaat pitkään luulivat Venäjän liittyessä mukaan kansainvälisiin järjestelmiin ja diplomatiaan kommunismin jälkeen. Olisiko mahdollista, että Venäjä kuitenkin palaisi takaisin kansainväliseen yhteistyöhön ja alkaisi taas noudattaa sen lainalaisuuksia? Se riippuu yksinomaan Venäjästä itsestään. Jos Putin näkee kansainvälisen yhteistyön kehittymisen nakertavan Venäjän vaikutusvaltaa, tappion tiellä ei näy loppua. Talouden lakien luulisi viimeistään pakottavan maan takaisin ruotuun, sillä häiriökäytös tuhoaa maan kehityksen. Lännen ei ole tarvinnut ottaa käyttöön kovimpia sanktioita, koska talouden lait ovat jo nyt pysäyttäneet Venäjän kasvun, romahduttaneet ruplan ja pelästyttäneet sijoittajat. Tästä Putin ei voi todellakaan syyttää länttä – vain itseään. Se on ehkä ollut hänelle suurin yllätys. Vallan logiikka on muuttunut. Armeijan...

Etäisyys kansaan on EU:n ongelma

Laimea äänestysinto osoittaa, etteivät eurooppalaiset ole kiinnostuneita EU:sta, mutta se ei ole äänestäjän syy. Peruslinja ja valta pysyvät EU:ssa maltillisten poliittisten voimien hallussa, vaikka ääriryhmät voittivat eurovaalit Ranskassa, Britanniassa ja Tanskassa ja etenivät muuallakin. Äärioikeiston ja -vasemmiston osallistuminen demokratian prosessiin on tärkeää: äänestyslippu korvaa polttopullon. Kannatus on viesti kansalta, jota aate ei kiinnosta – se edellyttää EU:lta käytännön tekoja. Matala äänestysprosentti osoittaa, ettei europarlamentti kiinnosta suuria joukkoja, vaikka parlamentin valta kasvaa vähitellen ja päätökset koskettavat myös jokaista eurooppalaista ihmistä. Suuri kansa ei edes tiedä, mistä europarlamentissa päätetään. Uudelleenvalittu euroedustaja Liisa Jaakonsaari (sd) vetosi vaalivalvojaisissa, että tulevina vuosina puhuttaisiin nykyistä enemmän Euroopan parlamentin työstä ja päätöksistä. Hän velvoitti tähän sekä valittuja edustajia että mediaa. Kehotus EU:n seuraamiseen on aiheellinen, vaikka media elää säästöliekillä. Eurokriisi on ollut otsikoissa, kuten sitä seurannut 26 miljoonan eurooppalaisen työttömyys. Kriisi koskettaa jokaista, vaikka eri tavoin. Kreikkalaiselle kyse on ollut hengissä säilymisestä, suomalainen selviytyy paremmin työn loppuessa. Kansalaiset ovat kokeneet, ettei EU ole kyennyt auttamaan arjen murheissa, vaan on ollut jopa syypää vaikeuksiin. Ongelmien monimutkaisuudesta ei päästä, mutta europäättäjien on kyettävä viestimään äänestäjille nykyistä paremmin omasta työstään, politiikasta. Rkp:n kiertokirjeet kannattajille ovat pieni, mutta tärkeä alku. Pienten maiden vaatimaton edustus EU:ssa saa kansalaisen kokemaan, ettei hänen äänensä kuulu tärkeämpien asioiden takia. Pienten yhteistyön kehittäminen ja yhteisvaikuttaminen auttaa tässä pulmassa. Etäisyys kansaan ei ole äänestäjien vaan EU:n ongelma, joka sen on ratkaistava ennen kuin unioni menettää legitimiteettinsä. Kansa ei äänestänyt väärin. Politiikaa ei saa etäännyttää kansalaisten tasolta munkkilatinaa mumisevien korskeiden herrojen ja rouvien pikalausunnoiksi television uutislähetyksissä matkalla mustasta autosta jonnekin ihmistä tärkeämpään. Vastuu tästä on EU:n edustajilla. Luxemburgin Jean-Claude Junckerin toteamus, miten hän edellyttää saavansa komission puheenjohtajuuden oli vaalien...

