Robben Islandin yliopistossa

Musta opas vie turistiryhmän tyhjään betonisaliin, jonka seinustalla on penkkejä ja ikkunoissa kaltereita. Hänen äänessään on dramatiikkaa: teidät on juuri nyt otettu vastaan vankilaan, welcome to the maximum security prison on Robben Island. Ankara mies jäljittelee valkoisten vartijoiden elkeitä, vierailijat ovat hiirenhiljaa ja alistuvat hänen komenteluunsa. Vusumzi Mcongo onnistuu välittämään museovieraille jotain menneestä tunnelmasta. Hän kertoo kierroksen jälkeen, että oli itse täällä vankina. ”Tuomio tuli sabotaasista”, hän sanoo. Opiskelijaliikkeen aktivistina Mcongo oli mukana mustien vapautusliikkeen ANC:n iskuissa, joilla häirittiin valkoista hallitusta tuhoamalla infrastruktuuria, kuten sähkölinjoja. ”Tuomio oli kaksitoista vuotta. Istuin täällä vuosina 1978-1990”, Mcongo kertoo. Yhdestä vankitoverista tuli yksi meidän aikamme kuuluisimpia poliitikkoja ja Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti, Nelson Mandela.”Olin työssä keittiössä ja saatoin toimia viestinviejänä vankien välillä. Siksi tutustuin myös Mandelaan ja muihin vangittuihin johtajiin.” Rotuerotteluun perustuva apartheid-politiikka jätti kansakunnan mustan enemmistön vaille ihmisoikeuksia. Vähitellen Etelä-Afrikan valkoinen hallitus eristäytyi muusta maailmasta. Näytti siltä, ettei tilanne voi muuttua kuin katkeran, verisen sisällissodan tietä. Robben Islandille valtion erikoisvankilaan kerättiin kaikkein vaarallisimmat mustien johtajat. Runsaan viidensadan hehtaarin laajuinen saari on vain yhdentoista kilometrin päässä vilkkaasta Kapkaupungista, jonka talot ja taustalla kohoava Pöytävuori näkyvät sinne kuin postikortti. Kaupungin ja saaren erottava meri on hyytävän kylmä ja myrskyisä – pieni laiva kyntää aallonharjalta toiselle ja kannella istuvat saavat ryöpyt niskaansa tavallisena poutapäivänäkin. Kivikkoisilla rannoilla tyrskyt iskeytyvät metrien korkuisiksi pisararykelmiksi. Uiminen karkuun saarelta on mahdotonta: vain yhden miehen kerrotaan karanneen, mutta se tapahtui 1600-luvulla. Ei ihme. että saarta oli käytetty vankilana 1800-luvulla brittien vangitessa xhosa-heimon johtajia. Mandela oli myös arvovaltainen xhosapäällikkö ja myöhemmin hän viittasi tähän jatkumoon. Saaressa on ollut myös lepra- ja mielisairaala, mistä merkit ovat yhä nähtävissä. ”Joka aamu vankipihan portin pieleen...