Puheet

Kymmenen kysymystä Ruokaselle

Suomen Kuvalehden eläkkeelle jäävä päätoimittaja Tapani Ruokanen assosioi vapaasti kymmeneen Kotimaan esittämään sanaan. Israel–Palestiina? – Uskon koettelemus. Pietistinen opetus omaisuuskansasta on estänyt suhtautumasta Israeliin normaalisti. Israel käyttää törkeästi hyväkseen kauhistuttavan rikoksen, holokaustin muistoa. Konfliktin osapuolet eivät kykene tekemään rauhaa. Siksi tarvitaan ulkopuolista puuttumista, taloudelliset sanktiot ja sotarikostuomioistuimet molemmin puolin. IT-ala? – Uusi maailma, joka muuttaa kaiken. Vrt. Gutenberg ja kirjapainotaidon keksiminen. Kalastus? – Elämää parhaimmillaan. Kristillisdemokraatit? – Suuret idealistiset tavoitteet, kapea-alaiset ja ahdasmieliset käytännöt. Kuolema? – Vapautus. Pakkoruotsi? – Sillä haluttiin liittää Suomi tiukemmin Pohjoismaihin ja länteen, mutta sen aika on ohi. Se on lyhytaikainen projekti. Ruotsin osaaminen on hyödyllistä, mutta koko Suomen pakottaminen sen lukemiseen ei ole enää perusteltua. Piispat? – Suomen kirkon hengellinen johto. Ja yhteiskunnallisten puheenvuorojen käyttäjät. Vapaus? – Kahdella tavalla suurin lahja, mitä ihmiselle on annettu. Luomisen perusteella ihminen syntyi tänne. Lankeemuksen jälkeen Kristus on vapauttanut meidät. Se on kaiken lähtökohta. Venäjä? – Pysyy. Ja on hyvässä ja pahassa meidän kohtalomme. Ylösnousemus? – Tulevaisuuden toivo. Näemme sen luonnon kiertokulussa, joka on aina ihme. Kaikkein suurin ihme odottaa vielä täyttymystään. Mitä mieltä Tapani Ruokanen on sananvapaudesta, suomalaisen median tulevaisuudesta, maan taloustilanteesta ja luterilaisen kirkon julkisuuskuvasta? Lue Kotimaasta 31.7. laaja...

Vallan vahtikoira

Eläkkeelle jäävän Suomen Kuvalehden päätoimittajan Tapani Ruokasen mielestä Suomi on pysähtynyt. Lisäksi hyvinvointiyhteiskunta maksaa liian paljon. TEKSTI: JUSSI RYTKÖNEN, KUVAT: JUKKA GRANSTRÖM Päätoimittaja Tapani Ruokasen Otavamedian talossa Helsingin Pasilassa sijaitsevan työhuoneen nurkassa kohoaa valtava pino mapitettua paperia. Mapit on käyty läpi työhuonetta riisuttaessa. Isolla työpöydällä näkyy jo enemmän viilupintaa kuin A-nelosia. Ruokanen on vielä sen polven journalisteja, joka on uskonut paperilla olevan tiedon säilymiseen. Työhuone tyhjenee, sillä eräs pitkä ura printtimedian palveluksessa on päättymässä. Viimeinen Ruokasen kirjoittama pääkirjoitus Suomen Kuvalehdessä ilmestyy 1. elokuuta. – Tämä luopuminen on kyllä jollakin lailla kuolemaan verrattava asia. Se joka lähtee työyhteisöstä, joutuu luopumaan kaikesta. Työyhteisö puolestaan luopuu vain lähtijästä, Ruokanen pohdiskelee. Yli 900 pääkirjoitusta nykyiseen lehteensä vuosina 1996–2014 kirjoittanut mies tietää, mistä puhuu. Hän on lähtenyt ennenkin. Suomen Kuvalehden lisäksi Sanan ja Kotimaan (1987–1989 ja 1993–1996) päätoimittajina työskennellyt Ruokanen on päässyt journalistina niin ylös kuin Suomessa voi päästä. Hän on nähnyt sisältä monet vallan kammarit ja tavannut ympäri maailmaa vaikutusvaltaisia ja mielenkiintoisia ihmisiä. Hän on ylpeä lehdestään. – Suomen Kuvalehden päätoimittajan virka on vaikutusvaltainen. Ja minä olen kyllä saanut puhua suuni puhtaaksi, Ruokanen sanoo. Mikä on pitänyt liikkeellä, mikä on ollut sitä tärkeintä? – Kaikkein tärkeintä minulle on ollut sananvapauden tekeminen kouriintuntuvaksi. Se on: oikeus julkaista kenenkään ennalta estämättä, perustuslain mukaan. Se on olennainen osa demokraattista yhteiskuntaa. Suomen kaltaisessa, suuren naapurin varjossa eläneessä pienessä maassa tämä ei Ruokasen kokemuksen mukaan ole itsestäänselvyys. Menneinä vuosikymmeninä esimerkiksi politiikan, hallinnon, talouselämän ja ay-liikkeen kellokkaat tottuivat siihen, että asioista sovitaan eliitin kesken suljettujen ovien takana. – On suuri vaara, että tämä traditio jatkuu, vaikka maailma muuttuu. Montesquieun vanha vallan kolmijako, lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta on saanut rinnalleen...