Länsi ja Venäjän etu

Kuuluisa saksalainen ekonomisti, professori Hans-Werner Sinn muistutti viime viikon Economic Summitissa Münchenissä saksalaisten vastuusta Ukrainassa, koska heidänsen tunnollaan on 18 miljoonan venäläisen kuolema toisessa maailmansodassa: ”Saksan vastuu menee yli Naton ja rauhanomainen ratkaisu ohi kansanäänestyksenkin.” Hän muistutti, että Putin eli Saksassa ja puhuu kieltä sujuvasti – ja kääntyi 2001 EU:n puoleen, oli valmis jopa Naton jäseneksi, uskoi molempiin. Sinnin puheenvuoro oli hyvä muistutus siitä, että myös lännellä on vastuunsa kehityksen kääntymisestä huonoon suuntaan. Sinn meni jopa niin pitkälle, että ymmärsi Venäjän ja Putinin intressejä Krimillä. Nyt on käytettävä kaikki keinot Ukrainan pelastamiseksi, Krimiä hylkäämättä. Tuskin Putinin intressissä voi olla, että Venäjä saa haltuunsa Itä-Ukrainasta rosvojoukkoja, joita ei hallitse kukaan, ja maksaa niiden hintana suhteet tärkeimpiin kumppaneihinsa sekä romuttaa oman maansa talouden. Kiina on varmasti hyvä kumppani, mutta Venäjä on sille vain energian ja raaka-aineiden lähde, eräänlainen nykyajan siirtomaa. Venäjän luonnollinen yhteys on länsi.  (23.5.2014)...

Raatteen tiellä 25.4.2014

Suomussalmelaiset kutsuivat perjantaina 25. huhtikuuta talvisodan verisimpien taistelujen osapuolia paikkakunnalle. Raatteen tien taistelun historialliselle paikalle rakennetun Raatteen Portin talvisotanäyttelyn uudistumista juhlivasta joukosta puuttuivat paikalle kutsutut Ukrainan edustajat. Tangoissa liehuivat Suomen, EU:n ja Venäjän liput. Venäläisiltä aikoinaan vallattu, Suomussalmen taisteluihin osallistunut T-26-panssarivaunu seisoi lippujen takana. Se on yksi uudistetun näyttelyn vetonauloja. Pekka Lehtosaaren ohjaama elokuva esittelee taistelut monipuolisesti. Myös ukrainalaissotureita kunnioittavassa elokuvassa suomalaiset ovat sankareita, mutta sota yhteinen onnettomuus. Juhlijat muistivat myös kaatuneita venäläisiä ja ukrainalaisia heidän omilla muistomerkeillään. Seppeleen ukrainalaisten muistomerkille laskivat Venäjän edustajat. Talvisodan verisissä taisteluissa lähes 75 vuotta sitten olivat vastakkain suomalaiset ja neuvostoarmeija, jossa hyökkäsivät Suomeen kommennetut mutta vastahakoiset ukrainalaissoturit, kuten Raatteen portin uusittu talvisotanäyttely kertoo. Kymmenet heistä loikkasivat jo matkalla rintamalle junasta. Eräiden arvioiden mukaan ehkä 15 000 puna-armeijan sotilasta kaatui, suuri osa menehtyi heppoisissa kesätamineissa pakkasen palelluttamina. Venäjää edustivat juhlassa lähetystöneuvos Viacheslav Avtsinov sekä ystävyyspaikkakuntien edustajat muiden muassa Kostamuksen kaupungista ja Kalevalan piiristä. Erkki Pullisen suunnitteleman Raatteen taistelujen muistomerkin muodostavat yli 13 340 kivenjärkälettä ja niiden keskellä äidin ojennettuja käsiä kuvaava abstrakti teos tuulikelloineen. ”Lohkareitten määrä kuvaa taisteluissa kaatuneiden sotilaiden joukkoa. Ukrainalaisista yksikään ei palannut kotiinsa, sillä taisteluista selvinneet teloitettiin kesällä 1940 Neuvostoliitossa”, taiteilija Erkki Pullinen kertoo. Myös lähetystöneuvos Avtsinov kuvaili muistomerkkiä: ”Meidän tulee muistaa kaatuneita, joita kivet symboloivat. Rauhan perusta on kivinen. Onneksi Suomen ja Venäjän yhteisessä historiassa vain muutama vuosi on ollut sotaa, ja kanssakäyminen on nyt ihmisten välistä. Toivon että se vallitsee ikuisesti suhteissamme.” Suomussalmelaiset juhlijat kertovat, että sota koskettaa yhä paikkakuntalaisia. Korpiin kaatuneita entisiä vihollisia löydetään vieläkin. Juhlapuhujana toiminut entinen Oulun maaherra Eino Siuruainen toivoi, että sodan muistomerkit olisivat matkakohteita kansalaisille rajan eri puolilla: tulevaisuutta ei voi rakentaa, jos ei...

