Puheet

Nälkäkuolemasta maailman huipulle

MTK:n 100-vuotisuhla, Helsinki 10.6.2017 Tapani Ruokanen   “Siellä asuu 4000 ihmistä eikä ole enää pariakymmentäkään elävää taloa, jossa olisi vuoden vara. Ja ne ovat täynnä nälkään nääntyviä, jotka rukoilevat ruokaa…” Tämä kuvaus ei ole Afrikasta, vaan Pudasjärveltä. Näin raportoi Oulun Wiikko-Sanomia –lehti ja vetoaa nälkää näkevien puolesta ihmisten armeliaisuuteen joulun alla 1832. Iisalmen ja Kajaanin asukkaiden sanottiin käyttäneen jo kaikki hätävaratkin. Jauhot olivat ihmisravinnoksi kelpaamattomia, vihreitä väriltään ja karvaita maultaan. Pahempaa oli tulossa. Suurina nälkävuosina 1866-68 kahdeksan prosenttia Suomen väestöstä eli 150 000 suomalaista kuoli nälkään. Se vastaisi tänään 440 000 nälkään nääntynyttä Suomessa. Tämä on historian jyrkkä kontrapunkti, tumma pohjasävel ja syvä vastaääni tänään, kun MTK:n 100-vuotisjuhlassa eteemme avautuu moderni Suomi, useimmilla mittareilla mitattuna maailman paras maa. Me olemme ensimmäinen yltäkylläisyyden sukupolvi. Ensimmäinen. Suomalainen on voittanut ylivoimaiset olosuhteet, luonnon ankaruuden – se antaa toivoa kaikille maailman kurjille. Nyt meidän on opeteltava elämään ihmisiksi osana luontoa. Se ei ole enää vihollisemme, vaan äitimme, joka meidät hoitaa ja elättää. Sen nuori sukupolvi on oivaltanut. Saman ovat tienneet maanviljelijät aina. Luonto on meidän kotimme, jossa akut latautuvat. Tämän tietävät kaupunkilaisetkin ja miljoonat turistit, jotka ovat vasta löytämässä luonnon. Matkailu on tänään maailman nopeimmin kasvavia ja suurimpia toimialoja. Suomen on osattava hoitaa nyt taitavasti tämä alue, joka luo uusia yrityksiä, infraa, työtä, kun pian 2 miljardia ihmistä liikkuu. Luonto saattaa olla pian Suomen tärkein vientituote. Maatalous on jo pelastanut Suomen. Emme enää kuole nälkään. Torpparilaki antoi lähes puolelle miljoonalle oman maapalan ja eheytti sisällissodan repimän kansakunnan. Toisen maailmansodan jälkeen, maanhankintalaki pelasti rintamamiehet ja evakot. Kun te nuoret maa- ja metsätalousyrittäjät katsotte tulevaisuuteen, uskotte Suomen puhtaaseen luontoon, omaan huippukoulutukseenne, globalisaation, uuden teknologian ja...

”Te olette maailman valo” Saarna Helsingin Tuomiokirkossa

Helsingin yliopiston lukukauden avajaiset Jumalanpalvelus 5.9.2016 Helsingin tuomiokirkko Tapani Ruokanen   Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen   Päivän evankeliumi on evankeliumista Matteuksen mukaan (Matt. 5:14-15)   ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.”   Jokainen sukupolvi kokee elävänsä merkittävää aikaa, jopa käännekohtaa. Usein näin myös on. Niin mekin elämme. Digitalisaatio ja globalisaatio ovat muuttamassa maailmaa dramaattisesti. Uusi aikakausi koittaa. Kirjapainotaito pohjusti reformaation, jonka 500-vuotisjuhla on ensi vuonna. Gutenbergin aika on nyt päättynyt. Kirjapainotaidosta saivat alkunsa kirjakielet, tiede vapautui, kansallisvaltion perusta laskettiin. Kansa sai painetun sanan käsiinsä. Ihminen alkoi ajatella itse – tie kohti vapautumista avautui. Alkoi uusi aika. ´Nyt on käynnissä muutos, jota voi verrata tähän murrokseen. Ihmisen tapa tutkia, tuottaa, olla yhteydessä on mullistunut. Tiedon varastointi ja hyväksikäyttö on mullistunut. Vanhan median ja sen portinvartijoiden monopoli on päättynyt, kun kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa sosiaalisessa mediassa, tekstiä, ääntä, kuvaa. Maailma on yhtäkkiä täynnä ääntä, puhetta ja melua. Me hiljaiset suomalaiset, jotka vaikenimme kahdella kielellä, viestitämme nyt reaaliajassa. Painetun sanan rinnalle on tullut kuva ja ääni, musiikki ja peli. Homo ludens, leikkivä ihminen etsii Pokemonia planeetanlaajuisesti, globaali ja lokaali yhdistyvät. Maailma muuttuu yhä läpinäkyvämmäksi. Maailman viisi miljardia kännykkää välittää viestejä reaaliajassa, diktaattorien ja pahojen hallitusten teot paljastuvat. Tieto lisääntyy. Mutta myös propaganda, informaatiosota ja trollaus on muuttunut entistä taitavammaksi. Ihmistä manipuloidaan poliittisesti ja kaupallisesti.   Olemme pitäneet Eurooppaa sivistyksen, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion vartijana. Universaalit arvot on kirjattu Ihmisoikeuksien julistukseen, YK:n ja Euroopan sopimuksiin. Niiden juuret ulottuvat filosofian ja kristinuskon luovuttamattomaan perintöön. Myös...

