Politiikka ja talous

Sote on nyt pantava käyntiin

Sote-uudistus uhkaa juuttua ideologiseen vääntöön, joka on täysin tarpeeton. Uusi hallitus joutuu heti kovaan testiin. Suomi löysi keväällä vanhaan tapaan suuren yksimielisyyden välttämättömän edessä, kun sekä hallitus että oppositio asettuivat yksituumaisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen taakse. Pitkään jatkunut epätietoisuus päättyi poliittiseen konsensukseen viidestä alueesta. Päätöksen soveltamiseen jäi aukkoja, joista saattoi ennakoida seuraavan ongelmia: miten uudistuksessa erotetaan järjestämis- ja tuottamisvastuu. Yhdet ajattelevat, että päätöksellä taataan kuntien monopoli palvelusten tuotannossa. Toiset taas näkevät mahdollisuuden avata kilpailu, jossa kunnat, yksityiset yritykset ja kolmannen sektorin järjestöt ovat samalla viivalla tuottajina. Yksi on vaarassa unohtua: asiakas. Uudistusta on vaivannut alusta saakka hallintokeskeinen, ylhäältä alas katsova ajattelutapa. Tällainen on menneisyydestä. Emme elä enää julkisessa holhouksessa. Käyttäjien oikeuksista ja veronmaksajien rahoista on kannettava vastuuta, ei vallankäytöstä. Sote on avattava kaikille palvelutuottajille, koska vain siten kilpailu voi toimia aidosti, pitää hinnat ja kulut kurissa sekä lisätä asiakkaiden tasavertaisia valinnan mahdollisuuksia. Tässäkään asiassa pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen: Ruotsista on saatavissa kokemuksia ja malleja, miten kansalaisen oikeudet ja vallinnanvapaus turvataan edullisesti. On olemassa myös kansainvälisiä selvityksiä, jotka osoittavat kilpailun ja valinnanvapauden hyvät puolet. Kansalaisen kannalta on olennaista saada palvelut silloin, kun niitä tarvitaan. Olennaista ei ole tuottaja. Hallintokeskeinen ajattelu lähtee siitä, että viranomaisten on järjestettävä kaikki  – myös palveluiden kilpailutus. Yksinkertaisempaa on antaa palveluiden käyttäjien, kansalaisten, valita keskenään kilpailevista tuotannoista. Sitä nimitetään markkinoiksi. Holhoava hallinto on verissä suomalaisessa järjestelmässä ja paljon hyvää onkin saatu aikaan viranomaisten toimin. Maailman on kuitenkin muututtava myös kalliiden ja kangistuneiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannossa. Julkiselle viranomaiselle jää aivan riittävästi tekemistä sen turvaamisessa, että myös syrjäseutujen asiakkaat saavat palvelunsa kohtuullisin kustannuksin ja vaivoin. Soteuudistuksen päämääränä ei ole vain kustannusten säästäminen vaan entistä parempien palveluiden tuottaminen. Niiden hyvyyttä...