Vähemmistökansa pulassa Venäjällä

”Tuntuu ristiriitaiselta, että Venäjä tukee ulkovenäläisiä, muttei tue omien kotimaassa asuvien kansalaisten laillisia intressejä, heidän oikeuksiaan kansalliseen omaperäisyyteen, kulttuuriin ja kansalliseen kieleen”, kirjoittaa Karjalan kongressin puheenjohtaja Anatoli Grigorjev Karjalan Sanomissa (2.4.). Hänen mukaansa Karjalan tasavallassa tulee olla kolme virallista kieltä. Hän paheksuu, että budjettivaroilla julkaistuja venäjänkielisiä sanomalehtiä jaetaan ilmaiseksi, mutta rahaa ei löydy suomenkielisen Carelia-lehden tuhannen kappaleen julkaisemiseen. Wladimir Kokko Inkerin liitosta jatkaa (9.4.) ja kehottaa neuvottelemaan vähemmistökansojen oikeista tarpeista ja tehokkaan kansallisuuspolitiikan sisällöstä. Hänen mielestään pelkkä tanssi ja laulu eivät riitä – Leningradin alueen hallitus suunnittelee heinäkuuksi suurta etnofestivaalia. ”Se on ainakin paljon edullisempaa kuin vähemmistökielien opettajien kouluttaminen tai vähemmistökielten opettaminen kouluissa ja päiväkodeissa.” Venäjän vähälukuiset kantakansat katsovat Moskovaan: sen uskottavuus on hukassa, jos kansallisuuspolitiikka ei toimi kotipihalla. (Jälkiruokanen...

Venäjä vaipuu menneisyyden lumoihin

Ryöstöretki Krimille teki Venäjästä taas roistovaltion, joka käänsi katseensa kohti menneisyyttä. Muu maailma saa jäädä. Neuvostoliiton romahdus toi Venäjälle vapauden. Alkoi kehitys, aito nousu, myös kansan hyvinvoinnin kasvu. Kulttuuriltaan rikkaasta Venäjästä tuli jäsen kansakuntien perheeseen. Länsi uskoi presidentti Vladimir Putinin kunnioittavan kansainvälisiä pelisääntöjä ja rakentavan vaikeuksista huolimatta oikeusvaltiota. Krimin röyhkeä miehitys, valhevaalit ja valtiokaappaus ajavat Venäjän takaisin menneisyyteen. Putin harjoittaa voimapolitiikkaa historian tyrannien tyyliin. Sopimukset, laki ja oikeus on hylätty. Putin valitsi yhteistyön ja kehityksen sijasta väkivallan, synkän historian ja Venäjä menetti arvostuksensa. Tulevaisuuden sijasta maa kääntyy kohti menneisyyttä. Putin on tyypillinen tyranni, jota kansa palvoo. Venäjän paluu brutaaliksi selkiyttää. Nyt tiedetään, mitkä ovat suuren maan nykyjohdon todelliset tavoitteet ja menettelytavat. Imperialismi on palannut. Sitä ei voi vastustaa kuin patoamalla riittävästi voimaa uhatuksi joutuneiden turvaksi. Putin laskelmoi, ettei mukavuudenhaluinen ja taloudestaan huolestunut länsi kykenisi toimimaan röyhkeyttä vastaan. Median läsnäolo ei voinut estää Putinia. Putin käytti hyväkseen Krimin tyytymättömyyttä Ukrainan kehitykseen. Venäjän kielen aseman heikentäminen – joka peruttiin – oli virhe, jota Putin käytti taitavasti. Krimin operaatio tuhosi luottamuksen Putiniin, Venäjän johdon kykyyn ja haluun kunnioittaa kansainvälisiä pelisääntöjä. Tuho tuntuu vuosien ajan. Putinin voitto on vaarallisin hänelle itselleen. Pahin on jo tapahtunut: markkinoiden ja sijoittajien luottamus Venäjään ei palaa Putinin aikana. Sitä eivät hallitukset voi säädellä. Länsi pyrkii säilyttämään omat etunsa säätämällä sanktiot varovaisesti. Venäjä jää eristyksiin, yksipuolistuu raaka-aineita tuottavan kehitysmaan tavoin ja menettää äänensä kansainvälisessä yhteisössä. Krim tulee taloudellisesti kalliiksi ja osoittautuu Pyrrhoksen voitoksi, joka aiheuttaa enemmän tuhoa kuin hyötyä Venäjälle, vaikka petetyt tataarit eivät aloittaisikaan pelättyä sissisotaa. Köyhtyvä Venäjä pysyy Suomen naapurina, ja siksi yhteyksiä on kehitettävä. Parikymmentä vuotta on puhuttu, ettei Venäjä ole Neuvostoliitto: sitä ei saa eristää eikä pelätä. Pelko...