Saarnan tuskaa

Saarnan tuskaa   Olen kirjoittanut journalistin työssä satoja pääkirjoituksia ja kolumneja. Niiden tekeminen on aina ankara paikka, lukijat ovat vaativia. Mutta se on pientä verrattuna saarnan tekemiseen. Lehden nimissä esiintyessä on kunnioitettava sen perinteitä, mutta kenen nimissä pappi saarnaakaan?   Saarnan pohjaksi on aina olemassa annettu teksti, jopa useita vaihtoehtoja: voi saarnata päivän evankeliumista tai epistolasta tai sitten jostain Vanhan testamentin tekstistä, joita niitäkin on useita. Valinnanvaraa siis on eikä sen pitäisi olla vaikeaa, kun perusviestiä ei tarvitse keksiä omasta päästä. Mutta on se.   Ongelma syntyy, kun oivaltaa, mistä oikeastaan on kysymys. Papin tehtävänä on tuoda kuulijoille viesti Korkeimmalta, Jumalan Sana. Kun muistaa, kenen nimissä puhuu, kyvyt hupenevat, ajatukset takkuuntuvat, visiot sumenevat, itsevarmuus rapisee ja epävarmuus iskee. Mikä minä olen puhumaan? Mitä voin ylipäänsä sanoa?   Jokainen ajatus Jumalasta on rajallinen, melkein pilkkaa, koska inhimillinen kieli ei voi tavoittaa sellaista, mikä on sanoin kuvaamatonta todellisuutta. Turhaan ei filosofi todennut: mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Mutta kun saarna on annettu tehtäväksi, on saarnattava.   Vaatimukset ovat jo inhimillisesti kovat. Sanan pitäisi tulla lähelle kuulijaa, ihmisen elämän tuntumaan, aidosti ja häntä ymmärtäen. Vanha Raamatun teksti pitäisi tulkita niin, että sen ikuinen viesti sijoittuu kuulijan elämään tässä ja nyt, rakentaa häntä, rohkaisee, luo toivoa, antaa voimaa ja luottamusta. Ihmissydämessä pitäisi syntyä katumusta, mutta myös uskoa.   Koin tämän kauhun taas valmistellessani saarnaa Helsingin yliopiston avajaisjumalanpalvelukseen. Vanhaan perinteeseen kuuluu, että akateeminen väki tulee juhlallisena kulkueena Tuomiokirkkoon lukuvuoden avajaisista yliopiston päärakennuksesta. Jumalanpalvelus on normaalista lyhennetty – en tosin oikein ymmärrä, miksi kaikki pitää nykyisin lyhentää. Aikahan ei ole vähentynyt.   Saarnatekstinä oli Vuorisaarnasta kohta, joka alkaa: ”Te olette maailman valo.” Jeesus...