Tarpeellinen Kultaranta-keskustelu

Presidentin Kultaranta-keskustelut tulevat oikeaan aikaan. Suomessa tarvitaan perusteellista pohdintaa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta nyt, kun Venäjä on muuttunut taas vihamieliseksi sotilasvaltioksi, joka tavoittelee uusia alueita väkivalloin. Turvallisuus- ja ulkopolitiikan perusta on murtunut. Ei ihme, että eräissä puheenvuoroissa on mainittu tarve ottaa huomioon Venäjän intressi. Kylmän sodan aikana tämä politiikka sai aivan oman nimen: sitä kutsuttiin suomettumiseksi. Palataanko siis vanhaan? Naapuri on ja pysyy ja sen kanssa on osattava elää hyvinä ja pahoina päivinä. Toinen asia on, pitääkö sen uhitteluun suhtautua aina tavalla, joka havaittiin hyväksi kylmän sodan vuosikymmeninä. Miten vahingollista se on EU-Suomelle? Ja miten pahasti paluu teeskentelyyn vaurioittaa kansakuntana suomalaisia? Kansanedustajat eri puolueista tekivät helmikuussa Pauli Kiurun (kok) johdolla keskustelualoitteen puolustuspoliittisen ympäristön muuttumisesta entistä vaikeammin ennustettavaksi. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävät on ilmaistu selkästi jo 2012 valtioneuvoston turpo-selonteossa. Keskustelu eduskunnassakin on välttämätöntä. (Jälkiruokanen 6.6.2014)     Kultaranta-keskustelut sujuivat tänä kesänä keskinäisen kunnioituksen hengessä – tai kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi tyypilliseen, hiukan koukeroiseen tapaansa: ”Puheenvuorot etenivät toisiinsa reagoiden.” Viime vuonna vielä oli enemmän käännytyksen henkeä, puolin ja toisin. Nyt jo pilkahteli ymmärryksen valoa. Tätä asennetta tarvitaan erityisesti turvallisuus- ja ulkopoliittisessa pohdinnassa. Toivottavasti keskustelu jatkuu samassa hengessä kohti eduskuntavaaleja. Malttia ja kuuntelemisen halua, siis keskinäistä kunnioitusta, tarvitaan myös ensi viikolla minihallitusneuvotteluissa. Tuoreimmat talousluvut ovat vielä karmeampia kuin odotettiin. Suomessa on kerta kaikkiaan liian iso moottori kulkuneuvon kokoon nähden: näin pieni ja vanha väestö ei voi tällä teholla kattaa kaikkea herkkua, jota julkisin varoin tarjoillaan. Jospa velka menisikin tuotannon kasvuun, mutta kun se menee syömiseen – kauheaa. Elvytysvaraa ei ole, sehän on velan lisäämistä. Olisiko verojen alentaminen kuitenkin lääkettä, jolla edes kulutus saataisiin vauhtiin – ja luottamus tulevaisuuteen kasvaisi? Jotain tarttis tehdä – kiireesti. (Jälkiruokanen...

Politiikan muuttamiseksi tarvitaan vaalit

Vaikka hallituspolitiikan muotoilijat lähtevät, uutta linjaa ei voi muodostaa ennen kuin eduskuntavaalit on käyty. Sosiaalidemokraateilla on nyt puheenjohtaja, joka ei ole sitoutunut hallitusohjelmaan. Tämä ilmeni repivässä valtataistelussa, jonka seurauksena Antti Rinne syrjäytti Jutta Urpilaisen. Rinne edustaa päinvastaista linjaa kuin hallitus: tiukkojen säästöjen sijaan hän vaatii elvytystä. Hallitusta koettelee myös pääministerin ero, kun kokoomuskin vaihtaa puheenjohtajaa. Urpilaisen–Kataisen-linja on ohi. Suomen uskottavuuden takia jatkuvuus on taattava, vaikka linjan takaajat lähtevät. Demareiden rivit ovat hajalla, uudet vaalit hyödyttäisivät nyt muita. Hallitus jatkanee vaaleihin saakka, vaikka Rinteen on taivuttava juuri siihen politiikkaan, jota moittimalla hän syrjäytti Urpilaisen. Rinne ei ole aivan väärässä sanoessaan, ettei kasvua saada aikaan leikkauksilla. Siihen voisi lisätä: eikä veronkorotuksilla, jotka tuhoavat kotimaisen kysynnän ja kulutuksen, kuten on nähty. Suomen ongelmista pahin ei ole entinen velka vaan vanhentuneet rakenteet, joitten takia eletään yli varojen, jatkuvasti velaksi. Heikolla tuottavuudella ja vähäisellä viennillä ei kateta enää tehottoman julkisen sektorin ja hyvinvointivaltion menoja. Työtä tehdään liian vähän. Työttömyys ja varhainen eläköityminen on katkaistava. Rinne on reaalipoliitikko, joka ajoi viime työmarkkinakierroksella järkevää, keskitettyä ratkaisua. Hän on oikeassa siinä, että uusien työpaikkojen luominen on oleellista. Julkinen valta voi tehdä siinä osuutensa nykyistä paremmin, kuten ylipäänsä kysynnän kasvattamisessa ja kasvun käynnistämisessä. Valtiovarainministerin tehtävä sopisi hyvin Rinteelle: se on hallituksen painavin salkku pääministerin jälkeen ja sen haltija voi ansaita kansalaisten kunnioituksen – niinhän Urpilaiselle oli juuri käymässä. Se on myös ikävin salkku, täynnä huonoja uutisia. Demareiden yllätysvaihto vaikuttaa myös kokoomuksen puheenjohtajavaaliin: puolueella on nyt mahdollisuus kaapata demareita äänestäneitä keskiluokan naisia ja pääkaupungin ulkopuolella eläviä, jos pohjalainen tohtori Paula Risikko nostetaan johtoon. Tilanne vahvistaa myös jämäkän Jan Vapaavuoren osakkeita. Sujuva Alexander Stubb voi näyttää nyt kotoisen kriisin takia sopivimmalta EU-edustajaksi....