Putin koettelee yhteisiä pelisääntöjä

Venäjän presidentin mahtailupolitiikka romahtaa, maailman järjestys perustuu tänään talouteen ja yhteistyöhön. Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö on muovautunut kuin huomaamatta uudeksi. Baltia on Natossa, Venäjä kehittää euraasialaista unionia ja on ajautunut törmäyskurssille USA:n, EU:n ja monien muiden kanssa. Ukrainan pakkopolitiikalla ei ole tukijoita. Myös Suomi totesi heti ja epäröimättä Venäjän rikkovan kansainvälisiä sopimuksia ja oikeutta. Samalla ilmaistiin sitoutuminen EU:n linjauksiin. Puolustusministeri peruutti vierailunsa. Suomi on mukana EU:n yhtenäisissä tavoitteissa ja se on ainoa oikea linja. EU:n väestö on yli puoli miljardia. Se on maailman tärkein ja voimakkain arvoyhteisö, jonka tavoitteita jäsenmaiden kansat tukevat. Myös Venäjän on arveltu tavoittelevan samaa yhteisin säännöin. Nyt luottamus horjuu. Moni uskoi jo, että kylmän sodan vastakkainolo on päättynyt ja kansainvälinen yhteisö rakentaa rauhaa, vapaata kauppaa ja taloudellista yhteistyötä. Putinin mahtailu ei toimi tässä maailmassa.Kansainvälisen yhteisön luottamus Venäjään horjuu pahemmin kuin kertaakaan yli 20 vuoteen. Hinnan tästä maksavat ennen muuta venäläiset itse, kuten oli nähtävissä viikon alussa ruplan ja Venäjän pörssin romahtaessa. Imperialismilla ei ole tulevaisuutta, vaikka vahva armeija voi syöstä väkivalloin hallitsijoita. Suomelta puuttuvat Naton turvatakuut päinvastoin kuin useimmilta EU-mailta. Ukrainan tilanne horjuttaa luottamusta Venäjän kykyyn noudattaa kansainvälisiä pelisääntöjä, oikeutta ja sopimuksia. Kysymys turvallisuudesta ei ole teoreettinen tai akateeminen. Onko parempi olla Venäjän uhkaama Naton jäsen vai samassa tilassa yksin? Venäjä itse on herättänyt kysymyksen Ukrainassa, jonka kanssa Suomi on samassa asemassa Nato-kumppanina. Suomen elintärkeä kysymys on alueellinen koskemattomuus. Se menee kansainvälisten sopimusten ohi, jos ne eivät toimi. Esimerkiksi luopuminen maamiinoista perustui sivistyneeseen ajatukseen uusista pelisäännöistä. Brutaali invaasio pakottaa uuteen ajatteluun tässäkin. Venäjän naapureiden on nyt valitettavasti varauduttava avoimeen uhkaan ja sotilaalliseen hyökkäykseen. Sodan uhka on välähtänyt ensi kertaa Euroopassa sitten Balkanin sotien. Koskaan aiemmin maailmansodan...