Uskonto palaa mediaan

Kirjoittanut Milla Suonio, Seurakuntalainen.fi   Uskonto palaa entistä yksilöllisempänä, Ruokanen uskoo. Ihmiset ovat ”valintamyymälässä” ja valikoivat itselleen sopivia käsityksiä, oppeja ja uskomuksia. Tapani Ruokanen on tehnyt pitkän uran journalistina. Hän jäi vuonna 2014 eläkkeelle työstään Suomen Kuvalehden päätoimittajana oltuaan tehtävässä yli 18 vuotta. Hän on aiemmin toiminut toimittajana Suomen Kuvalehdessa, päätoimittajana Kotimaa-lehdessä ja Sana-lehdessä sekä tehnyt säännöllisesti radio- ja televisio-ohjelmia. Ruokanen on myös teologian maisteri ja pappi. Ruokanen näkee, että teologin koulutuksesta on paljon apua toimittajan työssä, koska sen kautta hän on oppinut tuntemaan kulttuurihistoriaa, ihmismielen liikkeitä ja maailmanuskontoja. – Tapasin Lähi-Idässä paljon muslimeja. Meillä sujui aina hyvin kommunikaatio. Kun kerroin, että olen kristitty – jossain tilanteessa jopa kerroin, että olen pappi – niin sain vastauksen, että ”sittenhän me ymmärrämme toisiamme – olemme molemmat Aabrahamin lapsia.” Uskonnollisen journalismin keskiössä islam, uskonnottomuus, ortodoksit ja kirkosta eronneet. Tapani Ruokanen kertoo, että vuosikymmenet, jotka hän työskenteli Suomen Kuvalehdessä, olivat aikaa, jolloin ei juuri uskonnollisista aiheista kirjoitettu. Hän tuo esiin, että teki juttua karismaattisista ilmiöistä ja Niilo Yli-Vainiosta 1970-luvun lopulla. Ruokasen mukaan uskontososiologit näkevät, että uskonto on palaamassa ”yhteiskunnalliselle agendalle”. Siinä missä sosiologit aiemmin puhuivat sekularisaatiosta eli maallistumisesta, nyt ajatellaan, että se suuntaus on tiensä päässä ja uskonto palaa, joskin erilaisissa ilmenemismuodoissa kuin ennen. Pitkän linjan journalistin mielestä uskonto on tänä päivänä luonteva osa mediaa ja myös uskonnollisista aiheista kirjoittaminen kuuluu jokaisen toimittajan ammattitaitoon. Toisaalta uskonnon tuputtamisen aika on ohi, jolloin erilaisten uskonnollisten tahojen edustajat koittivat saada läpi mediassa erilaisia kristillisiä teemoja. Ruokanen näkee, että luterilainen kirkko on menettämässä valta-asemaansa suomalaisessa yhteiskunnassa, mikä heijastuu myös siihen, miten paljon näkyvyyttä se saa mediassa. Aikaisemmin vallalla olleen yhtenäiskulttuurin tilalle – johon kuului myös puhe kansankirkosta...

LUOTTAMUS TULEVAISUUTEEN

Suomen Kansallinen Rukousaamiainen 11.3.2014 Tapani Ruokanen Hyvät kuulijat Kuvitelkaamme aluksi näkymä lähes viisikymmentä vuotta sitten. Elämme 1950-luvun jälkipuolella. Olot ovat Suomessa vielä melko vaatimattomat, mutta jälleenrakennus sodan jälkeen on täydessä käynnissä. Niin myös kaukana pohjoisen napapiirin tuntumassa, missä alkaa Lappi, Rovaniemellä. Lapin sodassa saksalaisten polttaman kauppalan kivijalat ovat vielä näkyvissä. Pikkupojat leikkivät niissä sotaa – ja löytävät joskus vanhaa romua, kuten sotilaskypärän, jossa on luodinreikä. Syksyllä rauniokellareissa on vettä, niissä voi käydä uimassa, kunhan varoo törröttäviä betonirautoja. Maailmansodasta on kulunut jo yli kymmenen vuotta, sen rauniot alkavat väistyä uudisrakennusten tieltä hitaasti, mutta varmasti. Suomi on käymässä läpi jälleen kerran yhtä suurta kehitysvaihetta. Suuri Keskuskansakoulu on jo noussut ja sen pihalla kirmaa parhaimmillaan yli tuhat lasta. Monella pienellä koululaisella ovat paikatut vaatteet – eräälläkin isän sotilasmanttelista tehdyt. Siinä ovat vielä armeijan leijonanapit tallella ja niitä poika näyttää ylpeänä koulutovereilleen. Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat saavat käydä koulua – Suomi rakentaa tulevaisuutta uudella tavalla, joka osoittautuu tulevina vuosina erinomaiseksi: monen perheen vesasta kasvaa sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja ensimmäinen akateemisesti koulutettu. Elossa on vielä vanhoja, jotka syntyivät 1800-luvulla Euroopan takapajuisimpaan maahan, missä nälänhätä tappoi ihmisiä vielä heidän vanhempiensa aikana. Suomi on selviytynyt sodasta ja luottamus tulevaisuuteen kasvaa hitaasti. Nyt jalostetaan raaka-ainetta, josta ei ole pulaa: tietoa. Tiedon kasvattaminen luo uusia mahdollisuuksia. Suomalaiset alkavat kerätä uutta pääomaa, jota ei konkurssi, ei devalvaatio eikä mikään ulkoinen vihollinen voi kansakunnalta ryöstää. Se pääoma on koulutus, sivistys, ammattitaito ja osaaminen. Ne pysyvät, vaikka kaikki muu voi hävitä. Vielä 1960-luvulle saakka eletään Maailmanpankin rahoituksen avulla, amerikkalaiset sotilaat lentävät Saksan tukikohdistaan pohjoisimpaan Lappiin jouluna tuomaan lahjoja Riutulan lastenkodin orvoille. Monet auttavat toisiaan ja koko Eurooppa nousee raunioista. Suomalainen...