Ryhdikästä ulkopolitiikkaa

Suomalaisten poliitikkojen kannanottoja on ollut ilo seurata Ukrainan kriisin aikaan. Hallitus ja tasavallan presidentti kärjessä ovat ottaneet ryhdikkäästi kantaa osana Euroopan Unionia – pyytelemättä anteeksi olemassaoloamme. Suomihan ei ole ollut enää pariinkymmeneen vuoteen puolueeton, vaan osa Eurooppaa ja Naton yhteistyökumppani. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) on älyllisessä viileydessään asettanut oikealle paikalleen hulluimmat venäläisten kiihkoilijoiden väitteet. Suurlähettiläämme Moskovassa Hannu Himanen poikkesi diplomaattisesta värittömyydestä edukseen paljastuksillaan pöljästä nettisivustosta. Digiajan tiedonvälitys tarjoaa välineet aivan uudentyyppiseen propagandaan, jonka kanssa ei pidä lähteä väittelemään ja jota ei pidä myötäillä ikään kuin se perustuisi faktoihin – silloin, kun se ei perustu faktoihin. Kaikki mielipiteet eivät ole samanarvoisia, osa on pelkkää valhetta. Ei lehdenkään tarvitse julkaista edes keskustelun takia puhdasta puppua. Hävyttömyys ja röyhkeys eivät enää saa kilttejä suomalaisia polvilleen. Viileä erittely ja pyrkimys totuuteen purevat parhaiten törkeyksiä vastaan. (Jälkiruokanen...

Palvelut ovat käytäntöä, ei teoriaa

Hallituksen ja opposition yhteinen sote-uudistus on toivon merkki politiikassa. Se pitää nyt ajaa käytännön toiminnaksi. Poliittista kiistelyä tarvitaan: kansan ääni kuuluu ja vaihtoehdot selkiytyvät. Jos ei synny yksimielisyyttä, hallituksella ei ole tulevaisuutta. Kansakuntaa koskevissa suurissa kysymyksissä poliittiset teoriat ja ideologiset opit saavat jäädä. Käytännön asiat onkin hoidettava järjellä yhteiseksi parhaaksi. Juuri näin lopulta tapahtui sote-uudistuksessa. Oppositio on käytettävissä, kun hätä on suurin. Sopu avaa mahdollisuuden selvitä vähemmistöhallituksella ennen vaaleja, jos mikään muu ei toimi. Sosiaali- ja terveyspalvelut jaettiin viidelle suuralueelle, joiden keskus on yliopistollinen sairaala. Tutkimus yhdistyy palveluihin, kuten pitääkin. Kansalainen ja palvelut nousivat keskiöön, kun kuntauudistus erotettiin sotesta. Nyt on vasta luotu kehys. Palveluja on kyettävä tuottamaan kilpailuttamalla niiden tuottajia, julkisia ja yksityisiä. Tätä ei nyt saa politisoida. Palveluiden tilaaminen vaatii taitoa, ettei tyydytä huonoon, mutta ei anneta myöskään firmojen ryöstää kuntien rahoja. Syrjäseudulla tuottajavaihtoehtoja kuntien lisäksi on vähän. Uusi malli voi tehostaa järjestämistä ja keskittää erikoissairaanhoitoa. Parhaimmillaan hoidoista voi tulla uusi vientituote. Nykyajan liikenne- ja viestintäoloissa etäisyydet eivät ratkaise ja tietoliikennettä tehostamalla saadaan miljardisäästöt. Arkisissa pulmissa tarvitaan lähellä olevaa sotekeskusta ja ihmistä. Toimiva malli on yksinkertainen: on saatava apua, kun on hätä. Palveluseteli lisäisi kuntalaisen valinnanvapautta. Kela- ja kuntarahoituksen yhdistäminen tehostaisi, toisi säästöjä. Puhe demokratian puutteesta uudessa mallissa on paikallispoliitikkojen, hoitoalan pikkupomojen ja byrokraattien turhaa valitusta. Uudistus vie valtaa sadoilta turhilta päättäjiltä. Demokratiaa tärkeämpää on, että kansalainen saa korkeatasoiset sotepalvelut kohtuuajassa. Palvelu on käytännöllinen, ei ideologispoliittinen asia. Pienen väestömme hoitaminen hyvin ei ole ylivoimaista nykytekniikalla. Se on tehty monimutkaiseksi puolueitten ja paikallispoliitikkojen vallanhimon tähden. Se on tehotonta ja tullut kalliiksi. Hallituksen ja opposition yhteinen sote-ehdotus herätti myönteisiä odotuksia ja lausuntoja yllättävän laajasti asiantuntijapiireissä. Vuositolkulla jatkuneen veivaamisen ja...

