Länsi ja Venäjän etu

Kuuluisa saksalainen ekonomisti, professori Hans-Werner Sinn muistutti viime viikon Economic Summitissa Münchenissä saksalaisten vastuusta Ukrainassa, koska heidänsen tunnollaan on 18 miljoonan venäläisen kuolema toisessa maailmansodassa: ”Saksan vastuu menee yli Naton ja rauhanomainen ratkaisu ohi kansanäänestyksenkin.” Hän muistutti, että Putin eli Saksassa ja puhuu kieltä sujuvasti – ja kääntyi 2001 EU:n puoleen, oli valmis jopa Naton jäseneksi, uskoi molempiin. Sinnin puheenvuoro oli hyvä muistutus siitä, että myös lännellä on vastuunsa kehityksen kääntymisestä huonoon suuntaan. Sinn meni jopa niin pitkälle, että ymmärsi Venäjän ja Putinin intressejä Krimillä. Nyt on käytettävä kaikki keinot Ukrainan pelastamiseksi, Krimiä hylkäämättä. Tuskin Putinin intressissä voi olla, että Venäjä saa haltuunsa Itä-Ukrainasta rosvojoukkoja, joita ei hallitse kukaan, ja maksaa niiden hintana suhteet tärkeimpiin kumppaneihinsa sekä romuttaa oman maansa talouden. Kiina on varmasti hyvä kumppani, mutta Venäjä on sille vain energian ja raaka-aineiden lähde, eräänlainen nykyajan siirtomaa. Venäjän luonnollinen yhteys on länsi.  (23.5.2014)...