Abiturientit kysyvät sananvapaudesta

Lyseonpuiston lukion abiturientit kysyvät Tapani Ruokaselta Rovaniemi 4.2.2015   Onko sananvapauttasi rajoitettu työssäsi? Oletko toimittajana joutunut tilanteeseen, jossa sananvapautta loukataan? Jos, niin millainen tilanne se oli? – Olin usein reportterina vanhoissa sosialistisissa maissa, kirjoitin kirjankin siitä. Vapaa tiedonvälitys ei ollut suosittua. Kerran salakuljetin Lech Walesan haastattelun Puolan salainen poliisi kintereilläni.   Onko mielestäsi asioita, joista emme itsesensuurin takia puhu? Tai mistä saa puhua vain tietyssä valossa? – Ulkopolitiikka on ollut vaikeaa, Venäjästä ja Natosta on puhuttu varovaisesti. Toisinajattelevia leimattiin Kekkosen aikana neuvostovastaisiksi. Itsesensuuri tarkoittaa, ettei kukaan ulkopuolinen painosta, mutta itse alkaa miettiä, voinko tätä sanoa tai tästä kirjoittaa, koska se on kielletty asia, tabu.   Milloin sananvapaus siirtyy rajattomaksi? Miten voidaan sanoa, että se menee yli rajojen? – Kun sananvapautta käytetään toisen ihmisen loukkaamiseen ja väheksymiseen, kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai jos ihmisarvoa loukataan esimerkiksi sukupuolen, rodun tai uskonnon perusteella.   Pitäisikö sananvapautta rajoittaa millään tavalla? – Rajoitusten kanssa pitää olla varovainen. Meidän on opittava itse miettimään, mikä on sopivaa ja mikä ei – kuten muutenkin elämässä.   Koetko itse että sananvapaus toteutuu Suomessa kaikille? Miksi kyllä tai ei? -Ei toteudu. On paljon hiljaisia ja syrjäytyneitä, joitten ääni ei kuulu.   Mitä ongelmia sananvapaus aiheuttaa? Voi syntyä kiihkoa, kuten muslimimaissa on tapahtunut. Meillä päätöksenteko on hitaampaa ja asioista on puhuttava jonkun mielestä liiankin avoimesti. Mitä sananvapaus sinulle merkitsee? Puolustan sananvapautta kiihkeämmin kuin mitään muuta, koska se on oikeusvaltion ja demokratian peruskivi. Minulle sananvapaus merkitsee oikeutta sanoa ja kirjoittaa kenenkään ennalta estämättä.   Onko mielestäsi oikein jos joku julkisesti pilkkaa toista uskontoa? Sehän on kuitenkin vain jonkun oma mielipide? Toisen ihmisen pilkkaaminen ei ole fiksua. Emmehän kiusaa toisiamme ulkonäön tai ruumiillisen...

Paavo Ruotsalainen – Asuuko meissä jokaisessa pieni Paavo?