Kaksi erilaista taloustaantumaa

Kannattaa lukea tarkkaan kolmen professorin arvio Suomen talouskriisin luonteesta ja kasvun edellytyksistä. Kaksi toisistaan poikkeavaa talouskriisiä on koetellut Suomea, mutta 1990-luvun lama ja nykyinen taantuma poikkeavat olennaisesti toisistaan. Niitä kuvataan selkeästi kolmen professorin, Bengt Holmströmin, Sixten Korkmanin ja Matti Pohjolan analyysissa talouskriisistä ja kasvuedellytyksistä. Parhaiten eroja kuvaavat kokonaistuotantoa, teollisuutta, kansantaloutta ja palveluita kuvaavat kehityskäyrät. (SK 10/2014). Edellisen laman kuoppa oli yhtä syvä kuin nyt, mutta siitä noustiin nopeasti, parissa vuodessa. Nousu käynnistyi nytkin pian vuoden 2009 jälkeen, mutta kehitys kääntyi yllättäen uudelleen laskuun. Vain yksityinen palvelutuotanto on jatkanut varovaista nousua. Suomi ei ole toipunut vuonna 2008 alkaneesta teollisuuden romahduksesta ja kansantalouden perustan menetyksestä. Tilastokeskuksen tämänviikkoiset luvut vahvistavat tämän. Jälkiviisauden valossa Nokian hurja nousu ja kaikkien menestys olikin petollista. Suomi uskoi kasvun jatkuvan, julkisia menoja lisättiin surutta. Kaikki keskeiset tukijalat romahtivat 2008, elektroniikka-, metalli- ja paperiteollisuus. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta putosi 23 prosentista 15 prosenttiin. Suomi menetti markkinaosuuksia maailmalla, vienti kääntyi laskuun. Professoreilla on neuvo valtiovallalle: kohentakaa yritysten toimintaedellytyksiä, edistäkää työn liikkuvuutta, tukekaa tutkimusta ja innovaatioita. Älkää kiristäkö veroja, mutta karsikaa julkisia menoja. Hallitus joutuu katsomaan taloutta aina laajemmasta näkökulmasta kuin asiantuntijat ja teoreetikot. Sen on kannettava huolta koko kansan hyvinvoinnista, myös kaikkein heikoimpien. Tämä tehtävä on sovitettava yhteen talousviisaiden neuvojen kanssa. Hallitus asettaa tärkeysjärjestyksen, kuten pitääkin. Suomessa ei ole kyse köyhimpien hädästä vaan verovaroin kustannettujen palveluiden leviämisestä yli kantokyvyn myös niille, jotka voisivat tulla toimeen omin voimin. Siksi on kammattava läpi Nokia-vuosien menestyksen huumassa rakennetut hyvien aikojen palvelut kaikille kansalaisille. Niiden karsiminen on karvasta, koska kansalaiset ovat tottuneet hyvään. Tuottavuuden nostaminen ja talouskasvun nopeuttaminen ovat talouspolitiikan patenttilääke, jota kannattaa käyttää. Kuitenkin rakenteilla olevat suuret hankkeet, kuten kunta- ja soteuudistukset, tarjoavat...

