Ankaraa elämää

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat. Suom. Katariina Kaila. 408 s. Otava. Tartuin aikanaan Khaled Hosseinin ensimmäiseen teokseen epäluuloisesti. Onko odotettavissa poliittisesti latautunut valitusvirsi, jossa lopulta syyllinen löytyy muualta kuin teoksen tapahtumapaikoilta Afganistanista? Leijapojan ja Tuhannen loistavan auringon jälkeen olin täysin myyty. Hosseinin kolmas suomennettu teos Ja vuoret kaikuivat oli pakko lukea herkeämättä ja kirjaa kädestä hellittämättä. Tämä ei ole pelkkää tarinointia vaan suurta kirjallisuutta, joka koskettaa ihmisyyden ydintä. Afganistanin hurja ja kurja kohtalo saa inhimilliset kasvot 1950-luvulta nykyaikaan. Tarinan kes­kiössä ovat Abdullah ja hänen pikkusiskonsa Pari. Ankara elämä köyhässä syrjäkylässä on onnellista. Kirjailija osoittaa, millaisista aineksista onni rakentuu. Kaikki kuitenkin hajoaa, kun Pari myydään rikkaalle, lapsettomalle pariskunnalle Kabuliin. Lapset kadottavat toisensa vuosikymmeniksi. Tarina on kertomus elämästä, jossa ihmisten väliset suhteet ovat tärkeämpiä kuin mammona. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hänelle vain naurettaisiin. Kun lopulta tulee mahdollisuus korjata jotain siitä, mitä ankara todellisuus on vääjäämättömästi rikkonut, aika onkin jo lopussa. Elämä ei voi eheytyä, mutta jäljelle jää sittenkin lohdullinen jälkikuva: juuri tätä elämä itse on – ja siksi niin ainutkertaista ja sen arvoista, että jaksamme eteenpäin. Suosittelen lämpimästi. Khaled Hosseini osaa kuvata 
Afganistanin ihmisen tasolta. Ja ihminen on suunnilleen sama riippumatta poliittisesta järjestelmästä tai uskonnosta.  ...