Millainen oli Paavon jumaluusoppi – Esitelmä herättäjuhlien 2015 valmistusseminaarissa Sotkamo, Salmelan koulu Tapani Ruokanen 25.1.2015   Paavo Ruotsalaisen oppia on suositeltu erilaisten vankkureiden vetäjäksi niiden yli 160 vuoden ajan, jotka ovat kuluneet hänen inhimillisen vaikutusaikansa päättymisestä. Paavo ei kuitenkaan antaudu helposti muiden vietäväksi, vaan vaikuttaa muista riippumatta. Merkillisintä on, että myös tänään Paavo on puheenaihe, vaikka hänen kuolemastaan tulee ylihuomenna kuluneeksi 163 vuotta. Kun kurssitoverini Tuomo Ruuttunen pyysi puhumaan teille otsikkona kysymys, että asuuko meissä jokaisessa pieni Paavo, tavoite oli varmaankin pohtia, mitä yleisinhimillistä, kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina koskettavaa Paavo Ruotsalaisessa saattoi olla. Onko se ylipäänsä mahdollista ottaen huomioon kuinka erilaisissa olosuhteissa ja eri aikana Paavo eli meihin nykyajan ihmisiin verrattuna. Jotain poikkeuksellista Paavo Ruotsalaisessa oli – emmehän muuten olisi tänään täällä pohtimassa asiaa. Paavon aikana globalisaatiosta, maapalloistumisesta ja uudesta teknologiasta oli havaintopiirissä vasta esiasteita. Yksinkertainen talonpoika Paavo Ruotsalainen asui savupirtissä, osasi lukea, mutta tuskin kirjoittaa – hänen myöhempien kirjeittensä kirjureina toimivat aina jotkut muut henkilöt. Yksinkertaisessa omavaraistaloudessa muotiin olivat tulossa vasta sellaiset tekniikan oivallukset kuin savuhormi ja lasi-ikkunat. Teknologian kehityksestä kertoi kuitenkin rapiat kolmesataa vuotta aiemmin Gutenbergin keksimä kirjapaino, jonka seurauksena talonpojankin käsiin saattoi päätyä Raamattu, jota Paavokin oppi lukemaan. Hän oli esimerkki siitä, miten rahvas saatuaan käsiin kirjan, alkoi lukea ja sen jälkeen ajatella itse. Seurauksena oli muutos, jota voi hyvinkin verrata vallankumoukseen. Siksipä jo Ruotsin kuningas oli kieltänyt jo 1726 rahvasta kokoontumasta koteihin. Tästä konventikkeliplakaatista oli harmia myös Paavon ja hänen ystäviensä elämässä, kun he kokoontuivat lähinnä häiden, markkinoiden ja muiden juhlien aikaan seuroihinsa. Ehkäpä globalisaation ensi asteita edusti Paavon kilpailija saarnamiehenä, pastori Henrik Renqvist, joka alkoi levittää käännettyä kirjallisuutta ja kirjoittaa itsekin. Paavo ja Renqvist...

Wihurin kunniapalkinnon johdosta

Jenny ja Antti Wihurin rahasto Kunniapalkinto 9.10.2014 Savoy, Helsinki Arvoisa Jenny ja Antti Wihurin Rahaston hallituksen puheenjohtaja vuorineuvos Simo Palokangas, hallituksen kunnioitetut jäsenet, hyvät juhlavieraat. Tänä iltana olen nähnyt jälleen sieluni silmin pienen pojan, joka pujahtaa koulumatkallaan Lapin Kansan latomoon. Sulan metallin hehku levittää lämpöään, latomakoneet rynkyttävät, kolisevat ja sylkevät painorivejä palstan levyiseen kokoojaan. Pojan silmät yltävät tuskin pöydän tasalle, missä faktorin taitavat kädet napsauttelevat palstoja latomahakaan. Pieni poika katselee, kuuntelee ja haistelee lumoutuneena ihmettä, kirjapainotaitoa sanomalehden latomossa. Hikinen työmies nahkaesiliinassaan katselee huvittuneena pikkumiestä eikä komenna häntä tiehensä vaan kysäisee: tahtoisitkos leimasimen, jossa on nimesi? Tietenkin poika tahtoo. Kohta hän juoksee kuumaa ladelmariviä käsissään pallotellen kotiin, etsii opettajaäidin leimasintyynyn – ja pian on virsikirjoissa ja muissa kodin pienen kirjaston teoksissa leimattuna hänen nimensä, mistä ei tietenkään seuraa pelkkää kiitosta. Aikaa tuosta on kulunut 56 vuotta, siitä kun kuumaladontakoneesta lennähti kipinä, joka ei sammu. Kun katselin Lapin Kansan latomoa pikkupoikana, edessäni oli – vaikka en sitä tiennytkään – viisisataa vuotta vanha keksintö, jonka ansiosta koko maailma oli muuttunut: kirjapainotaito. Yksinkertaiset oivallukset, irtokirjakkeet ja viininpuristimesta kehitelty painokone, synnyttivät kehityksen, joka johti reformaatioon, kirjakielten syntyyn, kansalaisten järjestäytymiseen, ihmisoikeuksien ja vapauden vaatimukseen ja lopulta nykyaikaiseen oikeusvaltioon. Kirjatiedon myötä tieto ja uudet aatteet muuttivat ihmisten tavan ajatella ja oppia. Syntyi nykyaikainen tiede, kirjallisuus ja lehdistö. Nyt jälleen on tapahtumassa samanlainen paradigman eli perustava ajattelutavan muutos kuin uuden ajan alussa. Jälleen tänään, kuten 1400-luvulla, teknologiset innovaatiot, digitalisaatio yhdistyneenä globalisaatioon mullistavat kaiken, ei vain mediaa. Jo nyt ihmisten tapa olla yhdessä ja muodostaa yhteisö, on saanut ennennäkemättömiä piirteitä sosiaalisen median kautta. Maailma muuttuu entistä läpinäkyvämmäksi, julmuudet paljastuvat, tiedon ja viestien kohteista on tullut niiden tuottajia, kansalaisjournalismin...