Lait sitovat, kunnes ne muutetaan

Voiko hallitus säätää lakeja, jotka sitovat sen seuraajia? Totta kai voi, suurin osa laeista on juuri sellaisia. Hallituksen pyrkimys sen oman ohjelman toteuttamiseksi on mennyt yhtä pieleen kuin ennusteet, joihin uskottiin keväällä 2011 hallitusta muodostettaessa. Tulevaisuus ankkuroitiin valtiovarainministeriön arvioon 2,7 prosentin kasvusta seuraavalle vuodelle – toteuma oli -0,8 prosenttia. Ennustevirhe oli lähes yhtä suuri myös seuraavana vuonna. Valtion taloutta ei voitu hoitaa kasvulla ja säästötarve on kasvanut kolmeen miljardiin. Menoja on leikattava ja veroja korotettava, mutta kuinka paljon ja missä suhteessa? Neuvoa on käyty kysymässä talousviisailta, eri ministerit omissa seminaareissaan – ja neuvoja on saatu. Niiden perusteella valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) ensin ja pääministeri Jyrki Katainen (kok) perässä kannattavat vähittäistä korjausta, joka ulottuu yli vaalikauden. Tästä on seurannut poliittisen neuvonnan tulva, jossa on ylitetty tähän asti poikkeavalla tavalla myös valtainstituutioiden rajat: tasavallan presidentti Sauli Niinistö on muistellut valtiovarainministeriaikojaan eikä suosittele säästöjen testamenttaamista seuraavalle hallitukselle. Presidentti voi neuvoa hallitusta niin kauan kuin hallitus sietää ja ilmaisee – kuten pääministeri Mauno Koivisto presidentti Urho Kekkoselle – että hallitus nauttii eduskunnan eikä tasavallan presidentin luottamusta. Toistaiseksi pääministeri on ollut hiljaa, neuvot ovat kelvanneet. Nykyisen presidentin laajaa kokemusta kannattaakin kuunnella, keskustelua ei pidä tyrehdyttää jäämällä vangiksi muotoseikkoihin. Niinistön mukaan hallitus ei voi tehdä seuraajaansa sitovia lupauksia: ”Poliittinen mekaniikka toimii sillä tavalla, että vallan vaihtuessa se, mitä aikaisemmat ovat sanoneet, ei ole enää välttämättä validia. Tämä on se murhe, mikä minulla on.” (Ylen uutiset 9.2.). Murheeseen on yhtynyt muiden muassa kokenut hallituspuolueen ryhmänjohtaja Jouni Backman (sd). Hallitus tekee seuraajaa sitovia päätöksiä aina, mutta seuraavalla hallituksella on mahdollisuus tehdä lakiesitys, jonka perusteella eduskunta purkaa päätöksen ja tekee uuden lain. Demokratian ja oikeusvaltion jatkuvuus perustuu päätösten pysyvyyteen ja ennustettavuuteen. Jokainen hallitus varmasti ajaa myös...

Poliitikkojen ja presidentin eri aatokset

Hallituksessa omat kapinoivat kuntien pakkoliitoksia vastaan kokoomuksessa ja demareissa. Puheenjohtajat pohtivat, millainen velan hoito ja vyön kiristys on järkevää. Arkijärkevää pohdintaa tarvittaisiin myös kunta- ja sote-uudistuksiin, vaikka oppositio riekkuisi. Halvaantunut hallinto tietojärjestelmineen on uudistettava ja sote-palveluita on alettava oikeasti johtaa, siitä on ytimeltään kyse. Poliittisen kiihkon keskellä tasavallan presidentin puhe Yhteisvastuukeräyksen avaamiseksi oli aivan muualta. Sauli Niinistö puhui kuolevan tuskan lievittämisestä ja tuesta lähdön hetkellä, saattohoidosta. Vapaaehtoisten koulutukseen kerätään varoja. Parantumattomasti sairaita voidaan auttaa – heitä on vuosittain 15 000. Olen ollut Terhokodissa lähtevän vuoteen äärellä. Siinä kummasti asiat pelkistyvät läpinäkyviksi, kirkkaiksi. Yllättäen saattaja tulee myös itse hoidetuksi lähimmäistä auttaessaan. Siksi moni maallikkokin haluaa vapaaehtoiseksi saattajaksi. Asioiden järjestys pelkistyy, jos kykenemme kohtaamaan kuoleman. Ei vain puhumaan, vaan olemaan läsnä lähdön hetkellä. Kuolema on ainoa varma asia jokaisen elämässä. Ja sen voi kohdata jo nyt. (Jälkiruokanen...