Haluan pysyä vahvasti elossa – SANA 29/2014

  MISSIO JATKUU. Kun Tapani Ruokanen täyttää parin viikon päästä 63 vuotta, Suomen Kuvalehden päätoimittajan pesti päättyy. – Nuorena ihmettelin, kun vanhat äijät horisivat, että vuodet menevät nopeasti. Tämä on jännä fiilis. Sisäinen tunne on, että olen yhä aika nuori, noin alle nelikymppinen, mutta peiliin katsoo vanhemman näköinen mies. TEKSTI JANNE VILLA KUVA ANDREAS JANETT Sanaplus Heinäkuu 2014 – Olen saanut kritiikkiä esimerkiksi siitä, että olen moittinut yritysjohtajien sikamaisen kohtuuttomia palkkioita. Eroanikin on aina välillä vaadittu, kun Suomen Kuvalehti on tarttunut yhteiskunnallisiin ongelmiin. Sikäli on kiva jäädä eläkkeelle ilman, että olisin saanut kenkää, naurahtaa Tapani Ruokanen. Eläinmuseon edessä on ryhmä lapsia. Kävellessään heidän ohitseen Tapani Ruokanen miettii, miten paljon yksittäiset kohtaamiset vaikuttavat näidenkin ihmisten elämänkulkuun. – Kuinka pienistä asioista – näennäisistä sattumista – syntyykään isoja, elämän kestäviä tehtäviä! Rovaniemeläisen nuorukaisen ura sai vauhtia vuonna 1967, kun Lapin Kansan 16-vuotias avustaja oli kirjoittamassa juttua Kansan Raamattuseuran (KRS) nuortenleiriltä. Sillä keikalla hän tutustui Airi Lankiseen, joka kysyi Tapania Sanan kesätoimittajaksi Helsinkiin. – Urani kannalta se oli hyvin merkittävä kutsu. Sanan kautta alkoi myös kansainvälistymiseni. Teologian opiskelijana Tapani Ruokanen viihtyi kahdessa leirissä: yhteiskunnallisiin kysymyksiin suuntautuneessa Suomen Kristillisessä Ylioppilasliitossa (SKY) ja KRS:n opiskelijatyössä, joka tarjosi hengellisen kodin. – Olin yhdistelmä herätyskristillisyyttä ja sosiaalikristillisyyttä. Spiritualiteetin ja toiminnan tasapaino Tapani Ruokanen valittiin Helsingin Sanomien toimittajakouluun toukokuussa 1973. Täytettyään syksyllä 22 vuotta hänet vihittiin sivutoimiseksi papiksi. – Kovassa vasemmistolaisbuumissa vakaumukseni oli yleinen päivittelyn kohde. Toimittajakoulussa sanottiin, että ”yksi opiskelija on kepulainen, Ruokanen on uskovainen ja muut ovat kommunisteja”. Nuoren papinplantun oli todistettava kaksin verroin olevansa myös kelpo journalisti. Toimittajakoulusta häntä kysyttiinkin Hesarin palvelukseen. Samaan aikaan Sana kutsui toiseksi päätoimittajakseen – ja veti pidemmän korren vuosina 1976–1979....