Hiljaisen tiedon ja aran uskon puolustaja – Suomen Viikkolehti

Suomen Kuvalehden (SK) päätoimittajan paikalta elokuussa eläkkeelle siirtymisen jälkeen Tapani Ruokanen on palkittu kahdesti. Marraskuussa Kansanvalistusseura tunnusti Ruokasen edistäneen SK:n kautta kriittistä journalismia ja ylläpitäneen sananvapautta. Lokakuussa satu Jenny ja Antti Wihurin rahaston kunniapalkinto oli enemmän henkilökohtainen, ”suomalaisen henkisen viljelyn edistämisestä”. Tapani Ruokanen vastustaa kaikenlaista putkiajattelua, pitää kaiken ikäisten näkökulmia maailman asioista tärkeinä ja hakeutuu keskivertotodellisuuden sijaan ääripäihin. Saadut tunnustukset saavat hänet tuntemaan itsensä yhteiskuntakelpoiseksi. – On ollut ilo huomata, että kriittinen journalismi, jota katson edustavani, saa tunnustusta. Yhteiskunnan kannalta tunnustus on tärkeä. Se rohkaisee uusia toimittajia haastamaan ja kyseenalaistamaan, vaikka joskus saisi vähän näpeilleenkin. Päätoimittajien ja toimittajien itsesensuuri rajoittaa eniten suomalaista sananvapautta, vaikka se teoriassa on suuri. Vapaus sanoa pitää vain panna käytäntöön skandaalinkäryisen kirjoittelun sijaan. – Sananvapautta voi rajoittaa myös tekemällä veltosti töitä: asioista ei oteta selvää vaan hyväksytään ensimmäinen vaihtoehto tai kommentti, Tapani Ruokanen huomauttaa. Filosofi Uskaltaakseen sanoa mielipiteensä ihminen tarvitsee yhteisöä. Sama pätee yleisen mielipiteen kyseenalaistamiseen. Vaikka Ruokanen ei usko aina pystyneensä siihen, hän uskoo, että ainoa tapa tehdä kunnollista journalismia on, että organisaation joka tasolla luotetaan työntekijöihin ja jokainen saa loistaa omassa vahvuudessaan. – Ulospäin olen aina puolustanut toimittajiani, vaikka he olisivat olleet väärässä. Olen joutunut maksamaan siksi kauheita sakkojakin, hän sanoo viitaten herjaus- ja kunnianloukkaussakkoihin vuosina 2003 ja 2006.
– Asiat on puitu vain kotipiirissä. Päätoimittajana Tapani Ruokanen halusi luoda toimitukselleen avustajista vakituisiin paikan, jossa jokainen asiantuntijaorganisaation jäsen on huomioidaan yksilönä. – Tavoitteeni oli kreikkalaisen filosofian mukaisesti tukea mahdollisimman pitkälle sitä, että jokainen voisi kasvaa kaikkiin niihin mahdollisuuksiin, jotka potentiaalisesti ovat heissä olemassa. Olen halunnut kuunnella mistä kukin oli kiinnostunut ja missä he halusivat kehittyä. Johtaja Entisten työtovereidensa kehumiseen Tapani Ruokanen ei väsy. Tähän...