Veroilla ja velalla päin puuta

Kuntien ja valtion kasvavien menojen paikkaus velalla ja verojen korotuksilla on lyhytnäköistä remontin lykkäämistä. Veronkorotuksia on tehty vajaat kolme vuotta kestäneellä hallituskaudella jo 5,2 miljardin edestä. Tänä vuonna valtion verotus kiristyy 810 miljoonaa ja kuntien 500 miljoonaa euroa. Veronluonteiset sosiaalimaksut kiristyvät 410 miljoonaa. Nämä luvut ilmenevät EVAn tällä viikolla julkaisemasta Hannu Kasevan raportista Kruunu ottaa omansa – viisi havaintoa kiristyvästä verotuksesta. Vaikka veroja kiristetään, se ei riitä. Armottomat luvut kuvaavat hyvin, miten paljon yli varojensa hyvinvointiyhteiskuntamme juuri nyt elää. Veronkorotusten lisäksi valtio ja kunnat ovat jo paikanneet talouttaan velkaantumalla noin 120 miljardia euroa. Ja lisää tarvitaan: valtio ottaa tänä vuonna seitsemän miljardia, kuntien velka kasvaa 2,5 miljardia. EVAn selvitys viittaa kansainväliseen verotutkimukseen, joka osoittaa kuinka verotus haittaa talouskasvua. Poliittisen päätöksentekijän tehtävä ei ole helppo: pitäisi pyörittää kansalaisten vaatimia palveluja, joihin ei ole varaa, ja samalla pitäisi tehdä politiikkaa, joka kasvattaa tuotantoa ja työtä. Veronkorotusten tie on petollinen, kuten EVAn tutkija toteaa: korotukset voivat johtaa varautumissäästämisen takia verotulojen supistumiseen. Matalilla työn, pääoman ja voittojen verokannoilla taas voi kiihdyttää talouskasvua ja tuottaa suurempia verokertymiä. Tutkimusten mukaan verotuksen pitäisi olla yksinkertaista ja kustannuksiltaan alhaista, siis tehokasta. EVAn mukaan tehokkaan verotuksen periaatteet tiedetään Suomessa, mutta ne on unohdettu. Suomi on kasvua hidastavien verojen korotuskierteessä, joka pitkittää kansantalouden toipumista. Ratkaisuksi on haettu kulutusverojen kiristämistä. Se leikkaa kotitalouksien ostovoimaa ja hidastaa elpymistä: lähes kaikki veronkorotukset lankeavat lopulta kotitalouksille. Yhteisöverokannan laskeminen 24,5 prosentista 20:een viime syksynä vie valtiolta miljardin, mutta toisaalta menetykset pienenevät, kun yritysten kannattavuus ja verotettava tulos vähitellen paranevat. Yritykset voivat laajentua ja palkata uutta väkeä. Päätöksen hyöty näkyy hitaasti. Edes veronkorotukset ja velkaantuminen eivät ole riittäneet julkisyhteisöjen kasvavien menojen rahoittamiseen, vaan varsinkin kuntien budjetteja paikataan...

Tehkää Itellasta taas Posti

Lapsena asuimme kesällä maalla kahdeksan kilometrin päässä lähimmästä julkisesta maantiestä. Posti-Maija toi Lapin Kansan ja kirjeet tuoreena: hän ajoi polkupyörällään neljä järveä kiertävää reittiä, osittain kinttupolkuja, osittain pehmeää hiekkatietä, jossa meidän poikien pyörät pakkasivat menemään nurin. Kun Maija polki, posti kulki – kuten oli kulkenut jo yli kolmesataa vuotta postinkantajien sitkeyden ja laitoksen palveluvision ansiota, kuten nykyisin sanotaan. Entä tänään? Palvelu toimii yhä, vaikka posti ei tulekaan mökille saakka, vaan kuuden kilometrin päähän. Ei hätää: onhan meillä ja postinkantajalla auto. Helsingissä postin erikoiskuljetus tuo peuranlihapaketin sovittuna aikana kotiin. Vielä äskettäin postin saattoi hakea läheiseltä R-kioskilta. Postikonttoreita on lakkautettu, mutta palvelu pelaa edelleen. Toivottavasti niin on jatkossakin. Posti ei ole liikelaitos samassa mielessä kuin esimerkiksi valtion omistamat yritykset. Se on yhteinen palvelulaitos, kuin palokunta, eikä sillä ole kilpailijaa koko valtakunnan alueella. Kaikki tarvitsevat postia. Muuttakaa vain Itella-nimi iskevämmäksi. Miltä tuntuisi ”posti”? (Jälkiruokanen...